Khemiri Jonas Hassen Kaikki se mitä en muista

Khemiri, Jonas Hassen
Kaikki se mitä en muista
suom.Tarja Lipponen
Johnny Kniga 2015
291 sivua

Ensin ärsytti todella, kun en ensinkään pysynyt selvillä, kuka henkilö oli milloinkin muistelemassa Samuelia, joka on kuollut auto-onnettomuudessa. Muistelijoina ovat ystävät, jotka enemmän tai vähemmän tuntevat syyllisyyttä ja pohtivat, oliko kuolema sittenkin itseaiheutettu. Kirjailija osaa  kuitenkin kertoa ja pitää lukijaa otteessaan. Kun Samuelin tyttöystävä Laide pääsee ääneen, oli minunkin lukuvaikeuteni voitettu enkä olisi jättänyt kirjaa kesken mistään hinnasta.
Samuel on ollut töissä maahanmuuttovirastossa ja työ tai oikeammin ihmiset, joita hän on tehtävässään tavannut, tulevat mukaan miehen elämään ja arkeen. Samuel asuu ja jakaa rahaa ja toimeentulohuolia Vandadin kanssa ja antaa mummonsa mökin paperittomien maahanmuuttajanaisten  tilapäisasunnoksi. Välillä hän käy tapaamassa ystäväänsä Pantteria Berliinissä, välillä kerää uusia kokemuksia Kokemuspakkinsa! Kunnes tulee Laide ja rakkaus.  Näitä sirpaleisia muistoja kirjaa nimettömänä pysyttelevä kirjailija. Loppujen lopuksi ainoa, joka ei muista, on Samuelin mummo.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja juuri nyt.
August-palkinto 2015

Arto Salminen: Turvapaikka

Vuonna 2005 äkillisesti  46- vuotiaana kuolleen Arto Salmisen esikoisteos Turvapaikka kolahti, hymyilytti ja pisti pohtimaan- mites ne omat ennakkoluulot. Lakkautusuhan alla toimivan vastaanottokeskuksen työntekijät puhuvat roisin suoraan ja kaunistelematta, mutta ei--tämä teos ei ole rasistinen.

Salminen on  itse työskennellyt vastaaottokeskuksessa, siitä johtunee teoksen työntekijöiden karskin kielenkäytön  ohella tinkimätön asiakkaiden puolustaminen.

 -Tämä on ihmeellinen duuni, sanoi Sundgvist. -Kun mä katon meidän asukkaita niin musta tuntuu että mä halveksun niitä.Mutta sitten kun mä kuulen noiden Valtosten juttuja niin mä olenkin eri mieltä. Mä haluan suojella asukkaita tuollaisilta asenteilta, vaikka mä olen itse samanlainen.

 - Niin se vissiin on. Kukaan ei tunnu tajuavan sitä että pakolaiset ei ole piruja eikä enkeleitä. Ne on ihmisiä, sanoi Hynynen. - Ei ne ole ihmisiä. Ne oli ihmisiä. Nyt ne on pakolaisia.

Cecilia Samartin: Nora ja Alicia

Cecilia Samartinin teos Nora ja Alicia alkaa 1950-luvun Kuubasta, ajasta ennen Fidel Castron johtamaa vallankumousta. Erityisen kiinnostavaksi tarinan tekee se, että se perustuu löyhästi tositapahtumiin: Samartin on itse syntynyt Havannassa 1961 ja joutunut muuttamaan Yhdysvaltoihin perheen paetessa Kuuban sotilashallintoa.
Nimihenkilöt Nora ja Alicia ovat samanikäiset serkukset, jotka viettävät huolettoman lapsuuden ja nuoruuden Havannassa varakkaan perheensä ja sukunsa turvallisessa huomassa. Tytöt ovat erittäin läheiset toisilleen ja jakavat kaikki ilot, surut ja salaisuudet. Salaisuuksista vaarallisin on kauniin Alician rakastuminen tummaihoiseen Tonyyn, sillä tätä suhdetta valkoinen, "espanjalainen" suku ei hyväksy.
Tyttöjen ja koko suvun maailma järkkyy, kun Fidel Castron johtama vallankumous mullistaa yhteiskuntarakenteen. Tyttöjen isät, veljekset, suhtautuvat mullistuksiin hyvin eri tavalla; Alician isä nousee vastavallankumoukselliseksi ja haluaa jäädä Kuubaan, Noran isä katsoo parhaimmaksi viedä perheensä turvaan Yhdysvaltoihin.
Pääosa romaanista rakentuu nuoriksi naisiksi varttuvien tyttöjen kirjeenvaihdolle, jossa hyvin käy ilmi Kuuban kaoottinen tilanne ja Yhdysvaltoihin muuttaneiden kuubalaisten suunnaton koti-ikävä. Kuuban oloista lukiessa täytyy kuitenkin muistaa, että Samartin ei varmastikaan pysty olemaan täysin objektiivinen kuvauksessaan. Toisaalta, Alician ja hänen perheensä kokemia kohtaloita Kuubassa varmasti tuolloin oli.
Kirjan loppu kääntyy suorastaan jännitysromaaniksi Noran palatessa Kuubaan auttamaan Aliciaa ja tämän perhettä ja yrittäessä saada serkkunsa sairaalahoitoon Yhdysvaltoihin.
Mielenkiintoinen ja koskettava lukukokemus.
　
Eliina

Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

Leena Lehtolainen kuuluu dekkaristiemme kärkikaartiin, pärjännee varmaan ihan hyvin skandinaavisten kirjoittajasiskojensa joukossa. Minusta hyvään dekkariin kuuluu jonkin ajankohtaisen (joskus ehkä ajattomankin) aiheen käsittely, kyllä nyky-yhteiskunnassamme aiheita eli ongelmia riittää käsiteltäviksi. Tässä kirjassa se on maahanmuuttajat ja ristiriidat, joita väkisinkin syntyy, kun eri kulttuureista ja uskonnoista tulevat ihmiset yrittävät elää rinta rinnan. Lisäksi sotaa käyvistä maista pakolaisina tulleilla ihmisillä voi olla todella rankkoja kokemuksia takanaan. Tällaisiakin asioita dekkareissa voidaan käsitellä, yhteiskunnallinen rikosromaani lienee nimitys tälle alalajille.

Täällä maalla maahanmuutajiin liittyviin ongelmiin ei törmää päivittäin, mutta pääkaupunkiseudulla se lienee arkipäivää. Tulevaisuudessa ehkä täälläkin.

Kelvollinen tarina, hyvin kirjoitettu, mielenkiintoiset taustat, siitähän syntyy luettava kirja.