Maahanmuuttajat

Jhumpa Lahirin Tuore maa (2008) -kirjan novellit on luettava, jos pitää novelleista. Ja vaikkei pitäisikään, osaa novelleista voi lukea kuin romaania: päähenkilöt ovat samat. Kirja on luettava, jos on kiinnostunut Intiasta tai amerikkalaisuudesta. Itse en ole erityisemmin kiinnostunut kummastakaan, mutta silti pidän tätä kirjaa, kuten myös intialaistaustaisen tekijän edellistä suomennettua novellikokoelmaa Tämä siunattu koti (2001)kerrassaan loistavana. Novellien henkilöt ovat Intiasta Amerikkaan muuttaneita siirtolaisia, pääosin bengalilaisia. Aiheet kiertävät uuteen maahan sopeutumisen ja vanhojen tapojen säilyttämisen ympärillä, mutta kirja ei ole raportointia, vaan taidetta. Novelleissa käsitellään mm. yksinäisyyttä, syyllisyyttä, alkoholismia, sovittuja avioliittoja ja jokavuotista lomamatkaa Intiaan. Kaikkein kaunein ja surullisin osa on kirjan lopussa kolmen pitkähkön novellin kokonaisuus, jossa päähenkilöinä ovat Hema ja Kaushik, lapsesta asti toisensa tunteneet muuttajien jälkeläiset, joiden kaunista ja surumielistä tarinaa leimaa juurettomuus.
Minä pidin kirjasta - toivottavasti muutkin sen lukevat!