maanantai 21. toukokuuta 2012

Kyrön ystäville

Kyllä minä olen niin iloinen, että meillä on uusia humoristeja vaienneiden tilalle, tämä Tuomas Kyrö nyt etunenässä. Kuuntelin Mielensäpahoittajan ruskeakastike äänikirjan enkä nukahtanut kuin yhden kerran. Se on vähän tällaiselle päiväunien ystävälle. Tuntuu kuin narisijamme olisi pohdiskellut asioita vielä hiukan vakavammin kuin aiemmin, niin osuvasti hän nostaa esille kansakuntamme yhteistä lähihistoriaa, nykyajan kotkotuksia ja arkisia sattumuksia. Kyrö on julkaissut myös kirjanpoikasen nimeltä MINIÄ, joka on ollut myynnissä vain kirjakauppojen kylkiäisenä. Niinpä moni kirjasto on vailla tätä pientä helmeä, mutta ei vain Ähtärin kirjasto! Kaukaa viisas johtajamme takoi kun rauta oli kuumaa ja niinpä meillä on yksi Miniä. Sen hotaisin heti, kun varauksia ei ollut. Oli hauska tarkastella Mielensäpahoittajaa ulkopuolisen silmin. Varauksia sopii naputella Oivassa, uutuushyllystä se lähtee keskimäärin kolmessa minuutissa, tutkitusti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti