Automies katselee Sprintterin ikkunan läpi auringonnousuja ja -laskuja, teitä etelässä ja pohjoisessa ja huoltoasemia. Huoltoasemilla on tuttuja, siellä tankataan niin mies kuin auto. Mies käy munkkikahvilla, lämmin ateria on harvinaista herkkua. Automies kuljettaa jaettavia lehtiä. Hän nukkuu usein autossa ja huonosti. Hänellä on naistuttavia Vantaalla, Hämeenlinnassa ja Tampereella, mutta paras ja uskollisin nainen Taru kulkee mukana eikä pane välejä poikki, kuten muut naiset silloin tällöin. Tarukin vaikenee, jollei automies seuraa annettuja ohjeita. Taru kuitenkin leppyy pian ja kehottaa tekemään u-käännöksen.
Automies tulee toimeen vähällä eikä paljon saakkaan, ei rahaa eikä huomiota. Nokkakärryn takana kulkeva muuttuu herkästi näkymättömäksi. Kirjan henkilögalleria on suuri ja jokaiselle löytyy oma rooli ja tehtävä kirjan juonen kuljettelussa: Puntti, Hullu-Hanna, Luupää, Lentojätkä, Narttu-Erkki... Klasu on aluksi työnantaja ja Seppo tarjoaa vaimonsa avustuksella silloin tällöin ruokaa ja yösijan automiehelle. Lukijalle Sepon esittäytyminen kirjassa tarjoaa tragedian ja komedian samoilla sivuilla. Juuri siksi pidin kirjasta, juuri tämmöisistä kirjoittajan taidoista pidän: suru ja ilo kulkevat lähekkäin ja molemmat tavoittavat lukijan yhtäaikaa. Pieni kirja ei ole pelkkä äijäromaani - se antaa enemmän kuin lupaa.****+
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti