tiistai 10. joulukuuta 2013

DAN KIERAN: JOUTILAS MATKAILIJA : Hitaan matkustamisen taito (Basam Books, 2013)

Pitihän tähän kirjaan tarttua, koska aihe oli noin kutkuttava, eikä siitä liene paljon suomeksi kirjoitettu. Tiedä sitten mitä odotin, mutta kovin paljon en saanut tekstistä irti. Jokin kirjoittajan tavassa ilmaista itseään tuntui kummallisen monimutkaiselta. "Ulkomaiset rautatieasemat tarjoavat yhtä paljon vertauskuvia kuin pääteasemiakin". Siis?

 Suomentajaakin osoittaisin pikkuisen sormella. Eiköhän englannin kielen ilmaus 72 hours olisi syytä suomentaa 3 vuorokautta eikä 72 tuntia? Interraililla ei liftailla Euroopan halki, silloin kuljetaan junalla. Kumpaakin lajia harrastaneena kiinnitän ehkä liikaakin huomiota näin pieniin asioihin. Tomuinen? Sesessionistit?

 Kuvaus Rita-mummosta oli herkullinen. Kirjassa mainittiin Robert Louis Stevensonin (Aarresaari!) kirjoittama viehättävä matkakirja Aasin kanssa matkalla Sevennien vuoristossa. Jos hyvä esimerkki hitaasta matkustamisesta kiinnostaa, niin lainatkaapa tämä kirjanen kirjastosta, on luokassa 86.

 Tervetuloa, Sampo, meidän harmaahapsien haaleaan joukkoon! Ihanaa saada nuoren ihmisen tuore näkökulma nykymaailmaan!

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Verronen, Maarit
Kirkkaan selkeää
Tammi 2010
211 sivua

Maarit Verrosen ensimmäinen kirja, novellikokoelma Älä maksa lautturille julkaistiin 1992. Siitä lähtien hän on tasaiseen tahtiin julkaissut vuoroin romaaneja ja novelleja, palkittu usein ja ollut Finlandia-ehdokkaana kahdesti. Suomalaisittain merkittävä kirjailija siis, mutta kuitenkin jotenkin sivussa julkisuudesta. Kirjoja luetaan kuitenkin aika tavalla ja oli kirjailija minullekin entuudestaan tuttu.

Kirkkaan selkeää on dystopia. Se on karmea kuvitelma tulevaisuudesta, jota ei ikinä toivoisi ja joka kuitenkin voisi olla tulossa. Ihmiset ovat olemassa vain, jos heillä on  omaisuutta. Luonto on kulutettu koko lailla loppuun, aurinko polttaa ja kulkutaudit riehuvat. Ihmiset tavoittelevat turvallisuutta ja onnea, kuten nytkin, mutta keinot ovat erilaisia. Toimeentulon eteen jotkut joutuvat ponnistelemaan  koko valveillaoloaikansa ja siruttomat ihmiset eliminoidaan. Ihmiset ovat valmiita mihin tahansa pysyäkseen elossa, kuten Tiksu P, joka  alistuu muodonmuutokseen ja itsensä pienentämiseen.

Tiksu saa omistukseensa kuumailmapallon ja oppii lentämään sillä. Hän päätyy ensin ilmastonmuutosta tutkivan ryhmän jäseneksi, myöhemmin siruttomien jäljittäjiksi Etelä-Eurooppaan. Matkan varella hän tutustuu inhimillisyytensä jossain määrin säilyttäneisiin ihmisiin. Uudenlaiseen yhteiskuntajärjestykseen sopeutuneet, massiivisiin ostoskeskusmaailmoihin tottuneet ja virkisteonnellisuutta tavoittelevat ihmisjoukot jäävät harmaaksi massaksi, enemmistöksi. Näkymättömät koordinaattorit ohjailevat ihmisten toimintaa, mutta suojakupujen alla lumetodellisuudessakin elävät ovat sattuman ja katastrofien heiteltävissä.

 Tämä ei ole Verrosen parhaita kirjoja, mutta lukemisen ja miettimisen arvoinen. Lukeminen jättää kuitenkin harmaan ja ankean olon.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Gustave Flaubert: Bibliomania

Flaubert, Gustave
Bibliomania - kertomus
Hannu Salmi ja Antti Nylén - esseet
Faros 2012
119 sivua

Mä haluun! Taannuin välittömästi nelivuotiaan tasolle nähdessäni tuon pienen ja punaisen kirjan. Onneksi rakkauteni kirjoihin ei ole bibliomanian tasolla, vaan tyydyin kiltisti vain lainaamaan sen. Flaubert oli vuonna 1837 14-vuotias kirjoittaessaan tarinan barcelonalaisesta Ciacomosta, miehestä, jonka ainoa intohimo oli omistaa harvinaisia kirjoja. Ei lukeakseen niitä, vaan vaaliakseen niitä kuin saituri aarrettaan. Se, että ne koituivat hänen kohtalokseen, ei häntä surettanut, ainoastaan se, kuka pitäisi huolta hänen kirjoistaan, jos hänet tuomittaisiin tuhopoltoista ja puukotuksista. Hän oli ollut munkki, joka oli luopunut Jumalastaankin tämän kaiken kattavan manian vuoksi. Pipopäähän miesraukka oli, mutta Flaubertin taidokkaasti kuvaamana sai lukijan toivomaan, että häntä vastaan nostetuissa syytteissä ei olisi ollut perää.
Tarinan taustoista kertoo Hannu Salmi esseessään Kirjojen narrit ja orjat. Antti Nylén pohtii puolestaan asiaa tämän päivän näkökulmasta. Erilaisia sisältöjä voidaan tuottaa heittämällä kuoret menemään niin, että vain henki tai sielu on jäljellä. Lukutoukalle eli himolukijalle se on ok, mutta bibliofiilille, kirjan rakastajalle, sähkökirja on käsitteellinen mahdottomuus.
Olen itse tykönäni huomannut, että pieni kirja onkin usein salakavala syötti, jonka nielaistuaan alkaa hamuta lisää tietoa. Niin nytkin. Mutta bibliofiilin ja lukutoukan risteytymänä etsin hyllystäni asiaan liittyviä teoksia siinä kuin lisätietoja netistä. Siinä puuhassa aika on hupaa.