Phillips, Jayne Anne: Kiuru ja termiitti

... tajuan kuinka salamannopeasti kaikki voi mennä oikein tai väärin.
Edellä on 17-vuotiaan Kiurun oivallus romaanin lopusta. Alussa kaikkien kirjan henkilöiden elämä tuntuu menevän nimenomaan väärin. Robert Leavitt tekee melkein koko kirjan ajan kuolemaa haavoituttuaan amerikkalaisten luodeista Etelä-Koreassa 1950. Hänen vastavihitty vaimonsa, upea laulajatar Lola odottaa hänelle lasta, Termiittiä, joka syntyy vaikeasti vammaisena. Kiuru, Lolan vanhempi lapsi, on hoidossa hänen sisarellaan Noreenilla, Nonnilla, joka uurastaa ravintolassa ja hoitaa lasta. Kiurun isä on varjeltu salaisuus. Myös Termiitti tulee Nonnin hoitoon. Eniten Termiitistä pitää kuitenkin huolta sisar Kiuru, joka kuljettaa lasta kärryissä mukanaan joka paikkaan.

Kirja etenee Robertin, Kiurun, Nonnin ja Termiitin kertomana eteenpäin. Yllätyksiäkin on, luonnonvoimat ratkaisevat. Eniten kadehdin ajatuksia ja kieltä, jotka kirjailija on pannut lähes puhumattoman Termiitin päähän. Välillä hän nimeää asiat ja esineet, välillä kuvaa ne. Uskottavasti, mielestäni.

Minun oli vaikea päästä kirjassa alkuun ja ajattelin jo jättää kirjan kesken, kun olin välillä lukenut muuta. Mikä menetys se olisi ollutkaan! Ehkäpä kirjaa pitäisi päästä alusta asti lukemaan isompia paloja kerrallaan. Tämä oli upea ja tunteisiinkin vetoava kuvaus rakkaudesta, jonka kanssa sievällä romantiikalla ei ole mitään tekemistä.  Voi olla, että vielä luen kirjan uudestaan.

Keltto Johannes: Metka matkaa Tongaan

Keltanokka -sarjan kirjat on tarkoitettu lapsille, jotka ovat vastikään ovat oppineet lukemaan. Tekstiä on melkein sata sivua, mutta rivit ovat harvassa, kirjaimet isoja ja pitkät sanat on tavutettu.

Vaikka kirja alkaa siitä, että Metkalla on syksy ja tylsää, loppuu tylsyys siihen. Hän päättää nimittäin lähteä Tongaan, jossa aurinko paistaa ja pääsee uimaan. Mukaansa hän ottaa Imurin, joka haaveilee imuroivansa rannan hiekat ja Taavi-koiran, joka haaveilee mereen heitetyistä, noudettavista esineistä. Jo matkalla on hauskaa, kun Imuri löytää polun varrelta paljon roskia ja Taavi keppejä.

 Vaan sitten metsä ympärillä synkkenee, hämähäkin seitit pyyhkivät kasvoja ja kaverukset tapaavat Käärmepään, joka on nimensä näköinen......

Menna Jon: Vintti pimeänä - Komisario Mäkelän tutkimuksia

Myöntää täytyy, että nimi houkutti ja kirja koukutti.
Komisario Mäkelän vintti on usein yhtä pimeänä kuin poliisilaitoksen ullakko sinä aamuna, jolloin poliisin vähäpätöisten asioiden yksikkö saa selvitettäväkseen rouva Hammasperän miesvainaan kuvan oudot kaatumiset. Onneksi komisariolla on apunaan ylikonstaapeli Laine, jonka hoksottimet toimivat vähän liukkaammin. Hetken päästä uljas kaksikko on jo syönyt rouvan tekemän tukevan lounaan kello kahdeksan aamulla ja seurannut oudon rikollisen jälkiä luolaan, jossa tapahtuu räjähdys. Mikä se oli ja mitä sitten tapahtui?

Kiva kirja, hauska kirja kaikille joiden vintti pimenee vaikka vain hetkeksi. Asetelmä tyhmä pomo- fiksu kumppani on aikuisten rikossarjoissa käytetty. Toimii tässäkin. Jatkoa on luultavasti tulossa, sillä kirjan nimen perässä oli ykkönen.

