Lallatellen

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, 2009
Autioista tunnelmista poispäästäkseni valitsin luettavakseni kirjan kauniin nimen perusteella. Kansikuvan metsämansikat houkuttivat myös. Eikä takakannen tekstin lupaus kahden naisen, ruotsalaisessa kylässä erakkona asuneen Astridin ja naapuriin muuttaneen Veronikan ystävyyden kuvauksestakaan tuntunut hullummalta.

Siinä olikin sitten melkein kaikki hyvä sanottava. Kirjassa tunnelmoitiin liikaa ja teksti jätti perustelematta tapahtumia. Tuntui siltä, että (esikois-)kirjailija oli itse jättäytynyt iskelmämäisiin kesäillan tunnelmiin eikä ollut välittänyt korjata tai pohjustaa. Miten muuten on selitettävissä, että tiet olivat auraamatta vähän ennen juhannusta Etelä-Ruotsissa? Tai että Astridin aviomies oli lihava ja vanha, peräti 24-vuotias? Ärsyynnyin. Luin kuitenkin kirjan loppuun. Olen samaa mieltä toisen lukijan kanssa: ohut kirja, vaikka sivuja oli yli kolme sataa.

Takla Makan

on Juha Seppälän uusin kirja, joka sisältää kaksi kertomusta. Tiesin kirjan olevan synkkä ja tiesin, ettei kirjasta lukematta irti pääse. Nimikertomuksen kertoja on eläkkeelle juuri jäänyt insinööri, joka on eronnut vastikään vaimostaan ja tietää sairastavansa syöpää. Mies muuttaa uudelle paikkakunnalle ja etsii totuutta, itseään tai totuutta itsestään. Aika satunnaisten ihmissuhteiden kautta mies vetää rajansa elämän suuriin kysymyksiin: rahaan, rakkauteen ja kuolemaan.
Toinen kertomus Ristin tie liittyy löyhästi edelliseen. Nimikertomuksen kokija näkee ikkunastaan ristisaaton, jossa ristinkantaja näyttää nääntyvän taakkansa alle. Tämä ristinkantaja, työtön ja kolmeen kertaan eronnut mies, joka on valittu pääsiäiskuvaelmaan esittämään Jeesusta, on jälkimmäisen kertomuksen kokija. Miehen kerronnan katkaisevat hänen äitinsä kommentit. Tähän en innostunut, luin vain löytääkseni jotain. En löytänyt.
Mikä on Takla Makan? Autiomaa.
Ei mitään ilolukemista.