torstai 26. maaliskuuta 2009

Vedenaliset

Mikä tämä Maria Peuran viime vuonna ilmestynyt kirja Vedenaliset oikein on? Se ei ole kasvukertomus, sillä tuntuu kuin päähenkilö Mirja menisi ojasta allikkoon. Hän etsii vapautta kaikkitietävän ja luonnon ehdoilla elävän kalastajaisän ja pohjoisen saaren eristyneisyyden jälkeen. Hän pakenee köyhyyttä ja äidin saksalaisen syntyperän häpeää, mutta törmää opiskelupaikassaan Tampereella ensimmäiseksi huoraan. Kirjan aika on kulkee vuorotellen saaren tapahtumissa Mirjan lapsuudessa ja opiskeluajassa. Kirjassa on väkeviä kuvia karusta ja köyhästä elämästä. Sadut ja myytit antavat uusia ulottuvuuksia juonenkuljetukseen ja koko kirja tuntuu jotenkin unenomaiselta. Jotkut hyvin pohjustetut asiat, kuten pikkuveljen kohtalo, sivuutetaan loppuvaiheessa maininnalla.
Live-piirimme keskustelussa emme saaneet kirjaa tyhjennettyä, sillä aina nousi jostain uusia asioita, tunnelmia ja merkityksiä. Oli myös lukijoita, jotka ensin eivät pitäneet koko kirjasta, mutta toisella lukukerralla viehättyivät. Tämä kirja ei antaudu heti tai sitten se antaa lisää uusilla lukemisilla.

torstai 19. maaliskuuta 2009

Saippuaa Austerilta

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa
Tammi 2008
Syöpäinen ja eronnut Nathan muuttaa lapsuusmaisemiinsa Brooklyniin viettämään eläkepäiviään. Toimeentulo on, onnea puuttuu. Yllättäen hän tapaa siskonpoikansa Tomin, jonka lupaava tulevaisuus on kallistunut työhön Harry Brightmanin antikvariaatissa. Kuvioon hupsahtaa vielä 9-vuotias Lucy, jonka huolehtimisesta Nathan ja Tom isoenona ja enona ottavat vastuun. Juoni rakentuu Harry Brightmanin huikean elämäntarinan ympärille, mutta silti Nathan on päähenkilö, jonka kautta kerrontaan tulee lämpö. Siinä vaiheessa kun Auster loksauttelee kiivaasti palasia kohdalleen, rupesin miettimään, onko tämä oikea kirja tutustua arvostetun kirjailijan tuotantoon, mutta annoin mennä kun teksti vei ja antoi mm. tällaisia vertauksia:

Joyce ja minä emme olleet vielä elämämme joulukuussa, mutta ilman pienintäkään epäilystä toukokuu oli jäänyt kauas taakse. Elimme yhdessä lokakuun loppupuolen iltapäivää tai illansuuta, sellaista kirkasta syyspäivää, jolloin yllä kaartuu kirkkaansininen taivas, tuulenpuuskassa tuntuu kirpeä nipistys ja miljoonat lehdet ovat yhä oksissa kiinni - useimmat ruskeita, mutta seassa yhä niin paljon kullan punaisen ja keltaisen sävyjä, että mieli tekee pysyä ulkosalla mahdollisimman pitkään.

Hannele



keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Ei unirätiksi

OLLI JALONEN: 14 SOLMUA GREENWICHIIN
Jalosen romaani on kustantajan mukaan uljas kertomus kaipuusta ja rakkaudesta, maailman ja ihmiskohtaloiden sattumanvaraisuudesta. Totta joka sana, eikä mitään turhaa suitsutusta. Jalosta pitää lukea harkiten ja nautiskellen. Hänen tekstiään ei voi käyttää unirättinä kuten dekkareita. Ensin pähkäilin kirjaan ahdettua tietomäärää ja mietin, että selvisihän Waltarikin Sinuhestaan käymättä Egyptissä. Mutta, mutta, Jalosella on ihan pakko olla näppituntuma näihin paikkoihin ja myös purjehtimiseen, päättelin. Ja onhan hänellä ollut. Eli taustatyötä on tehty urakalla. Sen kun kuulin, saatoin sukeltaa tyytyväisenä soljuvaan tekstiin, jossa pihtien pitelemät eivät näy.
Irja

