keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Jokainen putoaa joskus


Ralf ja Oystein tekevät matkaa läpi Tukholman pakettiautolla, jonka kyytiin pitäisi mahtua 300 kg magneettia, kaksi tyhjää öljytynnyriä ja ruostunutta rautalankaa. Sitten näyttää siltä, että kyydissä on jo paljon muutakin. Miehet yrittävät ajon aikana ratkoa ristisanatehtävää ja joitakin sanoja löytyykin, mutta Ralfin ja Oysteinin omat elämät tuntuvat aukeavan paljon hitaammin ja vaikeammin.

Matkaa kuitenkin tehdään. On tehtävä nopeasti taideteos romusta, saatava se näyttämään hyvältä ja lopulta osattava itsekin nauttia siitä. Lukijaa kaikki naurattaa.

Robert Åsbacka on kirjoittanut Putoamisia – kirjansa veijaritarinan muotoon, mutta välillä lukijalle tulee kyynel kuitenkin silmään muustakin syystä. Åsbacka on lähtenyt aikoinaan Suomesta Ruotsiin, joten loogista on tietenkin kuljettaa tätäkin tarinaa kohti länttä.

Ralfin isä tarina dominoi tämän ristisanan vaakakertomuksia, mutta on siellä muitakin risteäviä kertomuksia, jotka laittavat Ralfin elämään kilometripylväitä.

Sonjasta olisi voinut tulla Ralfille ristisanan ydinkoodi, joka olisi voinut ratkaista kaiken ja saanut elämän vähän selvemmäksi. Ralf yrittää kuitenkin asiassa epärehellisin keinoin. Ralf kirjoittaa Sonjalle runoja toisten teksteistä, kopioi ratkaisun ongelmaansa ja sitä kautta kylvää tuhon siemenet suhteeseen. Ralf putoaa.

Moni muukin on putoamassa kirjan tarinoissa. Joidenkin kohdalla se on lopullista ja monen kohdalla taas kiipeämisen alkua. Aika ja sen kuluminen on kuitenkin vääjäämätöntä. Kuolema odottaa kärsivällisesti viimeisessä sanaristikon tyhjässä vaakarivissä.

Kannattaa lukea tämä Putoamisia- kirja ennen kuin Åsbackan Urkujentekijää. Silloin ehkä pääsee paremmin mukaan hänen pohdintaansa. Silloin ehkä urut soivat vähän ymmärtäväisemmin ja sävyjä aukeaa enemmän

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Hellepäivän pirtelö

Kylläköhän nykyinen tapa hahmottaa maailmaa armaalla äidinkielellämme naurattaa parin sadan vuoden kuluttua lukijaa yhtä makeasti kuin tämän päiväistä notiisit ja reklaamit 1800-luvun sanomalehdistä? Jos on Mia Konulla ollut hauskaa kootessaan teostaan Palvelukseen halutaan yksi raitis imettäjä, niin kyllä oli meilläkin miniän kanssa. 5.4. 1889 päivätyssä ulkomaanuutisessa kerrottiin, "että "mumiosta, mikä äskettäin tuotiin Egyptistä Marseilleen, maksettiin tullimaksuja sen taksan mukaan mikä on säädetty kuiwasta kapakalasta". Eikä se vielä mitään. Tanskassa kuuluu olleen niin "oiwallisia" metsämiehiä, että " he ampuivat yhden pojan ja yhden mullikan, kumpaakaan ei hengenwaarallisesti, sekä tehtailijan koiran etujalat". Emmehän toki itse uutiselle hyrisseet, mutta että vielä "oiwallisia". Vaan mikäpä nauratti 1800-luvun lukijaa? Ihan samat jutut kuin meitäkin, vain vähän eri sanoin kerrottuna. Kuten se, kun nainen oli pudonnut mereen ja "seitsemän herraa kiiruhtiwat pelastamaan onnetointa". Kuusi ui takaisin rantaan, kun näki pelastettavan olevan vanha ja ruma, mutta seitsemäs likinäköisenä toi naisen turvaan. Just joo. Teos on onnen omiaan helteen turvottamalle nupille.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Hamlet, Tanskan prinssi


