Viitostietä polkemalla

SAARINEN, HANNU : Viitostie (Nordbooks 2008)
Matkakirjojen lukeminen eli nojatuolimatkailu on mukavaa: se on halpaa, vaivatonta ja ekologista. Yleensä olen lukenut lainaamani matkakirjat saman tien. Nyt kyllä meni lukeminenkin samaksi puurtamiseksi, kuin kirjan henkilöiden matkanteko, päivät toistuivat samankaltaisina. Tuli elävästi mieleen vuosien takaiset lukuhetket lapsien kanssa, kun luimme Miina ja Manu-kirjoja: yksinkertainen teksti, vähän osoittelevansävyinen, valistusta ripsautettu sinne tänne, tässä tapauksessa kylien ja kaupunkien historiaa. Teutorilla ei sentään ollut puujalkavitsejä, tämä tarina vilisi niitä - olivat kai tarkoitettu kevennykseksi. Kuten että munashampoolla voi pestä myös hiukset. Tai että mitä yhteistä on naisen rinnoilla ja lasten leikkijunaradalla?
Tämä kirja kiinnosti, koska siinä matka taittui polkupyörällä läpi Suomen, Enontekiöltä Hankoon. Sentyyppistä matkantekoa, joka minua jostain syystä viehättää. Kirjoittaja lienee amatööri ja kirja omakustanne. Kirja olisi saattanut toimia paremmin ihan pelkkänä matkakuvauksena, mutta kirjoittaja oli kunnianhimoisesti päätynyt kirjoittamaan kaunokirjallisen teoksen, siis romaanin, dialogit ja kaikki.
On kyllä hyvä lukea erityyppisiä tekstejä - silloin huomaa hyvin kirjoitetun ja - niin- köyhähkön tekstin eron. Kiusasikohan minua tässä kirjassa tuttuus: tämmöistä tönkkösuolattua tekstiähän minä itsekin kirjoitan joskus matkoiltani ja kidutan niillä sitten lähipiiriä!
Mitäkö yhteistä; miehet tykkäävät leikkiä niillä. Että sellaista huumoria.
Maria