Stephen King: Sydänyö

Just joo. Juuri kun sain sanoneeksi, että Kingiä en enää ikinä lue, huomasin lainanneeni "tuplahampurilaisen tulikuumana Amerikan kirjallisuuden mörön grillistä". Eli päätin sittenkin yllytettynä nielaista vielä yhden tarinan 1052 grammaa painavasta järkäleestä. Kirjastopoliisi oli ihan sitä itteänsä eli luinhan minä sen, mutta vähän väliä vilkaisin, että montako sivua tätä kammotusta vielä pitää kestää. No loppuihan se viimein. King kuvaa jutussaan lapsuuden pelkoja, jotka saattavat olla hirvittävän sitkeässä. Aiheessa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta Kingin käsissä tuntuu kaikesta tulevan "paskaa paahtoleivällä" kuten hänen luomansa Amazing Joenkin. Kun Joe, juoppo akrobaatti, putoaa suojaverkon läpi ja estyy pitämästä luentoa rotarien kuukausikokouksessa, joutuu tarinan kertoja Sam hänen tilalleen. Mutta ensin on luentoon saatava vähän ytyä käymällä kirjastossa. Ja sitten alkaa tapahtua kaikenlaista hirveää, jota en tohdi edes tarkemmin analysoida. Enkä totta puhuen edes välitä. Tiedän toki, että Kingillä riittää  lukijoita ilman minuakin. Siitä vaan. Mutta kiitti, mulle todella riitti.