maanantai 24. tammikuuta 2011

Michael Beardin seurassa viihyy

Ian McEwanin romaani Polte kertoo Michael Beardista, jolla käy kuumana niin pää kuin kupeet. Nobelpalkinto ja viisi avioliittoa kertovat alustavasti, mikä on homman nimi. Mutta Beard ei ole koskaan tyytyväinen, hän painaa kuin riivattuna eteenpäin katastrofista toiseen. Miten sellaiseen tyyppiin voi tykästyä, joka puhuukin etupäässä fotosynteesistä ja sen soveltamisesta energiantuotantoon. Jotenkin sitä vaan ihan ahnehtii tekstiä, vaikka ei aina ymmärrä siitä höytysen pöläystä. Selitys löytyy McEwanin kykyvystä "mennä henkilöidensä ihon alle ja pääkopan sisälle". Beardia seuraa lumoutuneena kuin pillerinpyörittäjää, joka uurastaa elämänsä lantakasassa. Beard on kalju, lyhyt ja lihava, mutta fiksu. Miehen seurassa viihtyy, vaikka tuskin häntä sentään naapurikseen haluaisi.

Jane Austenin ja Seth Grahame-Smithin epäsäätyinen suhde

Schildtsin kustantama Ylpeys ja ennakkoluulo ja Zombit pisti silmään lähinnä karmealla kansikuvallaan. Klassinen rakkaustarina yhdistettynä väkivaltaan! Minkä ihmeen sopan Grahame-Smith oli kokannut? Takakannessa vakuutettiin sen olevan todellinen makupala nykyaikaiselle lukijalle. Siis minulle? Tunsin kuitenkin itseni fossiiliksi rämpiessäni siinä tappaiskeitossa. Huumoripläjäys oli, kun zombit ahmivat kukkakaaleja luullessaan niitä ihmisaivoiksi. Kirja on käännetty jo 24 kielelle ja siitä on tulossa myös elokuva. Siitä vaan nauttimaan, jos vatsa kestää. No jotain ideaahan tässä täytyy olla, tuumin ja tartuin Austenin parisataa vuotta sitten ilmestyneeseen originaaliin. Se toimii yhä kirpeänä kannanottona englantilaisen maalaisaatelin tyhjänpäiväiseen luokkatietoisuuteen. Rakastavaisia hyppyytetään kuin jojoja, mutta sehän kuuluu asiaan. Sujuvastihan G-S onnistuu soluttautumaan Austenin maailmaan, mutta silti hänen suosionsa hämmästyttää yhtä lailla kuin iltapäivälehtien taito tehdä otsikoita. Vanhaa rouvaa ihastutti varsinkin hänen tapansa kuvata Elisbethin ja Darcyn suhteen alkua. Austenin mukaan se tapahtui Pemberleyn kauniissa puistossa, mutta G-S paljastaa myös miksi. Siis siksi, että Darcyn housut istuivat niin hyvin hänen perienglantilaisista paikoistaan.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Mario Vargas Llosa : Tuhma tyttö

Tuhma tyttö esiintyy ensin Limassa perulaisille teini-ikäisille valloittavana chilettärenä yhdessä sen talon tyttären kanssa, jossa hänen äitinsä on keittäjänä. Pojat kilpailevat suosiosta, kunnes tekaistu murre paljastuu ja chiletär katoaa.

Yllätyksekseen tarinan kertoja tapaa chilettären aikuistuttuaan Pariisissa. Tyttö on marxilais-leniniläisessä koulutetuksessa, valmistautumassa tekemään Perussa vallankumouksen. Pariisilaista ystäväänsä Paulia auttaakseen UNESCO:n palveluksessa kääntäjänä toimiva kertoja järjestelee näille tuleville sisseille asuntoja halvoista hotelleista ja elää lyhyen romanssin ex-chilettären kanssa.
Myöhemmin kertoja kuulee tytön olevan kuubalaisen vallankumousjohtajan rakastajatar.

Ylen hämmästyneenä kertoja vuosia myöhemmin tapaa tytön UNESCO:n virkamiehen vaimona Pariisissa, entistä kauniimpana ja houkuttavampana ja myös halukkaana uusiin seikkailuihin. Kertoja rakastaa naista, joka heittäytyy aina uusiin seikkailuihin suuremman rikkauden perään ja muistaa vanhaa ystäväänsä silloin, kun asiat eivät suju tai hän on suorastaan vaikeuksissa. Tuhma tyttö jättää selittelemättä monta kertaa kertojan, joka lohduttautuu uppoutumalla kääntäjän ja tulkin työhönsä, joka vie hänet eri puolille maailmaa. Tyttö kyllästyy myös miehiin, joiden rikkauden jakaminen sisältää ikäviä velvoitteita.

Kirjassa liikutaan paikasta ja kulttuurista toiseen: Lima, Pariisi, Lontoo, Tokio, Wien, Helsinki. Kuvaus on tarkkaa ja todentuntuista; maailma on läsnä. Tuhman tytön seikkailu tässä Mario Vargas Llosan samannimisessä kirjassa pitää kuitenkin jännitettä yllä. Se tekee sen jopa niin hyvin, ettei kirjaa tahdo malttaa laskea käsistään . Samalla lukija joutuu pohtimaan ikuisia kysymyksiä onnesta, rikkaudesta ja rakkaudesta. Kirjassa on myös hieno sivutarina Pariisiin adoptoidun lapsen murtautumisesta autistisesta puhumattomuudesta.

Upea teos, jota tulee ikävä, kun sen on lukenut.