Miss Farkku-Suomi

Luin Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomen heti sen ilmestyttyä 2003. Kun näin sen pohjalta syksyllä 2012 tehdyn samannimisen elokuvan, päätin ottaa kirjan uudelleen työn alle eikä se tuottanut pettymystä toisellakaan lukukerralla lähes kymmenen vuotta myöhemmin.

Kirjan päähenkilö Välde haluaa bändin ja hän haluaa rock-tähdeksi ja etenkin hän haluaa Piken, luokan kauneimman tytön.

Tarina sijoittuu 1970-luvun puolivälin Ouluun, jossa kirjoittaja on itsekin viettänyt nuoruutensa. Pikkukaupungin ilmapiiri rasittaa Väldeä, joka Teddy and Tigersin ja muiden muotibändien sijaan kuuntelee David Bowieta ja ihailee Lou Reedin nihilistisiä ja synkkiä rock-lyriikoita. Punk-rock ja sen myötä koko rockmusiikin mullistuminen ei ole vielä tuolloin aivan ehtinyt Oulun korkeudelle, joten Välde on ympäristössään melkoinen kummajainen. Välde kuitenkin halveksii valtavirtaa ja kotikaupunkinsa pientä eliittiä ja haluaakin pysyä marginaalissa ja siten erottua muista.

Kun Pike osallistuu Suosikin Miss Farkku-Suomi kisaan ja voittaa sen, hän muuttuu Välden silmissä vielä kaukaisemmaksi ja tavoittamattomaksi haaveeksi. Hän ei voi kuitenkaan koskaan unohtaa Pikeä ja tekee tästä lauluja. Samaan aikaan hän hankkii kokemuksia muista naisista ja purkaa kaiken tarmonsa bändiin ja musiikin tekoon, joka kuitenkin on lopulta hänen tärkein ja suurin intohimonsa.

Vaikka kirja ja sen tarina on fiktiivinen, uskon, että siinä on paljon yhtymäkohtia kirjoittajan omaan elämään ja kokemuksiin. Myöskään päähenkilön nimi tuskin on sattumaa vaan se viittaa taiteilijan oikeaan nimeen (Jukka-Pekka Välimaa).

Röyhkän kerronta on selkeää ja suoraviivaista ja hän säästää kielellisen osaamisensa musiikkiinsa ja laulujensa hienoihin lyriikoihin. Kirjassa onkin useita sanoituksia, jotka ovat peräisin pari vuotta kirjaa aiemmin ilmestyneeltä erinomaiselta Miss Farkku-Suomi -levyltä. Vaikka kirja, levy ja elokuva ovat kaikki itsenäisiä teoksia, ne tukevat hienosti toisiaan ja niihin kaikkiin kannattaa tutustua. Kirjana ja musiikkina Miss Farkku-Suomi kuuluu Kauko Röyhkän tuotannossa ehdottomasti hänen parhaimpiinsa.