Nuori prinssi Hamlet palaa kotiinsa opintojensa parista haudatakseen isänsä, Tanskan kuninkaan. Suru on kuitenkin kuninkaanlinnasta kadonnut ja Hamletin äiti on nainut Hamletin isän veljen. Nuorta Hamlettia seikka ottaa kohtuullisen paljon pattiin , sillä poika olisi hallunnut isälleen vähän pitemmän suruajan.
Ministerin Poloniuksen tytär Ofelia on rakastunut Hamletiin ja Hamlet on myös kertonut Ofelialle sitä sun tätä, joten nuorten tulevaisuus tuntuu olevan täynnä odotuksen riemua. Ofelian veli kuitenkin varoittaa siskoaan: tulevana kuninkaana Hamlet on sidottu valtakuntansa kohtaloon, ja siinä asemassa avioliitot sidotaan usein politiikan, ei tunteiden perusteella. Ofeliaan isäkään ei luota prinssin valoihin vaan varoittaa niistä tytärtään. Ofelia taipuu isänsä tahtoon ja lupaa, ettei enää lähde Hamletin kanssa puistonpenkeille haaveilemaan ja auringonlaskuja katselemaan.

Tämän jälkeen tarinan juoni muistuttaa kovan luokan saippuaoopperaa. Näytelmän henkilöt eivät juuri nai toisiaan ristiin, koska kyse on tragediasta. Sitä vastoin he juonittelevat toisiaan vastaan niin taitavasti ja innolla, että itse Dallas- sarjan JR olisi pyhäkoulupoika näiden taitureiden rinnalla.

Nuori prinssi tahtoo kostaa sedälleen isänsä kuoleman, mutta nopeasti Hamlet vajoaa itse yhä syvemmälle juonittelun ja vastajuonittelun suohon. Välillä Hamlet matkii onnistuneesti suomalaisen mielenterveysjärjestelmän avohoitopotilasta ja välillä taas hän itse juonittelee, tekee hämäyksiä ja hämäyksen hämäyksiä.

Hamlet kirjoittaa jopa näytelmään pätkän sisäistekstiä, jota sitten kiertelevät näyttelijät saavat esittää linnan väelle. Kuulijat saavat päätellä, onko pelkkää sattumaa se, että niin elävästi fiktiivinen tarina kertoo totuudesta.

Ofelia ei enää pysy kärryillä siitä, pitääkö hänen rakastaa vai olla rakastamatta. Niinpä hän päätyy joen pohjaan seppele päänsä päällä.

Hamletin isän haamu seikkailee alussa ja lopussa tuoden viestejä kuolleelta, mutta muuten jumalat ja korkeimmat voimat seuraavat tätä ihmispoloisten shakkiottelua sivusta.

Verityöt aloittaa Hamlet. Hän väärentää kirjeen ja laittaa pari miestä kuolemaan. Hän pistää Ofelian isää miekalla läpi verhojen ja lopulta kaikki pistävät jo toisiaan ja myrkyttävät urakalla.

Melkoinen näytelmä, sanoisin. Paavo Cajanderin suomennos on vähän vanhahtavaa, mutta ihan luettavaa kuitenkin. Maailman yksi kuuluisimmista näytelmistä kääntyy oivallisesti ja syvyystasot aukeavat. Lukijalle selviävät monet Hamlet –kliseet, jotka eivät todella kerro itse näytelmästä mitään. Ne kliseet ovat jääneet irrallisina elämään.

Kun Hamlet pitää hautausmaalla klovnin pääkalloa kädessään ja esittää monologiaan, kyse ei suinkaan ole Hamletin kuolinhetkestä, ei edes kovinkaan traagisesta kohtauksesta, paremminkin hauskasta episodista. Samoin kuuluisa lause; ”Ollako vai eikö olla ? ” tapahtuu näytelmän alkupuolella ja liittyy aivan muuhun kuin pääkalloon.

