perjantai 31. heinäkuuta 2009

Akvaviitti


Olof Helmersson on vapaakirkon opin eteenpäin viejä, joka 1950-luvun Västerbottenissa saarnasi sanaa ja ikuista elämää. Hän pelasti 416 sielua loistavalla karismallaan ja haitarinsoitolla.
Nyt hän on tullut toisin ajatuksiin. Jumalaa ei ole. Kaikki on huijausta ja hänen on lähdettävä oikaisemaan vääryys, pelastamaan pelastetut uudelleen.
Torgny Lindgrenin kirjassa Akvaviitti viinaa on hyvin vähän. Muuta voimallista sitäkin enemmän. Helmersson ajaa polkupyörällä pelastelulta toiselle ja tekee huomioita maaseudun tilasta ja omasta elämästään. Jotkut pelastetut ovat ehtineet jo kuolla uskossaan, jotkut ovat omin neuvoin luopuneet pelastuksesta. Ja sitten on niitä, jotka eivät luovu uskostaan mistään hinnasta.
Ennen kuin kaikki on ohi, Helmersson joutuu kohtaamaan myös oman menneisyytensä, luopumaan lopulta vähän periaatteistaan ja kyllä, lopulta Akvaviitti pääsee pois kaapista ja sillekin löytyy tärkeä rooli.
Itse perimmäiseen kysymykseen ei Lindgren anna vastausta. Hän sitä vastoin pakottaa lukijan lähtemään samankaltaiselle matkalle omaan sielunsa syrjäkolkkiin ja lopulta tekemään omat päätöksensä.

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Pidättekö sioista?

Norjalaiskirjailija Anne B.Radge kuulemma pitää. Minä en hänestä sitä enkä mitään muutakaan tiennyt tarttuessani Berliininpoppelit -kirjaan sokeasti luotaen kaverin lukuvinkkiin. Se kannatti. Nyt tiedän myös, että kirjailija on kotimaassaan suosittu ja etenkin hänen kolme Neshovin perheestä kertovaa kirjaansa ovat olleet myyntilistojen kärjessä.

Neshovin veljekset ovat rakentaneet elämäänsä pitämättä juurikaan yhteyttä toisiinsa. Margidolla on hautaustoimisto, Erlend elää Kööpenhaminassa somistajana toimittajakumppaninsa Krummen kanssa. Tor hoitaa sikoja kotitilalla Trondheimin lähellä. Hän on jättänyt aikoinaan tyttärensä Torunnin tämän äidin huollettavaksi. Veljekset ja Torin jo aikuinen tytär palaavat yhteen tilalle, kun äiti-Anna saa vakavan sairaskohtauksen. Muutama luuranko paljastuu, kun pojat selvittävät menneisyyttään ja välejään toisiinsa, vanhempiinsa ja kotiinsa. Kirjailija kuvaa henkilöitä ja tapahtumia lämpimästi ja huumoriakin puskee repliikeissä ja niiden välissä. Maltan tuskin odottaa, että pääsen lukemaan jatkoa tarinaan Erakkoravut -kirjasta.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Meneekö huonosti vai vielä huonommin?

Mark Haddonin nuortenromaani Yöllisen koiran merkillinen tapaus (2003) kertoi Asperger-pojasta ja ainakin minä maallikkona kuvittelin kirjan luettuani ymmärtäväni vähän paremmin, mistä sairaudessa on oikeastaan kysymys.
Haddonin toinen suomennettu romaani Harmin paikka (2009) on toista maata, mutta senkin voi ottaa samaistumislukemistona, jos sopivia kohteita kirjasta löytyy. Henkilöitä kyllä riittää, sillä kirjassa kerrotaan perheestä, jonka jokainen jäsen tekee parhaansa sotkeakseen sopan. Valmistaudutaan perheen tyttären Katien toisiin häihin. Ensimmäinen liitto on päättynyt eroon ja Jacob-poika on äitinsä hoivassa. Sulhasehdokas Ray ei miellytä tulevia appivanhempia läheskään yhtä paljon kuin Jacobia. Katien isä George pelkää sairastuneensa ihosyöpään ja äiti pähkäilee melko tuoretta suhdetta rakastajaansa. Katien veli Jamie ei osaa päättää, pitäisikö hänen mennä siskonsa häihin poikaystävänsä kanssa vai ei, ja viimein poikaystävä hermostuu jahkailuun. Eikä hän ole ainoa, joka kirjassa hermostuu. Asiat, ihmiset ja häävalmistelut menevät niin hengästyttävästi solmuun, että kirjaa voi hyvin lukea lohtukirjana: jos noilla menee noin huonosti, niin kyllähän omista jutuista selviää. M.o.t.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Biafrasta

Chimanda Ngozi Adichien ensimmäisen suomennetun kirjan Puolikas keltaista aurinkoa takakansi puhuu rakkauskeromuksesta. Sisältyyhän kirjaan toki rakkautta ja ihmissuhdesolmuja, mutta myös sotaa Nigerian ja Biafran välillä 1967-70. Obendigo palkkaa palvelijakseen nuoren maalaispojan Ugwun, jonka tulevaisuus näyttää heti valoisammalta. Obendigo elää kauniin Olenan kanssa ja kirja seuraa myös Olenan kaksoissisaren ja tämän brittiläislähtöisen rakastetun vaiheita. Ensin kirjailija kuvaa nuorten idealistisia maailmanparannusta ja yhteiselämän alkuvaiheita sekä Biafran valtion syntyä. Sitten alkaa sota ja pakomatka, nälänhätä ja väkivalta. Nuoruuden aatteet sortuvat ja arki on taistelua olemassaolosta.
Muistan uutiskuvat Biafran suurisilmäisistä ja isovatsaisista lapsista. Tapahtumat järjestyivät uudelleen entistä merkityksellisemmiksi, kun kirja kuljettaa henkilöt tuon helvetin läpi. Luin tätä myös selviämiskertomuksena. Hyvään tulevaisuuteen luottavat ihmiset löytävät itsensä avustusjonoista, pelkäävät itsensä ja läheisten puolesta ja menettävät lähes kaiken. Ja jatkavat.