Vinkkejä hyvistä kirjoista

SAVOLAINEN, Aino-Maria : Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa (Avain 2014)

Tämä kirja on tehty kirjabloggareiden äänestyksen pohjalta. Listojahan on tehty paljonkin, eri aikoina, eri lähestymistavoin. Tämä lista on siis yksi esimerkki, suppeahkon joukon valitsema, mutta "lukijaystävällinen", painottuu nykykirjallisuuteen. Selailin vertailun vuoksi vuosituhannen vaihteessa julkitettua "1000 vuotta 100 kirjaa"- listaa ja kovin erilaisia tietysti olivat. Bloggaajien mielikirjat ajoittuvat parinsadan vuoden sisään. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että Linnan Täällä Pohjantähden alla voitti toisen listan, toisessa se ei ollut lainkaan. Toki oli monta samaa klassikkoa, joku kirjailija molemmissa, mutta eri teoksella.

Kirjaa on kiva selailla monella tavalla; mistä itse pitää, mitä on lukenut, mikä kirja pitäisi lukea ja mikä ansaitsisi uuden lukukerran. Pikku prinssi avautuu varmaan nyt eri lailla, kuin aikoinaan Peppien ja Töpöhäntien seassa lukaistuna. Kuvaukset kirjoista ovat erinomaisia. Tässäpä hyviä vinkkejä luettavasta, jos joskus joutuu seisomaan oman tai kirjaston hyllyn edessä miettimässä, mitäpä lukisi.

Erlend Loe :Supernaiivi

Tekijä: Erlend Loe
Teos: Supernaiivi
Like 1998
suom. Outi Menna

Tämä pieni kirja on lempeä, hauska ja saa hyvälle tuulelle. Päähenkilö on nuori,25-vuotias nuori mies, joka ei viihdy elämässään eikä halua jatkaa harmaata arkeaan loppuelämäänsä. Niinpä hän ravistaa yltään entisen olemassaolonsa rippeet, jättää opintonsa ja ryhtyy etsimään sitä, mitä juuri hän haluaisi tehdä. Hänellä on oiva menetelmä: hän elää edelleen ja perehtyy kirjaan joka käsittelee painovoimaa sekä - ennekaikkea - laatii listoja. Hän tekee listoja siitä, mistä piti lapsena, elämänsä aikana näkemistään eläimistä jne. Hän suhtautuu yhtä suurella kiinnostuksella lapsiin ja aikuisiin ja ottaa lapset yhtä vakavasti kuin aikuiset.  Hän jakaa ja vaihtaa listojaan tapaamiensa ihmisten kanssa. Avoimuus ja ihmettelyn kyky palaavat ja  elämänusko lisääntyy.

Luvut ovat lyhyitä ja jokaisella luvulla on nimi. Kirjaa on helppo lukea ja sen vilpittömyys ja - niin no- naiivius on hellyttävän tarttuvaa. Suosittelen.

Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet

Bulawayo, NoViolet
Me tarvitaan uudet nimet 2013
We need new names
suom.Sari Karhulahti
292 s.
Tämä on huikea kirja elämänilosta ja voimasta epätoivon ja kurjuuden keskellä. Kulttuurien kohtaaminen ja niiden ulkopuolinen havainnointi paljastavat myös länsimaisten ihmisten oudot tavat, joita olemme pitäneet tavallisina ja jokapäiväisinä.

Näkökulma on lasten. Kertoja on Kulta, joka asuu hökkelikylässä nimeltä Paratiisi ystäviensä Chipon, Sbhon, Stinan, Kovanaaman ja Vapaanasyntyneen kanssa. Ennen Paratiisia Kulta asui oikeassa kodissa isänsä ja äitinsä kanssa Zimbabwessa, mutta talo raivattiin pois ja isä lähti Etelä-Afrikkaan etsimään töitä. Lapsilla on omat leikkinsä: maaleikki ja Etsikää bin Ladenia. Ravinnoksi kelpaavat paremman puutteessa guova-hedelmät.

Melkein jokainen kirjan luku paljastaa uuden kauhean asian lasten elämästä ja sitä ympäröivästä todellisuudesta. Jo kirjan alussa ilmenee, että 12-vuotias Chipo on raskaana ja muuttunut vatsan kasvun myötä puhumattomaksi, vaikkakin kulkee kavereiden joukossa. Kaverit haluavat auttaa Chipoa pääsemään eroon lapsesta, jonka alkuunsaattaminen on oma tarinansa. Kullan isä palaa kotiin kuolemaisillaan aidsiin jne. jne. Vaikka asiat ovat sellaisia, joita Suomessa on vaikea yrittää edes kuvitella, ovat lapset selviäjiä. He vetävät yhtä köyttä ja välittävät toisistaan Juuri se tekee kirjasta hienon selviytymistarinan ja itkettävän kauniin-ruman kuvauksen. Sen vuoksi myös Amerikkaan koulutettavaksi päässyt Kulta ikävöi Paratiisia ja sinne jääneitä kavereitaan samalla kun ihmettelee länsimaisia tapoja. Hänen tätinsä esim. kävelee TV:n ohjeiden mukaan, kun haluaa laihtua. Me kutsumme tätä jumppatuokioksi, mutta oudoltahan se näyttää muuten liikkumaan tottuneen silmissä.

Pidin tästä kirjasta, vaikka se välillä puistatti. Nuori, 1980 Zimbabwessa syntynyt kirjailija on osannut kertoa tarinan niin, että sitä lukee melkein krampissa eikä halua missään tapauksessa jättää kesken.

ISMAIL KADARE: Särkynyt huhtikuu, Kivisen kaupungin kronikka

ISMAIL KADARE     Särkynyt huhtikuu, 2006, 225 sivua

 Kivisen kaupungin kronikka, 1976, 234 sivua

Albanialaista kirjailija Ismail Kadarea povattiin toissa vuonna yhdeksi Nobel-palkintoehdokkaaksi.

Kiinnostuin koska en aiemmin tiennyt yhtään albanialaista kirjailijaa.

Särkynyt huhtikuu kertoo sukujen välisestä verikostosta. Vuosisatojen ajan Albanian vuorilla on vallinnut oma laki, Kanun, joka on kaikkien yhteiskunnan lakien yläpuolella. Rankasta aiheesta huolimatta kirja on mystinen ja mielenkiintoinen. Se kertoo nuoresta miehestä, joka tietää että hänellä on vain kuukausi elinaikaa jäljellä. Verikosto saavuttaa hänet väistämättä.

Tämän kuukauden, huhtikuun, aikana mies kuitenkin kokee paljon, jopa rakastumisen.

Kirja avaa oven tuntemattomaan maailmaan, yhteiskuntaan, joka nykyaikanakin noudattaa ihan omaa julmaa lakiaan. Kukaan yhteisön jäsenistä ei kyseenalaista vallitsevaa perinnettä.

Kadaren toinen kirja, Kivisen kaupungin kronikka, kertoo pikkukaupungin elämästä koulupojan näkökulmasta. Islamilaisuus, suvun tavat ja perinteet kuvataan kiinnostavasti. Kaupungin ihan tavalliset ja vähän eriskummallisemmatkin ihmiset tulevat lukijalle tutuiksi. Tässä kirjassa  ei ole sitä kohtalonomaisuutta , joka Särkyneessä huhtikuussa on. Koulupojan elämä soljuu tutussa ympäristössä turvallisesti.

Terttu