Tanskan maalla on tietysti paljon muutakin mätää, mutta tämäkin lausahdus on irrotettu asiayhteydestään. Maailmalla jylläävät amerikkalaiset sarjakuvasyndikaatit ovat tehneet paljon hallaa vuosikymmeninen aikana Hamletille.

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Uusi mainio dekkarituttavuus

Vargas, Fred
Olin hipelöinyt Vargasin dekkareita aiemminkin sillä silmällä, mutta nyt oli aika kypsä. Kyllä kannatti tutustua näihin komisario Adamsberg-juttuihin.Kaksi meni heti kättelyssä ja kolmas lähtee käyntiin tänä iltana kun saan enimmät hiet kuivattua nenältä, että lasit pysyvät paikallaan.
Kun kirjoittaja on Fred-niminen nainen, eläinten luihin erikoistunut arkeologi, harrastaa kurtun soittoa ja kirjoittaa "kieron humoristisesti, täysin omalaatuisesti", - niin olihan hänen kirjoihinsa tutustuminen. Toistaiseksi olen kuljeksinut komisarion myötä Ranskan vuoristossa susien parissa ja Serbian maaseudulla pikkukylässä, joten aihepiiritkin ovat lupaavan erilaisia.
Ps.
Se kolmas Vargas vei aivan uusien kavereiden seuraan, talorähjään Pariisin sivukadulle. Kävin netissä tutustumassa tarkemmin kirjailijan tuotantoon ja minulle kirkastui, että hän on kirjoittanut sarjanpoikaset niin komisario Adamsbergin tutkimuksista kuin aika omalaatuisen kaveriporkan Evankelistojen touhuista. Vielä monta kirjaa lukematta, ihanaa! Heittäydyn naiiviksi ja sanon, että se oli rakkautta ensi sivulta.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Oikeassa hyllyssä

-Onko tämä Mato Valtosen Noh, sano naakka ku nokka katkes varmasti oikeassa hyllyssä, kysyin ihan äimänä. - On se, hymyili kirjastovirkailija. Ja olihan se. Kirjan alaotsikko oli Ihmeelliset seikkailuni uusmediamaailmassa ja sehän kirkasti, mistä oli kysymys. Sleepy Sleepersin ja Leningrad Cowboysin johtohahmona tutuksi tullut stara on ollut niin monen toimen mies, että heikkopäistä hirvittää. Hän on toiminut Harley-Davidson-kauppiaana sekä näytellyt Kaurismäen veljesten elokuvissa ja TV-sarjoissa. Radioäänenä hänet muistetaan radio Cityn Pullakuskit-ohjelmasta. Kirjassaan hän kertoo ajastaan uusmediayritys Wapitissa, joka perustettiin syksyllä 1998 ja haettiin konkurssiin kaksi ja puoli vuotta toimittuaan. Oli melkoinen tarina alun brainstormingeista aina sihen hetkeen, kun viimeinenkin kuorma tyhjiä Coca-Cola-pulloja ja Battery-tölkkejä oli kannettu ulos autiosta toimistosta. Se on kuvaus uusmedian hulluista vuosista, jolloin Matoa vietiin vauhdilla maasta toiseen ja miljoonat vain vilisivät silmissä. Yöunet ja omatkin rahat siinä kävivät vähiin. Mutta toisin kuin monet muut, Mato selvisi siitä hullunmyllystä. Eli kuten hän kirjansa epilogissa sanoo, pää alkaa taas olla tontilla. Selviämisessä auttoi kahden viikon kurssi, joka pätevöitti Linnanmäen vuoristoradan jarrumieheksi. Ihan totta. Ja mikä parasta, Mato kirjoittaa hyvin.

torstai 8. heinäkuuta 2010

Kuuman auringon alla


Luin viime viikolla Albert Camus´n Sivullinen – romaanin. Pienikokoinen romaani ei tunnu jättävän lukijaa ihan helposti kuitenkaan rauhaan. Aurinko porottaa Ähtärin taivaalla lähes yhtä kuumana kuin Algeriassa. Virkamies ui, juo viiniä, tapailee naisia ja käy saattamassa äitinsä haudan lepoon. Tavallisia asioita. Ja kuitenkin kirja on mitä epätavallisin.

