Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Tekijä: Anna-Leena Härkönen
Nimi: Kaikki oikein
Otava 2014
317 sivua


Mitähän sitä oikeasti tekisi tai tuntisi, jos jostakin tupsahtaisi seitsemän miljoonaa. Tekisikö se onnellisemmaksi, nyt on millä rällätä vai alkaisivatko tutut kadehtia ja kaikota...riitaa, surua ja liikaa viinaa. Vai mitä?

Eevi veikkasi kaikki oikein lotossa, ensin aviopuolisolle puolet. Sitten kaikkea tuota edellä mainittua ja paljon muutakin.

Rahasta puhutaan ja se askarruttaa aina. Kirjaa lukiessa kummasti yritin samaistua Eeviin, miksi nyt noin tai miksi et näin. Tekisinkö minä kuitenkin myös samoin?

Tämä oli ensimmäinen lukemani Härkösen kirja. Aihe tuntui etukäteen tylsältä, mutta viehätyin tarinasta ja Härkösen arkisten asioiden, lapsien, parisuhteen, rahan...kuvaamisesta:

"Eevi oli ollut nuorena töissä päiväkodissa. Julma paikka. Raivo, jolla lapset raivasivat itselleen tilaa maailmassa, oli pelottavaa."

"Telle hymyili hänelle. Tämänkin takia vanhojen ihmisten kanssa oli mielekkäänpää työskennellä kuin lasten. Ne eivät ottaneet apua itsestäänselvyytenä."

"Niin juuri. Eristäkää lapsi kun se raivoaa. Kyllä se siitä tokenee kun on itkenyt ensin tajun kankaalle."

"Eikös se tajunnut, että baarien kanssa ei yksikään nainen voinut kilpailla? Se taistelu oli hävitty jo ennen kun se oli alkanut. Eevi oli hyväksynyt tämän kaiken ja alkanut ajatella odottamista lahjana. Oli parempi ikävöidä toista silloin kun se oli oikeasti poissa kuin silloin kun se oli toisessa huoneessa."

"Raha kuluu jos sitä kuluttaa. Ja halpaa ei oo kun haudassa, isä sanoi."

"Täällä on liikaa kaikkea. - Liikaa? - Niin. Miten mä tän selittäisin? Sitä iloa, jonka sai lapsena vappupallosta, ei saa takas enää koskaan. Ja sen saman pallon perässä sitä silti yrittää ravata."

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Tekijä: Emma Hooper
Nimi: Etta ja Otto ja Russell ja James
Suom: Sari Karhulahti
335 sivua
Gummerus 2015

Etta on 82-vuotias nainen, joka haluaa ennen kuolemaansa nähdä meren. Niinpä hän jättää viestin aviomiehelleen Otolle ja lähtee kävelemään meren rantaan mantereen poikki itään. Lisäksi hän jättää muutaman suosikkireseptinsä esille. Omaan laukkuunsa hän pakkaa eväitä, suklaata ja lapun, jossa on hänen nimensä ja ikänsä ja lähiomaisten tiedot. Lisäksi hän ottaa mukaan Oton kiväärin. Naapurissa asuva Russell näkee Etan lähdön, sillä hän on pihallaan odottamassa kauriita. Etan mukaan liittyy pian James, joka on kojootti ja osaa puhua Etan kanssa.

Siinä oli kirjan aihe lyhyesti eikä sittenkään ollut. Paljon muutakin paljastuu, kun matka etenee. Kirja kertoo myös siitä, kuinka Russell tulee Oton perheeseen asumaan ja kuinka Etta tulee opettajaksi kouluun, jota Otto ja Russell käyvät, kuinka Otto lähtee sotaan ja Etta ja Russell käyvät tansseissa. Välillä kirjailija kuvaa Etan matkan etenemistä, muistin pettämistä (sitä varten se lappu on laukussa)
 ja Oton ja Russellin ikävää. Lauseet ovat lyhyitä, dialogi vie tapahtumia eteenpäin. Kirjailija on myös musiikintekijä ja hän on kertonut rytmin tärkeydestä omassa kirjoittamisessaan. Helsingin Littfestillä hän kertoi olevansa kirjoittajana seikkailija: ilman ennakkosuunnitelmaa hän antaa tekstin viedä.

