torstai 3. toukokuuta 2012

Mario Reading: Nostradamus 100 ennustusta

Kyllä Stephen Kingin jutut ovat lällärikamaa Michel de Nostradamen ennustusten rinnalla. Vääntävät vatsaa, mutta vetävät silti puoleensa. Jospa Reading onkin tulkinnut niitä oikein. Huh, huh! Mutta kun kirja oli taas niin nätti, paperi keltaista ja kuvioitua ja vielä silkkinauha kirjanmerkkinä. Ja kyllä, Kiinassa se oli painettu. Kyllä kiinalaiset osaavat, ovathan he harjoitelleet taitoa 1000-luvulta saakka.
1500-luvulla elänyt ranskalainen Nostradamus oli apteekkari, lääkäri, kääntäjä ja astrologi, jonka jälkipolvet tuntevat parhaiten hänen ennustuksistaan, joita hän laati kaikkiaan noin 2000. Reading, joka tuntuu jääneen pahasti Mikko-pojan koukkuun, on nyt kerännyt tähän viimeisimpään teokseensa 100 parasta !? Ainakin ne ovat vaikuttavia. Näinä päivinä ajankohtaisin koskee Nicolas Sarkozya: "Urhean henkilön sukuhaaran kautta Ranskan matalimmasta osasta; läpi onnettoman isän Kunniaa, rikkautta, hän on tekevä työtä korkeaan ikään Sen ansiosta, että hän uskoi typerän miehen neuvoon." Eli jos  Sarkozy nyt valitaan uudelleen Ranskan presidentiksi, mitä pitää uskoa noista muista ennustuksista. Reading tulkitsee tuon "korkeaan ikään" 77 vuodeksi, jota taas itse nyt en pidä kummoisenakaan saavutuksena. Eli kutkuttava teos joka tapauksessa, mutta tuskin "unirätiksi" sopiva.

1 kommentti:

  1. Ei valittu Sarkozya uudellen. Ehkäpä niissä muissakin ennustuksissa on vähän ilmaa. I hope so.

    VastaaPoista