Riikka Pelo : Jokapäiväinen elämämme

Pelo, Riikka
Jokapäiväinen elämämme
Teos 2013
522 sivua

Tartuin kirjaan siksi, että se voitti kirjallisuuden Finlandian 2013. Veikkasin voittajaksi Asko Sahlbergia - kuulemani kirjaohjelman perusteella, kirjaa lukematta. Olen tyytyväinen, että luin Pelon kirjan.

Kirja on romaani todella eläneiden ihmisten vaiheista , venäläisen runoilija Marina Tsvetajevan ja hänen tyttärensä Adriana Efronin elämästä. Tapahtumat sijoittuvat vuosille 1923 ja 1939-1942. Aikakaudet ja  näkökulmat vuorottelevat. Jälkimmäinen tarina on  Adrianan eli Aljan tarina, vaikka Marina on vielä tuolloin hengissä. 1920-luvulla Prahan liepeillä tapahtumat kerrotaan Marinan näkökulmasta, vaikka Alja on niissä myös mukana 10-vuotiaana tyttösenä. Aikasiirtymien vuorottelu, eivätkä lukuisat henkilöt, joita välillä puhutellaan lempinimillä eivät millään tapaa sekoita, vaan kerronta etenee selkeänä ja henkilökuvat hahmottuvat. Kerrontajaksojen väliin mahtuu vielä hengästyttävän kauniita runomuotoisia tekstejä.

Pelon kirjaa on kuvailtu  runoilijan elämäkertana, mutta minua kosketti enemmän Aljan tarina. Marina omistautui rakkaudelle ja runoudelle ja vaati tyttäreltään runomittojen taitamista jo kymmenvuotiaana. Yhdessä Aljan kanssa hän kirjoittaa kirjaa, jonka käsikirjoitusvihkot Alja tuhoaa, koska haluaa olla tavallinen tyttö. Marinan aviomiehellä on heikko terveys ja tsaarin valkoisen armeijan lääkintämiehen menneisyys, jota hän sovittaa antautumalla apparaatin palvelukseen. Alja uskoo isänsä tavoin vallankumoukseen ja tekee toimittajana parhaansa kirjoittaakseen juttunsa oikealla tavalla oikeasta näkökulmasta. Hänkin haluaa päästä apparaatin käyttöön, ilmiantajaksi ja vakoojaksi. Kun häntä jo tehtävään pyydetään, Alja huomaa, että apparaatti tietää liikaa eikä ymmärrä, ettei tästä tehtävästä voi kieltäytyä...

Marina pettyy rakkaudessa useampaan kertaan, Alja kerran. Aljan rakastetun petos on julma, elinympäristö on julma. Kirja tuo naisten kohtalot ja venäläisen kesämaiseman niin elävästi lähelle, että melkein tunnen auringon lämmön datsan kasvihuoneen kupeessa ja maistan mehevät, kypsät tomaatit. Kieli on kaunista, tarina on surullinen ja koskettava. Elin mukana lukiessani ja samalla olin tyytyväinen, että minulla on mahdollisuus lukea tätä omalla kotisohvalla. Monella muullakin on tämä mahdollisuus ja mielestäni kirjaan kannattaa tarttua. Viihdykettä ei kirja tarjoa, vaan pikemminkin ravistelee.