sunnuntai 13. syyskuuta 2009
NEKTARIINIA JA JÄLKIMEHUA
Carlos Ruiz Zafon myy nyt hyvin. Ensin ilmestyi Tuulen varjo ja sitten Enkelipeli. Luin molemmat samaan syssyyn, mutta saadakseni mieleni tasapainoon sen 1200-sivuisen urakan jälkeen, etsin hyllystäni William Saroyanin kellastuneen pienen pokkarin, Ihmisiä elämän näyttämöllä, ja heijasin sillä itseni uneen. Pidin Tuulen varjosta, siinä oli kaikki hyvän lukuromaanin osatekijät, jännitystä, rakkautta ja kauhua. Välillä piti poimia tekstistä parhaita paloja ja lukea uudelleen ajatuksen kanssa kuten sivuilta 14, 37, 49, 84, 87, 94, 100, 102, 114, 117 jne. Se oli kirjan ystävälle kuin tonkallinen nektariinia. Mutta se Enkelipeli! Koska jokainen saa olla asiasta kuin asiasta mitä mieltä haluaa, niin minä olen sitä mieltä, että se on mehevästä hedelmämäskistä puristettu jälkimehu, jonka makua oli yritetty parantaa liian isolla lorauksella mystiikkaa. Niin että haluaisiko joku esittää eriävän mielipiteensä, joku niistä tuhansista, jotka rakastavat Zafonia?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minäkin pidin Tuulen varjosta. Vetävän juonen lisäksi tämä oli kirja kirjasta, ja tällaiset kirjojen ja lukemisen ylistykset saavat minulta ylimääräiset pisteet. Niistä pitäisi tehdä ehkä luettelo.
VastaaPoistaKiva, että saatoin palata kirjaan poimintojesi kautta (joista niistäkin monet lukemisesta...)
Enpä siis haluakaan pilata muistoani kirjailijasta, vaan jätän enkelten jälkimehut nauttimatta.