 Tämä teksti vei minuakin ja olen iloinen lukukokemuksesta. Jos edellinen lukemani kirja (Stoner) veti alakuloon, nosti tämä taas pinnalle. Kirja oli vakavista asioista huolimatta täynnä iloa ja toivoa ja rakkautta ja niin monta hyvää asiaa teki lukijallekin hyvän olon.

John Williams : Stoner

Tekijä: John Williams
Kirjan nimi: Stoner
Bazar 2015
suom. Ilkka Rekiaro
306 sivua
Olihan huikean hyvä kirja, mutta niin pohjattoman alakuloinen ja surumielinen, että tätä ei voi suositella helposti masentuville. Jos sen aloittaa, on kuitenkin pakko rämpiä loppuun. Kesken ei voi jättää, vaikka onnea ei tuo loppukaan.

Paljastinko liikaa? En kai. Tässä kirjassa on juoni ja se on William Stonerin elämäntarina. Tätä ei kuitenkaan lue juonen, vaan taitavan ihmikuvauksen ja sujuvan kerronnan vuoksi. Kun tekijäkin on yliopiston opettaja, kuten köyhistä oloista lähtenyt Stoner, tekee mieli yhdistää nämä kaksi henkilöä. John Williams kuitenkin tiukasti kiistää moisen saatejaksossa kirjan alussa. Aikakausikin on kirjassa
toinen: 1900-luvun alusta toiseen maailmansotaan.

Stoner rakastaa intohimoisesti englanninkielistä kirjallisuutta ja opetustyötään sen parissa. Hänen avioliittonsa epäonnistuu, mutta jatkuu kuitenkin. Suhde ainoaan tyttäreen olisi lämmin, mutta vaimo, suojeltu ja oikukas Edith, onnistuu pilaamaan sen. Stoner joutuu sivuraiteelle myös yliopiston hierarkiassa, mutta onnistuu siitä huolimatta säilyttämään rakkautensa opettamiseen ja hyvät suhteet oppilaisiin. Hän saa kokea myös aidon rakkauden, jota ilman hän avioliitossaan jää.

Siinä melkein kaikki, mistä John Williams on Stonerin rakentanut. Kirja on ilmestynyt Yhdysvalloissa jo 1965, mutta jäänyt tuolloin vähälle huomiolle. Kustantajan mukaan 2006 on alkanut Stonerin uusi tuleminen ja tuolloin sitä on käännetty useille kielille. Tekijä on palkittu anglosaksisessa kirjamaailmassa ja kirjoittanut muutaman muunkin romaanin ja kaksi runokokoelmaa. Saate nostaa kirjan teemaksi rakkauden, sen erilaiset muodot. Itse luin tätä naiivisti "hyvän ihmisen" tarinana. Kannessa lainataan lausetta The New Yorkerista:" Suurin amerikkalainen romaani, josta et ole koskaan kuullut."

Ehkä.

"Et kuitenkaan usko...": Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä

Tekijät: Kauko Röyhkä, Ville Haapasalo, Juha Metso
Nimi: "Et kuitenkaan usko...": Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä
Docendo 2013
213 sivua

Nopeasti luin, olihan tämä erinomaisen mielenkiintoista luettavaa, näinköhän siellä naapurissa...? Ja kyllä, en todellakaan usko, ainakaan ihan kaikkea. Mutta ei sillä niin väliä, koska voihan se tottakin olla.
Mutta sen haluan uskoa, että Ville on aidosti kiltti, välittää muista ja auttaa, kun paikka tulee. Ei sillä muulla niin väliä.

Röyhkän jutut ja kysymykset eivät minuun vetoa, mutta vievät kuitenkin tarinaa kunnolla eteenpäin. Ehkä hän ei vaan ollut minuun vedotakseen parhaimmillaan tässä.

Odotan innolla, josko niitä jatko-osia vielä ilmestyisi.

Juha Seppälä: Matka aurinkoon

Tekijä: Juha Seppälä
Nimi: Matka aurinkoon
WSOY 2014
259 sivua

Ei mikään riemurasia, vaan Pandoran lipas, jota en tietenkään malttanut olla avaamatta. Ajattelin jo, että mieshän rupeaa vanhemmiten pehmenemään, kun oli antanut ottaa itsestään uuden kuvankin kirjan liepeeseen, mutta turha luulo. Yhtä hyytävää ja tiukkaa kuin ennenkin on jälki myös tässä uusimmassa. Ja hyvin tämä verbaalivirtuoosi onnistuu kaivautumaan 81-vuotiaan kirjallisuuden emeritusprofessorinkin ihon alle, olkoonkin, että tämä sattuu olemaan nainen.  Vaikka Seppälä tunnetaan julkisuudessa vain ja ainoastaan kirjojensa välityksellä, tuntuu hän tässä Irman tarinassa olevan läsnä myös omana itsenään. Tai ainakin siltä minusta tuntuu ja vahvasti sittenkin. Sanon näin silläkin uhalla, että saan julman mulkaisun palkakseni. Mutta mitäs kirjoittaa niin hyvin. "Ei aikaa, vain salaisuus, ikuisuuden varjelluin energia."

Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri

Tekijä: Will Schwalbe
Nimi: Elämän mittainen lukupiiri
Suom. Kirsi Ohrankämmen
Basam Books 2014
395 sivua

Kirjoittajan äiti sairastaa haimasyöpää ja elinaikaa lääkäri lupailee puoli vuotta. Elinvoimaa ja elämisen iloa pursuava 75-vuotias nainen ei ennustuksiin kaadu, vaan jatkaa sinnikkäästi sekä elämää että työtään. Hän on matkustanut paljon vapaaehtoistyössä ympäri maailmaa ja tekee yhä töitä saadakseen rahoitettua kirjastoauton Afganistaniin! Mary Ann on aina ollut kiinnostunut kirjoista ja tartuttanut lukuintonsa aikuseen poikaansakin, joka on siis kirjan kirjoittaja. Kirja perustuu tositapahtumiin ja takakannen teksti on helppo uskoa. Äiti ja poika keskustelevat lääkäri- ja syöpähoitoaikoja odotellessaan kirjoista. Teoksen kuluessa niitä käydään melkoinen määrä läpi. On hauska verrata omia lukukokemuksiaan näihin ja kiva saada uusia lukuvinkkejä. Suurin osa kirjoista on suomennettu, mukana klassikoita ja uudempia kirjoja. Viimeiseksi kirjakseen äiti lukee Thomas Mannin Taikavuorta.
Kirja paljastaa niin äidin kuin pojankin elämänvaiheita ja - ratkaisuja. Paikoitellen kirja etenee hitaasti, mutta ei puudu paikoilleen, vaikka tämäntyyppisen kirjan eteenpäin vieminen täytyy olla vaativaa. Lopussa lähdeluettelossa luetellaan kaikki kirjassa läpikäydyt kirjat.

Minua tämä kirja viehätti siksi, että lukeminen ja kirjojen merkitys tuli siinä korostetusti esiin. Poika lukee osan kirjoista e-kirjoina, äidille vain paperikirja on oikea. Kuten pienelle, lukutaidottomalle pojalle Connellyn kirjassa Liskonhäkki. Poika ei osannut lukea, mutta nimesi kirjat silti ystävikseen vankilassa ollessaan. Tai Patricia Highsmithin Suolan hinta -kirjassa, josta Mary Ann kommentoi: "Hyvissä kirjoissa on se hyvä puoli, että ne eivät pelkästään saa lukijaa katsomaan maailmaa eri tavalla, vaan myös näkemään ympärillä olevat ihmiset uusin silmin." Tämän kahdenkeskisen lukupiirin perustamisen syy on se, että vaikeista asioista (kuten äidin kuolemasta) on odotushuoneissa helpompi puhua luettujen kirjojen kautta kuin suoraan.

