PIKAKULKURIN HISTORIAA

VELOMANIA! Pyörällä halki aikojen (Vapriikki 2007)
Tämä on näyttelyjulkaisu Tampereella pidetystä näyttelystä, kattava kuvaus polkupyörän historiaan (on Alavuden kirjastossa). Olisinpa huomannut käydä kyseisessä näyttelyssä!
Tiesittekö että:
- Kolmi- ja nelipyöräisiä kehitettiin 1870- ja 1880-luvulla erityisesti naisten käyttöön
- Suomen kirjallisuuden ensimmäinen pyöräilyaiheinen romaani on Maiju Lassilan Rakkautta, joka ilmestyi 1912 (pilkkaa 1890-luvun pyöräinnostusta!)
- kuudella prosentilla tamperelaisista oli pyörä vuonna 1914 (Tampereen poliisijärjestykseen määrättiin pyörät rekisteröitäviksi 1913)
- korkea polkupyörä oli rakenteeltaan niin yksinkertainen, että sellaisen pystyi rakentamaan kyläseppäkin kotimaisista tarpeista
- millainen on kinneri, nojapyörä, amfibio, taittopyörä, kuka kirjoitti lastun ”Pyöräraivoilua”?

Huhtikuussa 1869 Uusi Suometar kertoi uudesta kulkuneuvosta näin:
”Welocipedi eli suomeksi ’pikajalka’ on erään uuden kuljetusneuvon nimi, joka joku aika sitten on keksitty Ranskan maalla. Sen rakennus on hyvin yksinkertainen. Siinä ei ole paljo muuta kuin kaksi pyörää, jotka owat asetetut samaan linjaan , toinen etu- ja toinen takapuolelle, aiwan niin kuin waunuissa toisen siwun pyörät. Etumainen pyörä on suurempi kuin takamainen. Istuinpaikka, jossa istutaan samoin kuin satulassa hewoisen selässä, on pyörien wälillä, keweillä rautatelineillä. Kulkemaan saadaan welocipedi siten, että satulassa istuja jaloillaan polkee kaksi etupyörän akselista löytyvää polinta, jotka panevat pyörän liikkkeelle. Samassa pyörässä löytyy wielä kahva, jolla welocipedin kulkua ohjataan ja pysähdytetään”.
Olen tässä oppinut, että Kajanderin lisäksi oli muitakin kirjoittavia cyklomaanikkoja jo yli sata vuotta sitten: mm I.K.Inha, Juhani Aho ja Ilmari Kianto, joiden tekstejä tarttee metsästää seuraavaksi!