Perunankuoripaistosta? Kiitos kyllä

Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville sijoittuu Guernseyn Kanaalisaarille ja ajankohta on vuosi 1946. Sodan varjo lepää saaren yllä, jonka asukkaat yrittävät selvitä täyspäisinä maailmassa, missä "hyville ihmisille tapahtuu myös pahoja asioita". Kirjailijatar Juliet Ashtonin sieltä saama kirje aloittaa tapahtumaketjun, johon kietoutuvat ihmiset löytävät voimaa niin kirjojen antamasta ikiaikaisesta lohdusta kuin hykerryttävän neuvokkaista ystävistään. Että mikäkö on perunankuoripaistos? Sehän selviää, kun viettää hämäränhyssyä Julietin seurassa. Maukasta se on.

McEwan, Ian : Amsterdam

Jos et kavahda synkkää tunnelmaa ja ihmismielen pimeitä puolia luotsaavaa tekstiä, niin kokeilepa tätä. Taitavan kertojan satiirinen kertomus kahdesta ystävästä, joilla on ollut menneisyydessä sama rakastettu, Molly. Jos lie Molly ollut aikaansaava ja vaikuttava ilmestys eläissään, niin kyllä hän tekee melkoisen tempun näille melko omahyväisille rakastajilleen vielä haudan takaakin. Kysymys on moraalista, ihmisyydestä, ahneudesta, häpeästä - monesta isosta asiasta siis.

Heijastus ja novelleja

Maritta Lintuseen olen tutustunut taitavana novellistina kokoelmissa Tapaus Sidoroff ja Ovisilmä. Koska novellit olivat niin kiehtovia, piti tämäkin kirja lukea.

Mies palaa lapsuusmaisemiinsa äkkiä keskeltä työelämän kiirettä. Kotikylän tapahtumiin ja muistoihin kertovat oman versionsa myös miehen nuoruuden rakastettu ja kuolleen isän "toinen nainen". Loppujen lopuksi kirjailija hämmentää aikaa ja juonta niin, ettei lukija enää tiedä, mikä on romaanin totuus ja mikä heijastusta. Taitavasti rakennettu tarina, mutta silti odotan kirjoittajalta novelleja. Eiköhän tuottelias jyväskyläläinen kirjailija ja muusikko vielä palkitse odotukseni.

Tämän teoksen helmiä:

Kysymyksistä pääsee vapaaksi vasta sitten, kun lakkaa etsimästä itselleen mieluisinta vastausta. Sitä ei löydy. Vastaukset ovat harvoin mieluisia.

SIELU SYKKYRÄLLÄ

Kun Kari Hotakainen kirjoittaa ja Siltala kustantaa, on lukijalla lupa odottaa saavansa tuhtia tavaraa. Finlandia-palkinto meni tällä kertaa Hyryn Uunille, mutta menköön. Itselleni Hyryn novellitkin ovat liian vaikeita. Tuskainen tunnustus, mutta kun on Nalle Puhin aivot. Vaan Hotakainen! Siinä on mies minun mieleeni. Ihmisen osa on lankakerä, jota purkaessa tulee vastaan solmuja ja syheröitä sekä sääpuoleen menneitä pätkiä. Salme Malmikunnas on 80-vuotias lankakauppias, joka viimeisen napin ja lankavyyhden myytyään alkaa käydä kauppaa elämästään. Ideapulaa poteva kirjailija tarjoaa siitä 5000 euroa, mutta aikoo ujuttaa tarinaan siteeksi myös omia purkulankojaan. - Helvetti, sanoo Salme. - Että se minun elämä jää alimmaiseksi ja on huonompi kuin se keksitty. Ja minulle maksettaisiin siitä häpeästä 5000 euroa. Ja niin Salme alkaa hilata summaa ylöspäin, koska raha tulee totiseen tarpeeseen. Koska nyt kaupan ei ole tavara vaan mielikuvat, on siinä kerässä pitelemistä. - Kaikki mitä olen sanonut, on väännetty mutkalle, toteaa Salme valmiin tekstin luettuaan. Mutta Salmen saama 7000 euroa täytti tehtävänä - ainakin olosuhteet huomioon ottaen. Voi Hotakainen, sinä teit sen taas, sait lukijan sielun sykkyrälle.

Koljatti

Pitihän tähän perehtyä, kun joku kirjan lukenut kertoi uutislähetyksenkin lukemisen jälkeen naurattavan. Oli minullakin hauskaa, sillä tämän kirjan on kirjoittanut sama Jari Tervo, joka sivaltelee kaikkia ja kaikkea Uutisvuodossa. Parissa edellisessä kirjassaan, Ohranassa ja Troikassa Tervo oli erilainen. Lukija pääsi esim. Troikassa sisään niin punakomentaja Elias Rossin kuin kenraali Mannerheimin ajatusmaailmaan. Uusimmassa kirjassa naurattavat pääministeri Lahnasen epätoivoiset yritykset päästä median suosioon, mutta ei mediakaan kirjassa ole pyhä. Pääministeri pelastautuu opiskelemaan maitotölkin hintoja valepuvussa tai vessan eriöön, mutta sinnekin ilmaantuu teflonpintainen ulkoministeri muistuttamaan omasta erinomaisuudestaan. Alku naurattaa, loppu vähemmän. Pidin Tervon edellisistä kirjoista enemmän.

Nobelisti Ceausescun Romaniassa

En anna yleensä itselleni lupaa jättää kirjaa kesken ennen kuin olen lukenut 50 sivua. Herta Müllerin Sydäneläimen luin kokonaan ja siihen pääsi vasta sisälle noiden pakkosivujen jälkeen. Kirjan minä kertoo omasta, perheen ja opiskelutovereiden kohtaloista Romaniassa Ceausescun aikaan; vakoilusta, pidätyksistä, petoksista ja itsemurhista. Kirja koostui pienistä katkelmista, jotka veivät tarinaa eteenpäin ja henkilöitä yleensä umpikujaan tai valaisivat tapahtumia toisesta näkökulmasta. Kielen käyttö viehätti välillä, muuten en kirjasta pitänyt.

Maaninkavaara

Miika Nousiaisen esikoinen Vadelmavenepakolainen käsitteli ruotsalaisuutta ja tämä toinen kirja Maaninkavaara kertoo urheiluhulluudesta. Kirjan kertojina ovat isä ja tytär, Martti ja Heidi. Martin maailmankäsityksen on muovannut kestävyysjuoksu. Hän haikailee V-linjaa: Väätäinen-Viren-Vasala-Vainio ja panee perheensäkin haikilemaan. Martti on valmentanut perheen Jarkko-poikaa juoksijaksi lupaavin tuloksin. Kilpailumatkalta palatessaan Jarkko katoaa laivasta. Isää lohduttaakseen Heidi rupeaa juoksemaan ja isän valmennettavaksi, varoituksista huolimatta. Oikeastaan hän haluaisi kuvataidelukioon ja tavallista koululaisen elämää. Isän intohimoinen juoksuvalmennus ei anna siihen mahdollisuutta.

Kustantajan mainos takakannessa puhuu hulvattomasta uutuudesta. Kyllä kirjan överiksi viety juoksuihannointi nauratti. Samalla kirjailija kuljetti vakavaa juonta siinä rinnalla, niin että itketti. Näin syntyi hyvä kirja.

Kirjallinen urheiluinnostus sai ilmaa siipien alle. Tänä syksynä on ilmestynyt myös Tuomas Kyrön 700 grammaa. Siihen pitänee tarttua seuraavaksi, kun ovat puhuneet siitä huikean Juhani Peltosen Elmon perinteen jatkajana.