Pesonen Pia : Urho Kekkonen strasse

Taas luin kirjan Lapista ja sen aidoista ihmisistä novelleissa kuvattuna. Novelleja sitoo yhteen Urho Kekkonen, joka on kirjan henkilöille ehdoton auktorieetti, melkein jumala. Isätön, kiusattu poika keksii pelastustarinakseen, että Kekkonen on hänen isänsä ja saavuttaa kavereittensa kunnioituksen. Kyläbaarin pitäjä valmistautuu huolella Kekkosen saapumiseen ja autoletkan kulkua seurataan silmä tarkkana. Kirja päättyy novelliin,  jossa Rostockiin on nimetty Urho Kekkonen Strasse. Sen vihkiäisiä valmistellaan ja samalla selvitellään nuorten kaupungissa opiskelevien suomalaisten ihmissuhdesotkuja.

Kirja on hauska, mutta hymyilyn rinnalla on vakava säie. Hieno kokoelma!

Cunningham, Michael : Illan tullen

Lukiessani kirjan alkua mietin, kiinnostaako minua oikeasti amerikkalaisen taidegalleristin elämä. Vaikka jo päätin, ettei kiinnosta, jatkoin lukemista, sillä kirjailija osaa hommansa ja teksti on sujuvaa ja nautittavaa. Onneksi jatkoin, sillä kirjasta tuli koskettava lukukokemus.

Peter Harris on keski-ikäinen ja keskiluokkainen gallerian omistaja ja taiteentuntija. Hän on ollut pitkään naimisissa kulttuurilehdentoimittajan kanssa. Elämä on vakaata, nautinnollista, mutta myös melko yllätyksetöntä - kunnes vaimon nuorin veli, Mizzy, muuttaa asumaan avioparin kotiin. Mizzy ei ole asettunut eikä tunnu edes haluavan löytää paikkaansa elämässä tai yhteiskunnassa. Mizzyn tulo järkyttää molempia aviopuolisoita. Enemmän se järisyttää Peteriä, jota myös oman veljen kuolema ahdistaa.

Kun olin lukenut kirjan, mietin, miten ihmeessä newyorkilaisen taidegalleristin elämä voi koskettaa keskellä suomalaista maaseutua elävää lukijaa. Huolimatta tapahtumien ja ympäristön erilaisuudesta kirja sai   oivaltamaan jotain, mitä ilman kirjaa en olisi huomannut. Näin toimii hyvä kirjallisuus. Tässä vielä runollinen lainaus surumielisestä, hienosta kirjasta:

Me paukutamme pesusoikkoa saadaksemme karhun tanssimaan, kun voisimme hellyttää tähdet.

Enni Mustonen: Järjen ja tunteen tarinoita

Lukutaitoisen ihmisen ei pitäisi mennä siivoamaan ullakkoa. Ei niin. Ei myöskään kirjahyllyä, jonka mitat ovat  2,3 x 3,5 m. Arvasitte oikein. Piti vain pyyhkiä pölyt, pestä hyllyt ja kiinnittää exlibrikset niteisiin, joista ne vielä puuttuivat, mutta... Katonrajasta tarttui käteen Enni Mustosen Järjen ja tunteen tarinoita, sen ensimmäinen osa. Mikäs austeeni se siinä, tuumin ja ajattelin vähän vilkaista. Vilkaisin kaikki 253 sivua, sitten googlasin tohtori Kirsti Mannisen alias Enni Mustosen tiedot ja tulin siihen tulokseen, että taas tuli asiaa kirjastoon. Sarjassa seurataan kahden naisen rinnakkaisia kohtaloita aina Suomen ensimmäiseen eduskuntaan asti, valistaa takakansi. Kun Manninen on sekä tutkija että sujuva kynänkäyttäjä, lopputuloksena on harvinaisen nautittavaa ja yksityiskohdiltaan tarkkaa ajankuvaa. Vain savonmurre tuottaa pohjalaiselle kirjailijalle vähän vaikeuksia. Raapii ainakin sudeetin korvaa. Vaan ei se haittaa. Se vähän haittaa, että nyt on kirjakasoja pitkin poikin ja vähän hirvittää ajatella, mitä niitten kätköistä seuraavaksi löytyykään!

Diana Webster & Victoria Webster: NIIN MONTA MOUNT EVERESTIÄ Tytär, äiti ja haave

Odotin kirjalta muistutusta: valittaminen pienistä on ihan turhaa ja periksi ei anneta. Sitä sain-ja paljon muutakin.

Äiti ja tytär kertovat tyttären tarinaa. Vaikea synnytys, CP-vamma, vaikeuksien kautta pääsy lääketieteelliseen tiedekuntaan ja lopulta ensimmäisenä Euroopassa päivystyslääketieteen erikoislääkärin pätevyys. Tämä on sitä ihailtavaa "tahdonvoimaa, päättäväisyyttä ja kyvykkyyttä".

Kirja kertoo erilaisuudesta. Historiallisesti ajatellen mustaihoiset, naiset ja vammaiset; "kaikille näille kolmelle ryhmälle on yhtenäistä se, että ne tunnistaa välittömästi normista poikkeaviksi - mikä tuo normi nyt sitten onkaan...mikä on muuttanut ihmisten asenteita ja heidän hyväksyntäänsä erilaisuutta kohtaan on esimerkki ja koulutus".