Ja vielä yksi lainaus kirjan äidin puheista: "Liian monet käyttävät tekosyynä sitä, etteivät usko tekevänsä tarpeeksi, joten he päättävät, ettei heidän tarvitse tehdä mitään. Ei ole mitään tekosyytä olla tekemättä mitään: ainakin voi allkirjoittaa vetoomuksen, antaa pienen lahjoituksen tai kutsua kotiinsa maahan hiljattain muuttaneen pakolaisperheen viettämään kiitospäivää."

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille kirjojen ystäville, lukijoille, lukupiiriläisille, maailmanparantajille ja sellaisiksi aikoville.

Jari Järvelä: Särkyvää

Tekijä: Jari Järvelä
Nimi: Särkyvää
Tammi 2014

219 sivua

Jari Järvelä (s. 1966) kasvatustieteiden maisteri ja luokanopettaja työskenteli opettajana Porvoossa ja Kotkassa ennen kuin ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi vuonaa 1996.

Särkyvää kertoo Teemun, eronneen, pullean keki-ikäisen miehen matkasta Espanjaan. Ennen matkaa hän yritti polttaa kotinsa, vaimo ja lapset sisällä. Alkumatkalla hän ottaa kyytiin liftarin, Agnes on kiukkuinen nuori nainen ja sanoja ei säästellä puolin eikä toisin. Teemu ei ole ihan tavallisella reissulla, vaan matkalla tekemään itsemurhaa Pamplonan härkäjuoksussa. Särkyvää-blogiinsa Teemu kirjaa tuntojaan ja saa myös välillä kipakkaa palautetta.

Kirja ensimmäisellä sivulla nauranhan jo ensimmäisen kerran. Niin paljon kuin v-sana saakin käyräni yleensä nousemaan, tässä se kuvasi hyvin Teemun ajatuksia ex- vaimosta, heidän raastavaan suhteeseensa palataan läpi koko teoksen.

Tarina etenee vauhdilla paikasta ja kohtauksesta toiseen, junnaa sopivalla tavalla Teemun ja Agnesin kiukutellessa toisilleen. 

Pidän tästä rauhoittavasta Ö-ajatuksesta.

"Yö. Ö on täydellinen yön kirjain. Pimeyden rinki, ja kaksi tähteä päällä tuikkimassa.

Y kannattaa kaksin käsin sitä pimeyttä kuin mies, joka yrittää estää taivasta putoamasta niskaan. Teemu nousee teltasta ja miettii kuinka köyhä on niiden kansojen kieli, joilla ei ole käytössään kirjainta Ö."

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Tekijä:Hirvonen, Elina
Kirjan nimi: Kun aika loppuu
WSOY 2015
248 sivua

Aslak, 27-vuotias helsinkiläisnuori ampuu satunnaisia uhreja talon katolta. Kirjan aloitus tuntuu nykyisin jo mahdolliselta uutiselta. Uutista seuraa selvittelyä tekijän oudoista ja olemattomista motiiveista , uutiset näyttävät kenties läheisten ja tuttavien tapoja surra uhreja. Hirvonen lähestyy aihetta toisin: hän antaa äänen ampujalle, tämän äidille ja siskolle.

Aslaka ja Laura ovat eläneet turvatun lapsuuden ehjässä kodissa. Aslak ei löydä  kavereita kuin yhden tytön, joka muuttaa sittemmin pois. Hän on älykäs ja osaava, mutta "hänessä ei ollut mitään, mitä kukaan, kaikkein vähiten hän itse , haluaisi maailmassa nähdä". Eläimet ja niiden elinoikeuksien puolustaminen nousevat tärkeiksi asioiksi, vaikka hän ei löydä siinäkään asiassa omaa ryhmäänsä. Mielenterveys pettää eikä kumppania löydy.Isosisko Aava kantaa jatkuvaa huolta pikkuveljestä, vaikkei ole aina varma tekeekö niin Aslakin vai oman itsensä takia. Aava häpeääkin kiusattua ja yksinäistä veljeään, mutta hänen häpeänsä ei ole syyllisyydestä sikiävää, kuten  lasten äidin Lauran, eikä ehkä yllä samoihin mittohin. Sekä äiti että sisko tekevät töitä hyvien asioden puolesta: Laura luennoi ilmastokriisistä, Aava toimii lääkärinä Somaliassa - usein henkensä kaupalla.