Onnistuin luikertelemaan lukiovuoteni läpi ilman, että olisin tutustunut tähän kummalliseen Sivulliseen. Nyt on sitten tämäkin häpeä ja puute korjattu. No, minä sentään olen tuntenut asiasta häpeää, toisin kuin kirjan päähenkilö, joka eksistentiaalisesti katsoi asioiden sujuvan parhaiten niin kuin ne sujuvat.

Jos olisin lukenut tämän nuoruudessani, olisin kukaties ymmärtänyt joistakin asioita enemmän. Nyt näyttää siltä, että vanhuudessa luettu Sivullisen on ahdistava ja kauhistuttavakin, sillä enää ei ole oikein aikaa ymmärtää mitään tai ketään. Nyt törmää siihen kauhistuttavaan tosiasiaan, että minulla on vahvoja tunteita, ja että olen niiden kanssa operoidessani paljon huonommassa asemassa kuin Sivullinen, joka osasi kaikessa toimia oman järkensä mukaisesti loppuun asti.

Minusta Sivullisen eksistentialismissa on paljon nyky- islamia. Törmäsin eilen Tukholmassa burgha -asuiseen naiseen. Vastaani käveli 27 asteen helteessä kokomustaan pukeutunut nainen lastenvaunuja työntäen. Häneltä puuttuivat kasvot, ilmeet, eleet ja sen kautta ne tunteet, joita olisin pystynyt tulkitsemaan. Lapsi oli vaunuissa kaunis. Mies kulki shortseissa ja amerikkalaisen yliopiston T-paidassa.

Murha tulee tuomituksi, koska päähenkilö ei pystynyt kokemaan äitinsä kuoleman johdosta surua ja suvaitsi juoda maitokahvia. Päähenkilö saattoi ehkä kulkea valitsemaansa tietä rehellisenä omille periaatteilleen, mutta yhteiskunnalla ei vastaavia velvoitteita ollut. Tuomio tulee, kuolema tulee, perusteet kyllä oikeudessa löytyvät ja lopulta lukijasta ne perusteet tuntuvat hyvin sivullisilta.

Kun lukija lähestyy eläkeikää, sivullisuus ja eksistentialismi alkavat taas kiehtoa. On mukava pitää valkoisia tennissukkia sandaalien kanssa. Mitä se kenellekään kuuluu ? Ne ovat mukavat jalkaan, auttavat verenkiertoa ja estävät rakkoja. Sivullisen estetiikka on muuttumassa länsimaisen ihmisen piittaamattomuudeksi. Niin kauan kunnes seurauksena ei ole kuolemaan, leikkiä on mukava leikkiä. Niin kauan kun on aikaa, sivullisuus on kiehtovaa.

Kun aika loppuu teloitussellissä, taikka saattohoidossa, sivullisuudesta tulee draamaa. Kun aika loppuu, aate punnitaan.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Hannu Väisänen: Kuperat ja koverat


Kuvataiteilija Hannu Väisäsen kolmas omaelämäkerrallinen romaani Kuperat ja koverat ei ilahduttanut minua niin paljon kuin edelliset osat: Vanikan palat ja Toiset kengät. Luin sitä silti mielelläni. Kirjassa Antero on taideopiskelija, joka asuu surkeasti milloin missäkin ja syö jos muistaa. Tärkeintä on oppia elämään ja olemaan taiteilijana muiden taiteilijoiden joukossa. Joskus se vaatii liikennemerkkien keräilyä opiskelutoverin kämppään, joskus syventymistä kirjaan, jonka tekijä väittää luovuuden kumpuavan syyllisyydestä - ja näiden oppien hylkäämistä. Kirja tuntuu rakentuvan muistikuvista, jotka vain ympäristön ja kokijan kautta liittyvät toisiinsa. Herkkupaloja on runsaasti. En usko monenkaan pystyneen yhtä vaikuttavasti kuvaamaan hammaslääkärin tekemää juurihoitoa kuin Väisänen pystyy.
Miksi jotkut ovat monella alalla lahjakkaita? Meidän kaikkien iloksipa tietysti.