Barbara Demick : Suljettu maa: Elämää Pohjois-Koreassa

Olen aina lukenut lehdistä mielenkiinnolla ne harvat artikkelit, jotka ovat käsitelleet Pohjois-Koreaa eli Korean Tasavaltaa. Maassa vierailijoita vahditaan joka hetki, näytetään vain se, mikä halutaan, kuva maasta on aivan epätodellinen, ihmiset kuin robotteja. Kun lukee tietoja nälänhädästä ja puutteesta, jossa tavalliset kansalaiset elävät, toivoo, että tiedot olisivat liioiteltuja. Mutta, mutta! Demickin kirja valaisee karmivalla tavalla todellisen tilanteen, joka Pohjois-Koreassa vallitsi 1990-luvulla tämän vuosituhannen alkuun. Tilanne ei ilmeisesti ole muuttunut siitä juuri miksikään, vaikka seuraava sukupolvi hirviöitä on astunut vallan kahvaan. On uskomatonta, että tuollainen järjetön, sairas ja julma hallinto voi jatkaa vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen. Järjestelmä on niin rautainen ja kattava, että jokainen yksilö on aivopesty vauvasta alkaen ja pidetään lujassa otteessa pelottelun, nujertamisen ja hirvittävien rangaistusten avulla. Nälänhädän kuvaus etenkin oli karmaisevaa, varsinkin lasten kärsimykset tuntuivat pahalta. Asiat kuvataan kuuden maasta loikanneen henkilön suulla. En epäile kirjoittajan vääristelevän totuutta, mitä hän siitä olisi hyötynyt. Kammottavalta tuntuu kuinka johtajaa pitää palvoa kuin jumalaa, muutenkin termejä on lainattu uskonnoista. Ihmiset on luokiteltu mm syntyperänsä perusteella ja heitä kohdellaan ja rangaistaan sen mukaisesti. Epäpuhdas verenperintö seuraa aina "kolmanteen ja neljänteen polveen" asti... Lukekaa. Olemme todella onnekkaita, kun olemme syntyneet Suomeen.