Uutiset saavuttavat sekä Lauran yliopistolta että Aavan Afrikasta. Hirvonen käsittelee läheisten tuskaa, jota ei voi jakaa muille, koska sen lähde syyllistyy hirviömäiseen tekoon.

Jokainen saattaa ennen lapsia haluta olla epätavallinen, ihmeellinen ihminen ja elää epätavallisen, ihmeellisen elämän, mutta vanhemmaksi tullessa mikään ei ole niin helpottavaa kuin tavallisuus.
....
Se, mitä minun lapseni juuri nyt tekee, on paljas ja armoton kuva minusta. Hänen tekonsa paljastaa pimeän, jonka minä olen yrittänyt kätkeä. 

...Tilalla on häpeä, koko loppuelämän kokoinen syyllisyys jokaisesta valinnastani, jokaisesta kyvyttömyyden ja epävarmuuden hetkestä, kaikesta siitä mitä olen äitinä ollut. Syyllisyys on niin valtava ja sakea, että sen läpi on vaikea nähdä mitään muuta.

Kursiivitekstikatkelmat ovat suoria lainauksia kirjasta, Lauran pohdintoja omasta roolistaan. Aava löytää ehkä pienen poispääsyn surusta. Hän haluaa tehdä työt, joista on sopinut.

Kirja siis kertoo siitä, mistä uutiset eivät kerro. Yhtä sattumanvaraista kuin ampujan uhrien valinta on, voi olla myös perhe, jonka järjettömään tekoon syyllinen jättää pohtimaan valintoja. Hirvosen sanat osuvat, koskettavat ja satuttavat.

McEvan Ian Polte

McEvan Ian

Polte 2010

Suom.Juhani Lindholm

383 sivua

Merkittävä ja palkittu brittikirjailija tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen ja käsittelee sitä täysin omalla tavallaan. Michael Beard on tiedemiehenä saavuttanut asemansa jo varhain pohtimalla mahdollisuuksia keinotekoiseen veden ja auringonvalon yhteyttämiseen ja ratsastanut tällä saavutuksellaan pitkään. Hän on haluttu luennoitsija ja Nobel-palkittu asiantuntija fysiikassa. Hän seuraa toki alaansa ja pysyy keskusteluissa mukana, mutta mihinkään uuteen innovaatioon hän ei ole sitten nuoruutensa pystynyt. Nyt hän on kuitenkin antautunut uuteen yritykseen maailman pelastamiseksi ja auringonvalon hyödyntämiseksi ilmastonmuutoksen ehkäisemisen nimissä. Hän on mukana Brabyn yrityksessä, vaikka kollegojen kahvipöytäkeskustelut teoreettisen fysiikan alueella alkavat mennä hänen käsityskykynsä yli.

Michael Beard on vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta myös naisten mies ja alati yrittämässä uusia valloituksia.  Michael on lyhyehkö, kalju ja lihoo kerronnan aikana pulleasta taatusti ylipainoiseksi. Avioliittoja miehellä on viisi, ja näistä viimeisin Patricen kanssa on juuri purkautumassa. Patrice on lähdössä kylpyhuoneen laatoittaneen rakennusmiehen Tarpinin matkaan, vaikka asuukin vielä yhteisessä kodissa. Tämä saa Michaelin mustasukkaiseksi, vaikka hän itse on useinkin pettänyt kaikkia vaimojaan. Lapsia hänellä ei onneksi ole.

Pettymystään avioliitossa Michael pakenee Huippuvuorille taiteilijaryhmän mukana ja huomaa erinäisten intiimienkin vastoinkäymisten jälkeen, kuinka tärkeää hänelle on saavuttaa asema tämän ryhmän keskuudessa, vaikka ilmastonmuutoksen torjujina nämä ovatkin haihattelevia idealisteja. Paluu kotiin on kuitenkin tuskainen, sillä hänen nuorempi työtoverinsa kävelee hänen kylpytakissaan hänen omassa kodissaan Michaelia vastaan ilmiselvästi Patricen makuuhuoneesta. Vaikka Michael yrittää rauhallisesti poistua paikalta, kompastuu kollega jääkarhutaljaan ja lyö päänsä lasipöytään. Michael tajuaa asetelman kuollut rakastaja-mustasukkainen aviomies ja jättää soittamatta hätäkeskukseen. Hän lavastaa kuoleman näyttämään toisenlaiselta ja saa samalla epämiellyttävän Tarpinin pois näköpiiristään. Tämä ei avioliittoa pelasta, mutta Michael on ollutkin jo valmis tähän ja muuttanut pieneen, likaiseen loukkoon, jota käyttää vain silloin, kun yösija vaihtuvien naisystävien kanssa ei houkuta tai ole mahdollinen.

