KOTONA MATKALLA

HAPULI, RITVA : MATKALLA KOTONA - Kyllikki Villan matkapäiväkirjoista

Ei mikään suuren yleisön kirja tämä pienen kustantamon tuhti kirja kapeasta aiheesta, etenkin kun vain osa käsitellystä aineistosta on julkaistu. Mutta : millaisen kirjoittajan minkälaisia tekstejä! Näitä yli 80 vuotta maailmaa katselleen ja siitä kirjoittaneen Vanhan Rouvan tekstejä analysoi ammattitutkija varmaan tieteellisesti, mutta kuitenkin mielenkiintoisesti.

Kirja laittoi pohtimaan itse kunkin tarvetta kirjata elämäänsä talteen eli kirjoittaa päiväkirjaa. Ja erityisesti matkapäiväkirjoja, siis tallentaa koettu ja eletty matka kirjallisesti. Entä yleensäkin monen tarve jakaa kokemukset toisten kanssa nimenomaan kirjoitetussa muodossa? Kyllähän me haluamme jakaa kokemuksiamme, niinhän on tehty maailman sivu ja nykytekniikka antaa mahdollisuuden jakaa niitä laajastikin. Esimerkiksi nykyajan ilmiö blogit ovat mainio tapa kirjoittaa ja jakaa kokemuksiaan toisten kanssa, ilman että tarvitsee kolkutella kustantamojen ovia.

"K.V. on halunnut kertoa ja tulla kuulluksi. Hän katsoo, että hänen kokemuksensa merkityksellistyvät kerrottuina. Hän on onnistunut pukemaan sanoiksi matkojen moninaiset tunnelmat ja matkaajan mielenmyllerrykset ja antanut samalla sanat myös toisille. Hänen kirjojensa lukijat ovat saaneet tilaisuuden peilata niitä omiin kokemuksiinsa, mistä kertovat hänen julkaistujen matkapäiväkirjojensa suosio - ja hänen suosionsa."

Kirjassa pohditaan myös syitä matkustamiseen, miksi pitää lähteä, miltä tuntuu palata? Matkat koettelevat ja vahvistavat, joten ne ovat tärkeä osa identiteettiprosessia. Matkoiltaan hän on etsinyt ratkaisuja ongelmaan, kuinka tavoittaa tasapaino itsenäisyyden ja riippuvuuksien välille. Kun kerron omista matkoistani, kuulen usein kommentin: Kyllä sinä olet rohkea! En mielestäni ole yhtään rohkeampi kuin muutkaan, utelias kylläkin.

Viimeisimmässä Hyvä Terveys-lehdessä Tommy Hellsten kysyy, miksi niin harvat oikeasti elävät ja monet tyytyvät vain selviytymään. On kysymys turvallisuudesta, ei uskalleta ottaa riskejä, toistetaan tuttuja asioita, pelätään virheitä ja epätäydellisyyttä. Hellstenin mielestä sisäisesti turvaton jää rannalle ja huutelee neuvoja merelle lähtijälle. Mutta voisiko olla niin, että sopivasti turvaton lähtee maailman merille juuri vahvistaakseen itseään, hakee turvan itsestään ja kokemuksien tuomasta itseluottamuksesta, eikä ulkoisista raameista. Ainakin pikkuinen ulkoisesti hauras Kyllikki Villa vaikuttaa vahvalta ja sitkeältä kolhuista huolimatta - ja onnelliselta!
MARIA

Paluu nuoruuden maailmantuskaan

Jos lapsenlapsi kertoo lukevansa jo toista kertaa Melissa Marrin Ilki ihanaa, niin pakkohan se on mummunkin lukea. Nimi on ainakin ihan hyvä, tuumin tuikeana. Ensimmäiset neljäkymmentä sivua harasivat vastaan. Oli liian monta kuunkiertoa omasta nuoruudesta ja sen kaikennielevästä maailmantuskasta. Mutta kun muistin omat runontekeleeni niiltä ajoilta, niin lähtihän se siitä. Nykyaikaista keijukaistarinaa hyvän ja pahan ainaisesta taistelusta voi suositella isovanhemmille, jotka haluavat rakentaa pitkospuita sukupolvien välisen kuilun yli. Ilki ihanassa on romantiikkaa, runollista kieltä ja aistikasta kuvailua, lupaa kirjan takalieve, eikä petä odotuksia. Mutta oli siinä vanhalla kestämistä, vaikka se ei ollut suinkaan ollut öklöä siirappia, vaan silkkaa hunajaa.

Äitinä ja tyttärenä

Anniina Holmbergin Kaiku -kirja on peittelemättömästi omaelämäkerrallinen, mutta tirkistelijät saavat nenilleen. Anniina Holmberg kertoo taiteilijaperheen tyttärenä olemisesta, matkoista, teatterielämyksistä, joita hän on lapsesta saakka kokenut ja myös omasta elämästään aikuisena ja äitinä. Kirjassa ei romantisoida eikä valiteta, syyttelyistä puhumattakaan. Kirjailija toteaa kotinsa olleen erilaisen kuin kaverien kotien. Joka riviltä paistaa kuitenkin rakkaus ja lojaalius omia vanhempia kohtaan - silloinkin kun hän kertoo isänsä alkoholismivuosista. Tämä oli kirjan vahvuus. Mieleen on jäänyt kirjoittajan äidin perustelu, miksi tyttären tulisi viettää kesä etäisten sukulaisten luona maalla: Agraarielämään tutustuminen kuuluu yleissivistykseen.

