J.K. Ihalainen: Ainoa ainoa ainoa elämä

Piankos minä tuon lukaisen, ajattelin, kun tartuin Ihalaisen pikkuruiseen opukseen. Löytyisikö siitä näppärä avain kuolemattoman kulkurin Arthur Rimbaudin ymmärtämiseen? 11 x 16 sm ja 102 sivua tuntui juuri sopivalta annokselta natustella tämän lapsineron toilauksia ja huumehöyryisten  runojen taustoja. Vaan kerrankos sitä ihminen erehtyy. Siitähän alkoikin taas kerran varsinainen kirjallinen seikkailuretki. Sammakon syy, Sammakon syy!!! Tuon turkulaisen kustantamon, joka kustantamat kirjat ovat aina lupaus jostakin kihelmöivästä elämyksestä. Ja käynti Sammakon kirjakaupassa! Vävynretaleen oli suurin piirtein revittävä muori sieltä ulos. Ihalaisen teos olikin salakavala portti  varsinaiseen mikä-mikä-maahan. Jo yksin kulttirunon  Humaltuneen venheen eli Juopuneen purren eli Kännisen paatin eri käännösten jälkiä seuratessa tuli mietittyä kääntäjienkin sielunelämää. No joo, hypähteli siinä ajatus myös Toivasen Auran tokaisuun Uuno Kailaasta, joka oli siis Kaarlo Sarkian ystävä, joka puolestaan teki yhden parhaista Rimbaud-käännöksistä… Aura kun oli sitä mieltä, ettei Kailas mitään naisista ymmärtänyt. Ja Aura taas oli Einar Reuterin, monen tulenkantajan kaverin pikkupiika, jolla oli tarkat silmät. Ja niin päästiinkin taas Turusta Ähtärin Peränteelle. Vieläkään en ymmärrä Rimbaudin suuruutta, mutta yritinpähän ainakin. Ja kyllä, kyllä minä viihdyin hyvin noiden maestrojen seurassa.