Miten skandaali vaikuttaa Michaelin uraan? Miten hän selviää petoksestaan? Miten raskaat ateriat ja runsas alkoholinkäyttö vaikuttavat menestykseen naismaailmassa? Tämä kirja kannattaa lukea senkin takia, että näkökulma on Michaelin, ei erityisen miellyttäväksi esitetyn tiedemiehen, joka porskuttaa kuusikymppiseksi  omaa etuaan ja mielihyväänsä tavoitellen, vaikkakin hyvän asian eteen töitä tehden. Pidän tällaisista ei niin mustavalkoisista käsittelytavoista, etenkin kun ne pysyvät niin hyvin hanskassa kuin McEvanilla.

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa

Jean-Paul Didierlaurent
Lukija aamujunassa
Tammi 2015
suom. Kira Poutanen
189 sivua

Tämä kustantajan aikusten saduksi mainostama pieni romaani palautti uskoni siihen, että minäkin voin pitää ja jopa ymmärtää ranskankielellä kirjoittavia. Usko meni viimeksi nobelisti Modianon kanssa, joka ei puhutellut, minkä tässä häpeäkseni tunnustan.

Tämän romaanin tapahtumat ovat pienet: Guylain lukee joka aamu työmatkallaan maanalaisessa muutaman pätkän irrallisia tarinoita ääneen. Luettu on niin irrallista, että Guylain kaivaa tekstit irtolehtinä laukustaan. Hän on pelastanut ja varastanut teksit työpaikaltaan, jossa hän toimii kirjoja tuhoavan makulointikoneen käyttäjänä. Lukemisesta on muodostunut kuulijoille ja lukijalle päivän kohokohta, joka korostuu, koska Guylain vihaa työtään. Vaan mitä sitten seuraa, kun lukija saa mainetta lisää? Enpäpä kun Guylain löytää junasta muistitikun, jonka sisältämiä tekstejä hän alkaa lukea tuokioissaan. Siitä seuraa se satu, jonka voisi lukea Lukurauhan päivän (8.2.2015) jälkiruuaksi.
Kirja on  kunnianosoitus lukemiselle.

Irja Suihko: Pakina

Irja Suihko:

Pakina 

2014

99 sivua

"Pakina on ehkä kaikkein vaativin kirjoittamisen muoto. Kertomisen kaarta on pidettävä jatkuvassa nousussa. Pakina vaatii nousevan lopun eikä salli minkäänlaisia sudenkuoppia kertomisen edistyessä." Näin sanoi Elina Karjalainen, toimittaja ja lastenkirjailija elämäkerrassaan Koskesta suvantoon  2001.

Tästä lajista ovat nyt päässeet nauttimaan muutkin kuin Keskisuomalaisen lukijat  1990-luvulla. Irja Suihkon Pakina –kokoelma ilmestyi syksyllä 2014. Kokoelmaa leimaa vahvasti ähtäriläinen maisema ja ihmiset täällä. Huoltoaseman pienoisparlamentti  tiedetään ja jotkut ovat päässeet mukaan ihan nimellään, vaan ei koskaan pahassa mielessä. Maisema avartuu välillä Helsinkiin ja Lontooseenkin milloin lasten mukana tai ihan vaan omaa mieltä avartamaan.. Itsensä pakinoitsija panee likoon eikä perhettäkään juuri säästellä, ei edes  vävynretaleita tai miniää, joka aikansa kuunneltuaan antaa muorille takaisin samalla mitalla. Mukana on ukkokin, jota  taitavasti ohjaillaan esim. saunaremontissa. Ulottuu pakinan maailma paparatseihin ja puhelinmyyjiinkin sekä seudun entisiin asujiin Elisabet Järnefeltistä piika-Markettaan. Oma mittava lukunsa ovat pakinat kielestä ja kirjoista, jotka erityisesti tämän kirjoittajaa lämmittävät. Kulttuuripakinoista  mainittakoon Art Eriön monipuolinen näyttely- ja opintomahdollisuus.  Kaikista tekemisissä, matkaamisessa ja kirjoittamisessakin toteutuu  Mereltä lainattu lause :” Minä itse, ilontekijä, riemun kalliin kannattaja.”

