Khemiri Jonas Hassen Kaikki se mitä en muista

Khemiri, Jonas Hassen
Kaikki se mitä en muista
suom.Tarja Lipponen
Johnny Kniga 2015
291 sivua

Ensin ärsytti todella, kun en ensinkään pysynyt selvillä, kuka henkilö oli milloinkin muistelemassa Samuelia, joka on kuollut auto-onnettomuudessa. Muistelijoina ovat ystävät, jotka enemmän tai vähemmän tuntevat syyllisyyttä ja pohtivat, oliko kuolema sittenkin itseaiheutettu. Kirjailija osaa  kuitenkin kertoa ja pitää lukijaa otteessaan. Kun Samuelin tyttöystävä Laide pääsee ääneen, oli minunkin lukuvaikeuteni voitettu enkä olisi jättänyt kirjaa kesken mistään hinnasta.
Samuel on ollut töissä maahanmuuttovirastossa ja työ tai oikeammin ihmiset, joita hän on tehtävässään tavannut, tulevat mukaan miehen elämään ja arkeen. Samuel asuu ja jakaa rahaa ja toimeentulohuolia Vandadin kanssa ja antaa mummonsa mökin paperittomien maahanmuuttajanaisten  tilapäisasunnoksi. Välillä hän käy tapaamassa ystäväänsä Pantteria Berliinissä, välillä kerää uusia kokemuksia Kokemuspakkinsa! Kunnes tulee Laide ja rakkaus.  Näitä sirpaleisia muistoja kirjaa nimettömänä pysyttelevä kirjailija. Loppujen lopuksi ainoa, joka ei muista, on Samuelin mummo.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja juuri nyt.
August-palkinto 2015

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

Tekijä: Anna-Leena Härkönen
Nimi: Kaikki oikein
Otava 2014
317 sivua


Mitähän sitä oikeasti tekisi tai tuntisi, jos jostakin tupsahtaisi seitsemän miljoonaa. Tekisikö se onnellisemmaksi, nyt on millä rällätä vai alkaisivatko tutut kadehtia ja kaikota...riitaa, surua ja liikaa viinaa. Vai mitä?

Eevi veikkasi kaikki oikein lotossa, ensin aviopuolisolle puolet. Sitten kaikkea tuota edellä mainittua ja paljon muutakin.

Rahasta puhutaan ja se askarruttaa aina. Kirjaa lukiessa kummasti yritin samaistua Eeviin, miksi nyt noin tai miksi et näin. Tekisinkö minä kuitenkin myös samoin?

Tämä oli ensimmäinen lukemani Härkösen kirja. Aihe tuntui etukäteen tylsältä, mutta viehätyin tarinasta ja Härkösen arkisten asioiden, lapsien, parisuhteen, rahan...kuvaamisesta:

"Eevi oli ollut nuorena töissä päiväkodissa. Julma paikka. Raivo, jolla lapset raivasivat itselleen tilaa maailmassa, oli pelottavaa."

"Telle hymyili hänelle. Tämänkin takia vanhojen ihmisten kanssa oli mielekkäänpää työskennellä kuin lasten. Ne eivät ottaneet apua itsestäänselvyytenä."

"Niin juuri. Eristäkää lapsi kun se raivoaa. Kyllä se siitä tokenee kun on itkenyt ensin tajun kankaalle."

"Eikös se tajunnut, että baarien kanssa ei yksikään nainen voinut kilpailla? Se taistelu oli hävitty jo ennen kun se oli alkanut. Eevi oli hyväksynyt tämän kaiken ja alkanut ajatella odottamista lahjana. Oli parempi ikävöidä toista silloin kun se oli oikeasti poissa kuin silloin kun se oli toisessa huoneessa."

"Raha kuluu jos sitä kuluttaa. Ja halpaa ei oo kun haudassa, isä sanoi."

"Täällä on liikaa kaikkea. - Liikaa? - Niin. Miten mä tän selittäisin? Sitä iloa, jonka sai lapsena vappupallosta, ei saa takas enää koskaan. Ja sen saman pallon perässä sitä silti yrittää ravata."

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Tekijä: Emma Hooper
Nimi: Etta ja Otto ja Russell ja James
Suom: Sari Karhulahti
335 sivua
Gummerus 2015

Etta on 82-vuotias nainen, joka haluaa ennen kuolemaansa nähdä meren. Niinpä hän jättää viestin aviomiehelleen Otolle ja lähtee kävelemään meren rantaan mantereen poikki itään. Lisäksi hän jättää muutaman suosikkireseptinsä esille. Omaan laukkuunsa hän pakkaa eväitä, suklaata ja lapun, jossa on hänen nimensä ja ikänsä ja lähiomaisten tiedot. Lisäksi hän ottaa mukaan Oton kiväärin. Naapurissa asuva Russell näkee Etan lähdön, sillä hän on pihallaan odottamassa kauriita. Etan mukaan liittyy pian James, joka on kojootti ja osaa puhua Etan kanssa.

Siinä oli kirjan aihe lyhyesti eikä sittenkään ollut. Paljon muutakin paljastuu, kun matka etenee. Kirja kertoo myös siitä, kuinka Russell tulee Oton perheeseen asumaan ja kuinka Etta tulee opettajaksi kouluun, jota Otto ja Russell käyvät, kuinka Otto lähtee sotaan ja Etta ja Russell käyvät tansseissa. Välillä kirjailija kuvaa Etan matkan etenemistä, muistin pettämistä (sitä varten se lappu on laukussa)
 ja Oton ja Russellin ikävää. Lauseet ovat lyhyitä, dialogi vie tapahtumia eteenpäin. Kirjailija on myös musiikintekijä ja hän on kertonut rytmin tärkeydestä omassa kirjoittamisessaan. Helsingin Littfestillä hän kertoi olevansa kirjoittajana seikkailija: ilman ennakkosuunnitelmaa hän antaa tekstin viedä.

 Tämä teksti vei minuakin ja olen iloinen lukukokemuksesta. Jos edellinen lukemani kirja (Stoner) veti alakuloon, nosti tämä taas pinnalle. Kirja oli vakavista asioista huolimatta täynnä iloa ja toivoa ja rakkautta ja niin monta hyvää asiaa teki lukijallekin hyvän olon.

John Williams : Stoner

Tekijä: John Williams
Kirjan nimi: Stoner
Bazar 2015
suom. Ilkka Rekiaro
306 sivua
Olihan huikean hyvä kirja, mutta niin pohjattoman alakuloinen ja surumielinen, että tätä ei voi suositella helposti masentuville. Jos sen aloittaa, on kuitenkin pakko rämpiä loppuun. Kesken ei voi jättää, vaikka onnea ei tuo loppukaan.

Paljastinko liikaa? En kai. Tässä kirjassa on juoni ja se on William Stonerin elämäntarina. Tätä ei kuitenkaan lue juonen, vaan taitavan ihmikuvauksen ja sujuvan kerronnan vuoksi. Kun tekijäkin on yliopiston opettaja, kuten köyhistä oloista lähtenyt Stoner, tekee mieli yhdistää nämä kaksi henkilöä. John Williams kuitenkin tiukasti kiistää moisen saatejaksossa kirjan alussa. Aikakausikin on kirjassa
toinen: 1900-luvun alusta toiseen maailmansotaan.

Stoner rakastaa intohimoisesti englanninkielistä kirjallisuutta ja opetustyötään sen parissa. Hänen avioliittonsa epäonnistuu, mutta jatkuu kuitenkin. Suhde ainoaan tyttäreen olisi lämmin, mutta vaimo, suojeltu ja oikukas Edith, onnistuu pilaamaan sen. Stoner joutuu sivuraiteelle myös yliopiston hierarkiassa, mutta onnistuu siitä huolimatta säilyttämään rakkautensa opettamiseen ja hyvät suhteet oppilaisiin. Hän saa kokea myös aidon rakkauden, jota ilman hän avioliitossaan jää.

Siinä melkein kaikki, mistä John Williams on Stonerin rakentanut. Kirja on ilmestynyt Yhdysvalloissa jo 1965, mutta jäänyt tuolloin vähälle huomiolle. Kustantajan mukaan 2006 on alkanut Stonerin uusi tuleminen ja tuolloin sitä on käännetty useille kielille. Tekijä on palkittu anglosaksisessa kirjamaailmassa ja kirjoittanut muutaman muunkin romaanin ja kaksi runokokoelmaa. Saate nostaa kirjan teemaksi rakkauden, sen erilaiset muodot. Itse luin tätä naiivisti "hyvän ihmisen" tarinana. Kannessa lainataan lausetta The New Yorkerista:" Suurin amerikkalainen romaani, josta et ole koskaan kuullut."

Ehkä.

"Et kuitenkaan usko...": Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä

Tekijät: Kauko Röyhkä, Ville Haapasalo, Juha Metso
Nimi: "Et kuitenkaan usko...": Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä
Docendo 2013
213 sivua

Nopeasti luin, olihan tämä erinomaisen mielenkiintoista luettavaa, näinköhän siellä naapurissa...? Ja kyllä, en todellakaan usko, ainakaan ihan kaikkea. Mutta ei sillä niin väliä, koska voihan se tottakin olla.
Mutta sen haluan uskoa, että Ville on aidosti kiltti, välittää muista ja auttaa, kun paikka tulee. Ei sillä muulla niin väliä.

Röyhkän jutut ja kysymykset eivät minuun vetoa, mutta vievät kuitenkin tarinaa kunnolla eteenpäin. Ehkä hän ei vaan ollut minuun vedotakseen parhaimmillaan tässä.

Odotan innolla, josko niitä jatko-osia vielä ilmestyisi.

Juha Seppälä: Matka aurinkoon

Tekijä: Juha Seppälä
Nimi: Matka aurinkoon
WSOY 2014
259 sivua

Ei mikään riemurasia, vaan Pandoran lipas, jota en tietenkään malttanut olla avaamatta. Ajattelin jo, että mieshän rupeaa vanhemmiten pehmenemään, kun oli antanut ottaa itsestään uuden kuvankin kirjan liepeeseen, mutta turha luulo. Yhtä hyytävää ja tiukkaa kuin ennenkin on jälki myös tässä uusimmassa. Ja hyvin tämä verbaalivirtuoosi onnistuu kaivautumaan 81-vuotiaan kirjallisuuden emeritusprofessorinkin ihon alle, olkoonkin, että tämä sattuu olemaan nainen.  Vaikka Seppälä tunnetaan julkisuudessa vain ja ainoastaan kirjojensa välityksellä, tuntuu hän tässä Irman tarinassa olevan läsnä myös omana itsenään. Tai ainakin siltä minusta tuntuu ja vahvasti sittenkin. Sanon näin silläkin uhalla, että saan julman mulkaisun palkakseni. Mutta mitäs kirjoittaa niin hyvin. "Ei aikaa, vain salaisuus, ikuisuuden varjelluin energia."

Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri

Tekijä: Will Schwalbe
Nimi: Elämän mittainen lukupiiri
Suom. Kirsi Ohrankämmen
Basam Books 2014
395 sivua

Kirjoittajan äiti sairastaa haimasyöpää ja elinaikaa lääkäri lupailee puoli vuotta. Elinvoimaa ja elämisen iloa pursuava 75-vuotias nainen ei ennustuksiin kaadu, vaan jatkaa sinnikkäästi sekä elämää että työtään. Hän on matkustanut paljon vapaaehtoistyössä ympäri maailmaa ja tekee yhä töitä saadakseen rahoitettua kirjastoauton Afganistaniin! Mary Ann on aina ollut kiinnostunut kirjoista ja tartuttanut lukuintonsa aikuseen poikaansakin, joka on siis kirjan kirjoittaja. Kirja perustuu tositapahtumiin ja takakannen teksti on helppo uskoa. Äiti ja poika keskustelevat lääkäri- ja syöpähoitoaikoja odotellessaan kirjoista. Teoksen kuluessa niitä käydään melkoinen määrä läpi. On hauska verrata omia lukukokemuksiaan näihin ja kiva saada uusia lukuvinkkejä. Suurin osa kirjoista on suomennettu, mukana klassikoita ja uudempia kirjoja. Viimeiseksi kirjakseen äiti lukee Thomas Mannin Taikavuorta.
Kirja paljastaa niin äidin kuin pojankin elämänvaiheita ja - ratkaisuja. Paikoitellen kirja etenee hitaasti, mutta ei puudu paikoilleen, vaikka tämäntyyppisen kirjan eteenpäin vieminen täytyy olla vaativaa. Lopussa lähdeluettelossa luetellaan kaikki kirjassa läpikäydyt kirjat.

Minua tämä kirja viehätti siksi, että lukeminen ja kirjojen merkitys tuli siinä korostetusti esiin. Poika lukee osan kirjoista e-kirjoina, äidille vain paperikirja on oikea. Kuten pienelle, lukutaidottomalle pojalle Connellyn kirjassa Liskonhäkki. Poika ei osannut lukea, mutta nimesi kirjat silti ystävikseen vankilassa ollessaan. Tai Patricia Highsmithin Suolan hinta -kirjassa, josta Mary Ann kommentoi: "Hyvissä kirjoissa on se hyvä puoli, että ne eivät pelkästään saa lukijaa katsomaan maailmaa eri tavalla, vaan myös näkemään ympärillä olevat ihmiset uusin silmin." Tämän kahdenkeskisen lukupiirin perustamisen syy on se, että vaikeista asioista (kuten äidin kuolemasta) on odotushuoneissa helpompi puhua luettujen kirjojen kautta kuin suoraan.

Ja vielä yksi lainaus kirjan äidin puheista: "Liian monet käyttävät tekosyynä sitä, etteivät usko tekevänsä tarpeeksi, joten he päättävät, ettei heidän tarvitse tehdä mitään. Ei ole mitään tekosyytä olla tekemättä mitään: ainakin voi allkirjoittaa vetoomuksen, antaa pienen lahjoituksen tai kutsua kotiinsa maahan hiljattain muuttaneen pakolaisperheen viettämään kiitospäivää."

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille kirjojen ystäville, lukijoille, lukupiiriläisille, maailmanparantajille ja sellaisiksi aikoville.