Tylsän päivän pelastus

Kun on tylsää, eikä mitään tekemistä ja kolmen hengen seurueesta vain yksi täysin lukutaitoinen, on aika avata Thomas Marentin Maailman sademetsät sekä kuunnella cd-levyltä apinoitten karjuntaa ja sateen kohinaa. Sitten ei ole yhtään tylsää, vaan on joko ihanaa tai sitten yäk, mutta tunnin päästä ei kukaan tajua, miten nopsasti hetket kuluivat elämän ainutlaatuista rikkautta kuvin ja äänin aistiessa. Marentin kuudentoista vuoden työ on tuottanut uskomattoman upean teoksen. Miten paljon työtä ja vähältäpiti-tilanteita tuohon ajanjaksoon sisältyy, siitäkin Marent teoksessaan kertoo. Tuliharjakotingan soidintanssia mies kuvasi satoja ruutuja ja sai aikaan kymmenkunta terävää otosta. Jäljitettyään simpansseja neljä päivää hän unohti tarvittavan kahdeksan metrin turvavälin ja silloin nousi hirmuinen meteli. Seisomalla ihan hiljaa katse maahan luotuna Marent vietti elämänsä ehkä pisimmän minuutin, ennen kuin tilanne laukesi. Kun luimme orankien huolehtivan poikasistaan niiden kahdeksan ensimmäistä elinvuotta, vaipui seurueemme miespuolinen jäsen, 7v., syviin aatoksiin. – Ei, ei se minulle kyllä riitä, hän totesi sitten päättäväisesti. Ainoa asia, joka meitä jäi vaivaamaan, oli kuvista puuttuva mittakaava. Kun muutaman sentin mittainen Boophis-lehtisammakko oli kuvattu monikymmenkertaisena, niin olihan se vaikuttava, mutta toisaalta oli huojentavaa ajatella, että ei tuo aplatacris coloratankaan taida ihan oikeasti sentään olla kissan kokoinen, vaikka siltä näytti.

NEKTARIINIA JA JÄLKIMEHUA

Carlos Ruiz Zafon myy nyt hyvin. Ensin ilmestyi Tuulen varjo ja sitten Enkelipeli. Luin molemmat samaan syssyyn, mutta saadakseni mieleni tasapainoon sen 1200-sivuisen urakan jälkeen, etsin hyllystäni William Saroyanin kellastuneen pienen pokkarin, Ihmisiä elämän näyttämöllä, ja heijasin sillä itseni uneen. Pidin Tuulen varjosta, siinä oli kaikki hyvän lukuromaanin osatekijät, jännitystä, rakkautta ja kauhua. Välillä piti poimia tekstistä parhaita paloja ja lukea uudelleen ajatuksen kanssa kuten sivuilta 14, 37, 49, 84, 87, 94, 100, 102, 114, 117 jne. Se oli kirjan ystävälle kuin tonkallinen nektariinia. Mutta se Enkelipeli! Koska jokainen saa olla asiasta kuin asiasta mitä mieltä haluaa, niin minä olen sitä mieltä, että se on mehevästä hedelmämäskistä puristettu jälkimehu, jonka makua oli yritetty parantaa liian isolla lorauksella mystiikkaa. Niin että haluaisiko joku esittää eriävän mielipiteensä, joku niistä tuhansista, jotka rakastavat Zafonia?

Lampén, Erkki : Neljä retkeä läpi Suomen

Tänä vuonna ilmestynyt matkapäiväkirja kertoo neljästä eri matkasta koto-Suomessa. Kulkija on kirjoittamisen ammattilainen, hänen kolumnejaan on voinut lukea Kodin Kuvalehdestä jo vuosien ajan. Kaveri on tosiaan tehnyt 4 eri matkaa läpi Suomen, joista hiihtäen ja meloen tehdyt reissut lienevät aika erikoisia. Kävellen ja pyöräillen kuljettujen matkojen kuvaukset kiinnostivat minua siinä määrin, että seurasin välillä aika nihkeääkin matkantekoa alusta loppuun. Hiihtoon en koske edes virtuaalisesti, eikä melontakaan innostanut.

Kartat tai edes jonkinlainen piirros kuljetusta matkasta olisi ollut paikallaan, kuviakin oli aika niukalti. Kysytte tietty mielessänne, miksi mies teki nämä matkat - ja vielä kummallisempia on tehnyt näiden jälkeen nettisivujen mukaan - ja sitä hän on itsekin kysynyt itseltään. Jossain vaiheessa hän oli vain tuntenut, ettei mikään oikein tuntunut miltään. No, saloilla rahjustaessaan mäkäräiset jaloissa ja paarmapilvi päässä mahtoi jo tuntua joltain.

Miksi ihmiset yleensä lähtevät matkaan? Halutaan pois arjesta ja rutiineista, luultavasti. Matkallaolon ammattilainen Kyllikki Villa on sanonut:
ON MATKUSTETTAVA KAUAS TÄSTÄ KAIKESTA, MATKUSTETTAVA ITSEENSÄ.

EI OLLUTKAAN HUUHAATA
Koska minulle kelpaa kaikki luettava siemenluetteloista Tex Willereihin, tartuin myös Minttu Hapulin TAROT-TARINOIHIN, joskin vahvasti ennakkoluuloisena. Ainoastaan kustantajan, Atenan nimi antoi aiheen odottaa jotain erilaista, mutta joka tapauksessa kiinnostavaa. Ja sitähän löysin. -Tee päätös, valitse viisaasti. Sinulla on vain tämä elämä, opastaa kirjan takakansi. Ihan aikuisten oikeesti kannattaa siis myös tarttua Hapulin napakkaan tekstiin, joka tuo Tarot-korttien sanoman keskiajalta tähän päivään. Ravisuttavaa, vähän vaikeasti nieltävää paikka paikoin, mutta ah, niin vahvalla otteella luotua ja todenmakuista! Irja