Herman Lindqvist : Ensimmäinen Bernadotte

Rakas naapurimme Ruotsi ja sen kuninkaalliset ovat olleet esillä viime aikoina niin hyvässä kuin pahassakin, ennen kaikkea iloisten perheuutisten muodossa. Viehättävän Victorian esiesi...esi-isästä kertova kirja oli mielenkiintoinen vilkaisu Euroopan historiaan reilu 200 vuotta sitten. Esi-isä Jean Bernadotte oli salskea sotilas, joka menestyi hienosti urallaan Napoleonin armeijassa. Vähän väsytti lukea alituisista taisteluista pitkin Euroopan hurmeista tannerta,kun vallanhimossaan hullu Bonaparte tapatti sotilaita mielettömissä hankkeissaan. Sanokoot muut nettiräksyttäjät mitä haluavat, mutta kyllä Lindqvist osaa kirjoittaa elävästi ja kiinnostavasti. Jos hänen muinoinen TV-sarjansa taas uusittaisiin, katsoisin varmaan sen taas: Historiaa niin että heikompia huimaa, vai miten se oli. Kirjan takakannessa sanotaan, että Bernadotte kaappasi Napelonilta vaimokseen kauniin Desireen, mutta ei se niin ollut. Napoleon hylkäsi Desireen, kun rakastui Josephineen. Jonka hylkäsi kun tämä ei voinut saada perillisiä...

Simon Lelic: Katkeamispiste

Lelicin Katkeamispiste on kirja niille, jotka eivät vain pällistele maailman pahuutta, vaan yrittävät myös ymmärtää. Ei riitä, että selittää, että "mä en, kato, ollu siellä, mä en nähnyt mitään".  Ennen kuin Samuel Szajkowskista tuli koulusurmaaja, oli hän sitä mieltä, että opettajan ammatti oli arvokkain, mitä hän saattoi kuvitella. Mikä muutti hänen mielensä? Siitä Lelic kertoo työntäen armottomasti vaatimatonta historianopettajaa vääjäämättä kohti katkeamispistettä. Lukijan edessä hän pitää aivan liian kirkasta peiliä, joka kertoo meidän haluttomuudestamme ottaa paikkamme välittävänä yhteisön jäsenenä. Vaikka mikään aselaki ei koskaan tule estämään kaikkia veritekoja, ei myöskään meidän valppautemme, niin panee Lelic silti vakavasti miettimään. Voisimmeko sittenkin olla enemmän läsnä heikompienkin siskojemme/veljiemme elämässä edes kuuntelemalla. Katkeamispiste on kiusallista luettavaa ja juuri siksi äärettömän tarpeellista.

Laitila Kälvemark Tiina Kadonnut ranta

En halua unohtaa tätä kirjailijaa, sillä pidin hänen novelleistaan ja odotan lisää. Ne ovat taitavasti rakennettuja klassisen kaavan mukaan eli ennen loppua tulee"haukka", yllätys, joka kääntää juonen ja lopun aivan toiseen suuntaan kuin siihen asti on kehitelty.
Aihepiiri on aika vähän käsitelty loppujen lopuksi. Antti Jalava on vuosikymmeniä sitten kirjoittanut Ruotsissa asuvista suomalaisista ja siitä kirjoittaa Kälvemark Laitila myös. Suomalaiset muistelevat kieltään, maataan ja tuntevat sopeuduttuaankin olonsa vieraaksi tai ainakin itsensä erilaiseksi. Avioliitto ruotsalaisen vaimon kanssa rakoilee jokaisella kesälomalla Suomessa. Kolmas sukupolvi on jo ruotsalaistunut, mutta Ruotsissa vanhentunut isoisä osaa edelleen käsitellä hevosia lapsena opituilla otteilla. Sokeria hamuaa niin hevonen kuin dementiaosastolla makaava vaimokin, joka ei sitä saisi syödä. Lämpimiä, koskettavia ja hyvin kirjoitettuja novelleja luin OIVA:n kuntalukukisan toiseksi kirjakseni.

Ropponen Markku: Linnut vaikenevat, Kuhala

Luin sitten dekkarin ja tutustuin näin Jyväskylässä seikkailevaan yksityisetsivään Otto Kuhalaan. Ihan oli mielenkiintoinen tuttavuus. Kuhala analysoi ja kommentoi välillä terävästikin, vaikka Ropponen, joka kävi vierailulla kirjastossamme kiistikin vaikuttamispyrkimykset kirjoissaan. Nokkeluutta ainakin esiintyy, naurattamaankin paikoin tuppaavat osuvat oivallukset. No, joskus on ehkä myös hieman yrittämisen makua. Jyväskylä ympäristönä kadunnimiä myöten on mielestäni hyvä valinta. Miksi mennä merta edemmäs kalaan tai rikoksia kuvittelemaan, kun tutut maisemat tarjoavat hyvän ympäristön.
On minulle edelleen iso arvoitus, miten juonen saa uskottavasti pysymään kasassa, jollei alussa tiedä murhaajaa. Niin vieraamme kuitenkin väitti eikä itse edes sanonut kovasti lukevansa dekkareita. Ähtärissä Ropposen kirjoja luetaan nyt , vaikka  kirjailijaa tuli vain muutama kuulemaan. Ehkäpä nimi nousi esille aiheellisesti, vaikkeivät lukijat hänen kirjojaan ole aiemminkaan karttaneet.

Stephen King: Sydänyö

Just joo. Juuri kun sain sanoneeksi, että Kingiä en enää ikinä lue, huomasin lainanneeni "tuplahampurilaisen tulikuumana Amerikan kirjallisuuden mörön grillistä". Eli päätin sittenkin yllytettynä nielaista vielä yhden tarinan 1052 grammaa painavasta järkäleestä. Kirjastopoliisi oli ihan sitä itteänsä eli luinhan minä sen, mutta vähän väliä vilkaisin, että montako sivua tätä kammotusta vielä pitää kestää. No loppuihan se viimein. King kuvaa jutussaan lapsuuden pelkoja, jotka saattavat olla hirvittävän sitkeässä. Aiheessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta Kingin käsissä tuntuu kaikesta tulevan "paskaa paahtoleivällä" kuten hänen luomansa Amazing Joenkin. Kun Joe, juoppo akrobaatti, putoaa suojaverkon läpi ja estyy pitämästä luentoa rotarien kuukausikokouksessa, joutuu tarinan kertoja Sam hänen tilalleen. Mutta ensin on luentoon saatava vähän ytyä käymällä kirjastossa. Ja sitten alkaa tapahtua kaikenlaista hirveää, jota en tohdi edes tarkemmin analysoida. Enkä totta puhuen edes välitä. Tiedän toki, että Kingillä riittää  lukijoita ilman minuakin. Siitä vaan. Mutta kiitti, mulle todella riitti.