Mikä vahinko, että olen tuhlannut niin paljon ylistäviä sanoja edellisiin arvioihini luetuista kirjoista. Murakamin kirjaan tarttuessani uskalsin jo odottaa paljon, sillä olen jo tutustunut Norwegian wood -kirjaan - ja ihastunut. Tämä aiemmin, vuonna 2003 suomeksi ilmestynyt Sputnik -rakastettuni oli mielestäni vielä parempi.
Kirja kertoo kahden yksinäisen sielun saumattomasta ymmärryksestä, joka sallii kirjailijaksi aikovan Sumire-tytön soitella opettajaksi valmistuvalle kertojalle keskellä yötä puhelinkopista pitkiä puheluita. Sumire opettaa öisin ja päivisin puhumalla jo yksinäisyyteensä tottuneelle kertojalle, kuinka toisen ajatukset ja keskustelut auttavat löytämään jotain omasta itsestä.
Kun keskustelin hänen kanssaan tai luin hänen tekstejään, ajatusmaailmani laajeni hiljalleen ja näin asioita, joita en ollut koskaan aikaisemmin tajunnut. Mitenkään erityisesti yrittämättä meistä tuli läheisiä
Kertoja rakastuu Sumireen, mutta läheisyydestä huolimatta Sumire rakastuu toiseen, vanhempaan Miu-nimiseen naiseen. Tämän hän kertoo avoimesti ja toinen hyväksyy sen, että he kiertävät eri avaruusradoilla... Miu palkkaa avukseen Sumiren ja naiset lähtevät Eurooppaan työmatkasta lomailuksi muuttuvalle matkalle. Enempää en aio juonesta paljastaa, vaikka se ei olekaan pääasia kirjassa. Kirjan sivuilta välittyy lämmin ymmärrys elämän monimutkaista kulkua ja erilaisia ihmisiä kohtaan. Ja kuinka upeasti tämä kaikki onkaan kuvattu - keveästi, alleviivaamatta... Niin - ne sanat loppuvat minulta. Onneksi eivät kuitenkaan tältä Japanin tunnetuimmalta nykykirjailijalta. Onhan tänä vuonna suomeksi ilmestynyt 1Q84 melkoinen järkäle: 782 sivua. Epäilen, että siihen on tuhlattu liikaa sanoja, kun Sputnikin 252 sivulla sanotaan jo niin paljon...Luultavasti epäilen turhaan. Mainio kirjailija!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tahtoo tämän..
VastaaPoista