Muinaisegyptiläinen kuolleiden kirja

Kuin koru on Basam Booksin kustantama Muinaisegyptiläinen kuolleiden kirja. Kantta koristaa Papyrus mythologique de Nespakachoyty, jota säilytetään Louvressa. Muinaisegyptinkielisen alkutekstin on suomentanut egyptologi Jaana Toivari-Viitala. Sen hän on tehnyt suoraan hieroglyfeistä! Tekstit, jotka takasivat vainajalle ikuisen kuolemanjälkeisen elämän taivaassa tähtien joukossa, vievät lukijan kauas muinaisegyptiläisen kulttuurin varhaisiin vaiheisiin aina 2300-luvulle eKr. asti. Kun pitelee tätä pientä ja somaa kirjaa kädessään ja kääntelee sivuja Ulla Winterin piirrokuvituksesta nauttien, lukee pätkän sieltä, toisen täältä ja palaa taas edelliselle sivulle, tietää tasan tarkkaan, että tätä kokonaisvaltaista elämystä ei voisi millään saada, jos teos olisi sähköisessä muodossa. "Astun laivaasi, Ra, rauhassa, ohjaan laivaani rauhassa kauniiseen länteen ja Atum puhuu minulle." Ihmisen kaipuu kuolemattomuuteen on ikivanha ja aina läsnä.

Huovi Hannele: Ihmejuttu!

Ihmejutun alaotsikko on: Runoja isoista ja pienistä ihmeistä. Tekijä on luonut aiemmin muutamia suosikkihahmojani, kuten Urpon ja Turpon ja kirjoittanut kutkuttavia faabeleita kirjaan Gepardi katsoo peiliin ja paljon muuta vauvoille ja isommille.

Kannen kupla lupaa, että kirja tekee hyvää ja se on niin totta! Runoissa tehdään isästä leija, käydään linnunpojan pesässä ja syödään haasteellista porkkanaraastetta. Minä sain parhaan riemun lampaanpapanoista ja Lyytin kyytistä. Lukekaa ja nauttikaa!

Nopola Sinikka ja Tiina: Gekko, Puupponen ja suloinen Rose

Olen viettänyt viikonlopun lastenkirjoja lukien ja tämä(kin) oli ilahduttava, naurattava, ahmaisten luettava tuttavuus.
Gekko haluaa lähteä Pariisiin. Hän tietää, että siellä kaikilla on punainen kaulahuivi, baskeri ja kaikki istuvat katukahvilassa ja nukkuvat siltojen alla. Lisäksi Pariisissa on Mona Lisa, jonka hymy on nähtävä. Kaverikseen Gekko ottaa Puupposen. Linda Bondestamin kuvissa kaverukset näyttävät koirilta, joilla on mukavat matkavaatteet. Katukahvilassa ei näy muita baskeripäitä, mutta leivokset, joita tuodaan kärryllinen pöydän viereen, maistuvat. Lasku tosin nielee melkein koko matkabudjetin. Puupposelle jää yksi kolikko seuraavan päivän aamiaiseen. Kolikkonsa Puupponen antaa joen varrella itkevälle tytölle, jota luulee Mona Lisaksi.
 Oliko tyttö Mona Lisa? Miten kaverukset saivat aamiaista? Lukekaapa kirja - niin lapset kuin aikuisetkin. Minä en kerro.
Gekkoon ja Puupposeen voi tutustua myös sarjan ensimmäisessä kirjassa Gekko ja Puupponen, jonka löytää kirjastosta, kunhan ehdin sen lukea.

Antti Tuuri : Rata

Vaikka sotakirja onkin, niin tätä lukiessa ei joutunut koviin taisteluihin. Kirjaa luki kuin jännäriä, sillä vihollisen uhka oli koko ajan läsnä. Kirja kuvaa talvella 1942 tehtyä tuhoamisretkeä Muurmannin radalle. Tuuri kirjoittaa tapansa mukaan insinöörimäistä pelkistettyä, raporttimaista tekstiä, jota sotakirjoihin perehtymätönkin pystyy hyvin seuraamaan. Minä-kertoja on jääkärijoukkueen luutnantin lähetti, jonka nimeä ei kerrota.

Reissu Muurmannin radalle onnistuu, vaikka olosuhteet ovat hirvittävät. Liekö kuvauksesta jätetty pois pahimpia karmeuksia, sillä kertojan lähipiirissä ei tule vainajia, eikä edes pahasti haavoittuneita, ei kerrota keinotekoisista piristeistä, joita sotilaille annettiin, jotta jaksoivat palata kotirintamalle.

Kirjan loppupuolella on sopivasti keveämpi osuus, jossa sotilaat pääsevät rentoutumaan sydämensä pohjasta. Ei missään hienossa ravintolassa, vaan keskellä erämaata olevassa saunassa. Kirjan aihe oli niin kiinnostava, että piti mennä nettiin lukemaan lisää tapahtuneesta, etenkin persoonallisesta majuri Majewskista.