Katja Kettu: Kätilö

Minun arvoasteikollani Katja Ketun Kätilö hivuttautuu pikkuhiljaa Sofi Oksasen Puhdistuksen ohi. Johtuneeko osin tuosta mediamylläkästä, jonka pyörittäminen käy Oksaselta kovin taitavasti. Mutta on siinä muutakin. On Ketun kuvaus Lapin sodasta on sen verran tymäkkää tavaraa. Suomalaisen kätilön ja  SS-upseerin rakkaustarinan "kieli iskee kuin vasara ohimoon", kuten Laura Koljonen sitä kuvasi Suomen Kuvalehdessä. Sen alkuvoimainen vimma tuo mieleen Reidar Särestöniemen ja Rosa Liksomin työt. Kyllä nuo lappilaiset ovat perältäkin maahisten sukua. Koljonen tiivistää oman arvionsa Ketun tyylistä paremmin kuin itse osaisin sen muotoilla eli Kettu näyttää harmittomalta hipiltä, mutta kirjoittaa kuin perkele. Kätilö ei sovi herkkähipiäisille eikä henkisesti yksisilmäisille, sillä kuten Näkkälän Aune kirjassa sanoo, jos kakssattaatuhatta jullia jolkkaa irrallaan ympäri kairaa niin siitä ei kellekään hyvä seuraa. Teuraskarja siinä hupenee ja siveät neidot. Kirjassa fakta ja fiktio sulautuvat saumattomasti toisiinsa, ja voi vain kuvitella, miten paljon taustatyötä teos on vaatinut. Lopputulos on mykistävä. Kun melkein kaikki kauhut on koettu ja roolit riisuttu, hiukset kasvavat, mutta hampaat eivät, kysyy sotaneuroosista kärsivä SS-upseeri Johann Angelhurst Villisilmältään, kätilöltä Jumalan armosta, että "haluaks sie rakastaa tämmöstä miestä?" Ja Villisilmä vastaa, ettei halua, mutta rakastaa. Niin yksinkertaista ja samalla vaikeaa elämä voi olla. Kiitos kirjasta, Katja Kettu.