Lukiessani kirjan alkua mietin, kiinnostaako minua oikeasti amerikkalaisen taidegalleristin elämä. Vaikka jo päätin, ettei kiinnosta, jatkoin lukemista, sillä kirjailija osaa hommansa ja teksti on sujuvaa ja nautittavaa. Onneksi jatkoin, sillä kirjasta tuli koskettava lukukokemus.
Peter Harris on keski-ikäinen ja keskiluokkainen gallerian omistaja ja taiteentuntija. Hän on ollut pitkään naimisissa kulttuurilehdentoimittajan kanssa. Elämä on vakaata, nautinnollista, mutta myös melko yllätyksetöntä - kunnes vaimon nuorin veli, Mizzy, muuttaa asumaan avioparin kotiin. Mizzy ei ole asettunut eikä tunnu edes haluavan löytää paikkaansa elämässä tai yhteiskunnassa. Mizzyn tulo järkyttää molempia aviopuolisoita. Enemmän se järisyttää Peteriä, jota myös oman veljen kuolema ahdistaa.
Kun olin lukenut kirjan, mietin, miten ihmeessä newyorkilaisen taidegalleristin elämä voi koskettaa keskellä suomalaista maaseutua elävää lukijaa. Huolimatta tapahtumien ja ympäristön erilaisuudesta kirja sai oivaltamaan jotain, mitä ilman kirjaa en olisi huomannut. Näin toimii hyvä kirjallisuus. Tässä vielä runollinen lainaus surumielisestä, hienosta kirjasta:
Me paukutamme pesusoikkoa saadaksemme karhun tanssimaan, kun voisimme hellyttää tähdet.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti