Kun tuuli on tuima ja paljaalla pyllyllä ei sitten millään kärsi vielä testata kylvöpenkin lämpötilaa, voi puutarhaihminen eli viherturaaja, kuten Mari Mörö meitä nimittää, lohduttautua Vapaasti versoo-kirjan parissa. Jos jollakin onnekkaalla on kätköissään Karel Capekin 90-vuotias Puutarhurin vuosi, niin mikäs sen somempaa. Mörö on vähän päivittänyt sitä tyyliin, että "Ei pitäisi rutkuttaa säästä emmekä rutkutakaan. Mutta meikäläisen harrastukset kärsivät kovasti jos sääasiat unohtuvat siellä päässä tykkänään." Mörö huitelee jutuissaan hervottoman huolettomasti aiheesta toiseen ja onnistuu aina välillä jopa paasaamaan yksinkertaisen elämän iloista, mutta puisevasti ei silloinkaan. Pyhä viha on niin aitoa, että alkaa kadehtien miettiä, mistä tuo ihminen kaiken energiansa oikein ammentaa. Asialle löytyy ainakin osittainen selitys, kun saa tietää, että viinaksia Mörö tarvitsee vain pumpulipuikon päällisen verran ja nekin tipat ötököiden tuhoamiseen. Ja että sohvan hän kertoo polttaneensa ja television tuhonneensa. Viherturaajan onni on napostella ruusujuurta, jonka ainoa moitittava seikka on, että se ei maksa asuntolainojamme. "Elämä on sitä, että mahtuu maailmaan." Siis sinne kaikkien clematiksien, cortaredioiden ja ratibidojen sekaan, jotka jo kihisevät kevättä ja uutta kasvukautta.
Kun helatorstain kynnyksellä on lupailtu hellelukemia ja piha huutaa ruopsuttajaa voi olla suorastaan hengenvaarallista joutua Mörön vaikutuksen alaiseksi. Tai sitten tarvitsemme juuri sitä. Kun sitten selkä, polvi ja olkapää toipuu, voi silmäillä Sanni Sepon Palsta -kirjaa, joka tekee kaupunkilaisten ruopsutteluista taidetta. Suosittelen luettavaksi hengityksen tasaannuttamiseksi Mörön kirjan lomaan.
VastaaPoista