Totta puhuen ajattelin kirjan luettuani saaneeni sen verran pakinakipinää, että olisin pysynyt  arvion verran vauhdissa mukana, mutta taisin tipahtaa jo alkumetreillä. Siispä tämän lukija suunnatkoon Honkaniemen kirjakauppaan tai Ähtärin kirjastoon ja etsiköön käsiinsä pakinakokoelman vauhdikasta ja antoisaa luettavaa. Olen yrittänyt pitäytyä pakina päivässä tahdissa, mutta alati huomaan salaa kääntäväni sivua ja lukevani vielä yhden kuin jouluna konvehteja. Harvempi riittäisi, sillä niin täyttä ja tuhtia pakinaa nämä ovat – ja taatusti täyttävät Karjalaisen määritelmän. Suosittelen vahvasti.

Anita Konkka: Unennäkijän muistelma

Konkka, Anita
Unennäkijän muistelmat
Teos
572 sivua

Kädet tätä pidellessä puutuivat, mutta kyllä lukukokemus muuten verenkiertoa villitsi. Pitkä matka on Konkalla ollut siihen, että häpeän kulttuurissa kasvanut lapsi on löytänyt oman äänensä. Perhe-elämä taiteilijaperheessä oli semmoista menoa, ettei ihme, että erilaiseksi itsensä tuntenut Anita hakeutui myöhemmin terapiaan, koska koki olevansa huono äiti ja syytti itseään jopa isänsä kuolemasta. Ristiriita parisuhteeseen sitoutumisessa ja kirjailijan vaatima oma tila eivät suinkaan helpottaneet oloa. Unennäkijän muistelmien lukijalle teos avaa kuitenkin myös ovet kulttuurin sisäpiireihin tekijän kokemana.  Sivuille ovat päässeet niin isä, kirjailija ja venäläisten klassikkojen kääntäjä Juhani kuin taidemaalari äiti Anja. Syvällisiä keskusteluja käydään niin Max Randin, Raija Siekkisen kuin Hannu Salamankin kanssa, jonka viimeksi mainitun kanssa Anita päätyy myös pitkään, monivaiheiseen suhteeseen. Salaman sovinismi teki Konkasta feministin, näin Anita itse päätteli. Mitäpä mieltä on Salama, sitä emme ainakaan vielä tiedä.
Konkka käsittelee ihmissuhteitaan uniensa kautta. Uniryhmäblokkarikin hän oli jo kauan ennen kuin blokkaamisesta tuli trendi. Hän on ollut Finlandia-palkintoehdokkaan kirjallaan Hullun taivaassa, josta sai myös valtionpalkinnon vuonna 1989. Halujen puutarha ja Musta passi puolestaan ovat olleet Runeberg-palkintoehdokkaina. Vaikka Konkka on monelle kirjojen ystävälle outo tuttavuus, niin ähtäriläistä sellaista hän alkaa kiinnostaa viimeistään siinä vaiheessa, kun jäljet alkavat johtaa Perännejärven rannalle Kuitulaan. Eli Juhani Konkan ensimmäinen vaimo oli Aili, joka puolestaan oli legendaarisen lääkärimme Aino Soinin sisko.  Ainohan taas oli anoppini siskon tyttö, että silleen. Mutta kyllä Unennäkijän muistelmia voi lukea ihan myös kiinnostavana ja kulttuuria tihkuvana matkakirjanakin. Jos siis kädet kestävät.