Kasvukertomus

Susan Travers: Rohkeutta huomiseen
Kirjan takakannessa mainostetaan ainutlaatuisen kiehtovaa tositarinaa sodasta ja rakkaudesta: naisesta, joka liittyi muukalaislegioonaan ja kohtasi siellä elämänsä rakkauden. Itse luin sitä kasvukertomuksena, jossa tyhjänpäiväisestä seurapiiriperhosesta sodan kauhujen keskellä kasvoi tasavertainen aseveli muille legioonalaisille, ellei sitten muutamia mittavampikin. Toki romantiikkaakin mahtuu mukaan ja mikäs siinä. Mielenkiintoinen lukukokemus sinänsä, vaikka en sitä varsinaista kaunokirjallisuutta kaipaavalle suosittelekaan.

Irja

Arvaa kuka?

Paul Kohelo: Ohessa tilinumeroni
Tässäpä mukavaa aivotreeniä. Kuka on Paul Kohelo? Miksi Kirsi Salo ei aio ostaa teosta? Miksi teksti tekee ainakin minuun sellaisen vaikutuksen, että tekisi mieli hirnua? Ja miksi lukeminen ei tässä tapauksessa riitä, vaan on koluttava netissä Kohelo/Coelho-linjalla sekä pohdittava ankarasti salanimen kytköksiä kustantajaansa Siltalaan. Hyvä Touko!
Irja

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Alku

Ovelasti päätän aloittaa kirjablogin Olga Tokarczukin 2005 suomennetulla kirjalla Alku ja muut ajat. Se oli kirja, joka hallitsi ja vaivasi pitkään, kunnes sain puhutuksi toisten lukijoiden kanssa elävässä lukupiirissä.

Kirja kertoo Alku -nimisestä kylästä, jonka asukkaiden kohtaloja tunnettu puolalainen kirjailija kuvaa sekoittamalla mytologiaa, uskontoa ja taikuutta. Kirja jakaantuu pieniin lukuihin, mutta henkilöjoukko vaeltaa mukana kirjan alusta loppuun, sodankin läpi: naiset synnyttävät ja miehet rakentavat taloja, lapset kasvavat ja rupeavat vanhempiensa puuhiin tai keksivät uusia mahdollisuuksia elättää itsensä. Kuten Izydor, joka saa postilaitokselta korvauksia, koska hänen lähettämiään kirjeitä ei voida toimittaa perille. Mukana ovat myös ylpeä Tähkä, joka tuntee sienet ja kasvit, mutta menettää luottonsa ihmisiin, Misia, joka on enkeli syntyessään ja synnyttäessään, linnanherra Popielski ja Genowefa, joka menettää juutalaisen rakastettunsa Eelin. Kirjan maailmassa on oma logiikka ja moraali, joka kyseenalaistaa reaalimaailman syy-seuraussuhteita. Kirjan yhteydessä puhutaan maagisesta realismista, mutta tämä eurooppalainen muoto on läheisen tuntuista.

Henkilöt eivät tarjoa samaistumiskohdetta, mutta heidät marssitetaan kohtaloihinsa eleettömästi ja samalla riipaisevasti kuvaten.Ja mitä mieltä olette hedelmätarhan ajasta:
Hedelmätarhalla on kaksi aikaa, ja ne kietoutuvat toisiinsa ja toistavat vuodesta toiseen: omenpuiden aika ja päärynäpuiden aika....Omenapuuvuonna puut imevät happamia vesiä maanalaisista joista, joissa on muutoksen ja liikkeen voima. Ne vedet kantavat mukanaan paineen, kasvamisen ja levittäytymisen tarvetta.
Päärynäpuun vuodet ovat tyystin toisenlaisia. Silloin puut imevät kivennäisaineista makeita mehuja ja yhdistävät ne lehdissään auringonsäteiden kanssa hitaasti ja lempeästi. Puiden kasvu pysähtyy ja ne maistelevat olemisen makeutta. Liikkumatta, kasvamatta. Silloin koko hedelmätarha vaikutaa liikkumattomalta.
Omenapuuvuonna kukat kukkivat nopeasti mutta kauniimmin kuin koskaan. Usein halla tai myrskytuulet surmaavat ne. Hedelmiä on paljon, mutta ne ovat pieniä ja melko mitättömiä. Siemenet vaeltavat kauas syntysijoiltaan...
Hannele