maanantai 7. lokakuuta 2013
Ernest Cline: Ready Player One
Tulipa taas käytyä mukavuusalueensa äärirajoilla. Clinen Ready Player One on takuuvarma nörttikoukutin, mutta minulle siitä tuli pahat fibat. Romaanissa eletään vuotta 2044 ja maailma on kurjistunut siihen pisteeseen, että päähenkilö Wade Wattskin asuu surkeassa pinossa kuten päällekkäin kasattuja hökkeleitä kutsutaan. Sen sijaan, että käärisivät hihansa, ihmiset pakenevat virtuaalimaailmaan. Siellä he jahtaavat seikkailupelissä munaa, joka tulee muuttamaan kaiken taas ah niin hyväksi. Kilpailu ulottuu kuitenkin pelottavalla tavalla myös todellisuuteen. Mutta niin sitä vaan mennään valon nopeudella yli viisisataa sivua 1980-luvun populaarikulttuurin siivittämänä kohti onnellista loppua. Hupsis, eihän minun sitä pitänyt paljastaa. Mutta kun on nyt vähän herpaantunut olo kaiken sen tietokonepelislangisanojen ryöpytyksen jälkeen. Ymmärtääkseni ei olekaan niin nokon nuukaa, miten juoni tässä polveilee. Tärkeintä on testata omaa tietämystään sellaisista tärkeistä asioista kuin Pac-Man-pelistä ja Monty Pythonin vuorosanoista. En olisi niin huolissani kirjan sanomasta, jos voisin olla varma, että se on vain peliä ja utopiaa. Mutta kun tiedän, että Cline osti kirjastaan saamilla ja siitä tehtävän elokuvan sopimustuloilla oitis 1982-mallisen DeLorean-auton ja asennutti siihen muun muassa Ritari Ässän autosta tuttuja lisälaitteita, niin kyllä minua ihan totta mietityttää, että onks tässä kaikessa järkee vai ei.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ohhoh - kaikki kunnioitus Sinulle, jos olet viettänyt 500 sivua tämän kirjan maailmassa. Suosittu kirja toki on, olen viimein ymmärtänyt. Ehkäpä kuitenkin jätän lukemisen alan harrastajille ja kiitän kirja-arviosta. Lukematta teosta, tunnen suurta halua olla kanssasi samaa mieltä.
VastaaPoistaUhrauduin toverien puolesta.
PoistaOnnittelut mukavuusalueelta poistumisesta! Jos lukijalla oli noussut karvat pystyyn kirjaa lukiessa, niin minulla niin kävi tämän ylimielisesti kirjoitetun arvosteluntyngän kanssa.
VastaaPoistaEnsinnäkin munan jahtaaminen ei ollut ainut asia, mitä ihmiset virtuaalitodellisuudessa tekivät, kuten arvostelussa on kirjoitettu. Hahmot kävivät siellä myös koulua ja työskentelivät kotoaan poistumatta, joka oli minusta varsin mielenkiintoinen ajatusleikki.
Teknologian kuvaus on muutenkin kutkuttavaa läpi romaanin.
Munan löytyminen ei myöskään ollut mikään ihmiskunnan onnelisuuden avain, mutta Wade pelasti munan avulla virtuaalimaailman, joka tässä dystopistisessa kertomuksessa oli kurjuudessa elävien ainut paikka jossa jokainen oli samanarvoinen. Jos IOI:n kaltainen suuryhtiö olisi saanut munan haltuunsa, tasa-arvo ja jokaisen vapaa pääsy kirjan virtuaalimaailmaan olisi taatusti jäänyt historiaan.
Eipä sillä, ymmärrän kyllä sen, että jos itselle videopelien maailma on vieras niin moni hieno vivahde jää Clinen romaanista kokematta. Esimerkiksi se, kun Wade viimein saa hahmolleen paremmat varusteet ensimmäistä avainta etsiessään - minulle tuli itsellenikin siitä onnistumisen tunne, jonka normaalisti saavutan vain pelatessa. Pelejä pelaamaton lukija ei myöskään välttämättä ymmärrä sitä tyydyttävää flow-tilan tunnetta, joka tekstistä välittyy, kun Wade nakuttaa Pac-Man -pelin virheettömästi läpi.
Myönnän kyllä sen, että romaanin juoni eteni turhan leppoisasti ja Wade selvisi ehkä turhan helposti joka haasteesta. Luultavasti syynä tähän oli se, että romaanin on tarkoitus olla nörttejä voimauttava ja helppo pureskeltava.
Se on taas ihan se ja sama, mitä Cline rahoillaan tekee, enkä oikein ymmärrä mitä tämän arvostelun viimeisellä virkkeellä haetaan takaa. Ilmeisesti unelmiensa toteuttaminen, jos ne ovat vähänkään eksentrisiä, on jotenkin paheksuttavaa?
Halusin kirjoittaa tämän kommentin vastapainoksi, koska Ready Player One on kohdeyleisön käteen osuessa hyvä romaani. Uhrauduin nörtti-toverien puolesta, jotta hekin uskaltautuisivat lukemaan kyseisen kirjan vähättelystä huolimatta.