Vanha mies palaa kotiseudulleen. Hän tuntee elämänsä olevan jo ohi ja keskittyy arjen hetkiin ja nautintoihin. Hän katselee nuoria kuin jotain vierasta heimoa. Nämä rakastuvat ja kuuntelevat sydämensä ääntä järjen äänen jälkeen, antautuvat intohimolle ja tunteille ja katuvat ja häpeävät- aivan kuten sukupolvet ennen heitä. Kaikki tapahtuu ranskalaisessa maalaismaisemassa 1900-luvun alkupuolella.
Kirja on hyvin kirjoitettu ja vanhan miehen näkökulma tekee kertomuksen kiinnostavaksi. Jotenkin kalpeaksi tämä kuitenkin jäi, kun vertaan edellisiin, väkevämpiin lukukokemuksiini. Ehkäpä Eurooppa on liian tuttua tai Ranska liian hienoa ja vierasta minulle. Kun kielitaito on Edith Piafin laulujen ärrän sorautuksen tasolla, ei kai voi olettaa enempää.
Némirovskyn kirjallinen ura oli ylistetty, mutta päättyi liian aikaisin Auschwitzin keskitysleirissä. Hänen keskeneräiseksi jäänyt teoksensa Ranskalainen sarja kosketti aikoinaan lujemmin - ehkäpä juuri siksi, että sen lopussa oli merkintöjä pidättämisestä ja tieto kirjailijan kohtalosta. Tämä kirja oli helppo lukea, mutta kepeä anniltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti