Aikamme suurimpia tarinankertojia, lupasi tiiliskiven kokoisen teoksen takakansi. Enkä pettynyt; jo kirjan alku imaisi mukaansa: vuonna 1959 Erie-järven rantoja kulkee nuori nainen, Rebecca, tehtaalta kotiin, nopeasti, koska siellä odottaa hänen pieni poikansa. Panamahattuinen mies seuraa häntä. Rebecca puristaa kädessään hädissään löytämäänsä terävää esinettä. Kirja kertoo Rebeccan elämästä, elämästä täynnä ilmitulemisen pelkoa, vääriä nimiä, teeskenneltyjä tunteita, oman perheen kieltämistä. " Elämäni on valetta, huono vitsi!" Rebecca on juutalainen. Hänellä on komea, rikollinen ja väkivaltainen aviomies, jota hän pakenee. KIrjan lopussa Rebekka tapaa ihmisen, serkkunsa, jolle hän uskaltaa vihdoin olla aito Rebecca. Kirjan loppu on tyylikäs, kahden aikuisen naisen kirjeenvaihto, joka antaa lukijan aavistaa, miten Rebeccalle käy. Tarina on fiktiivinen, mutta perustuu osin kirjailijan isoäidin kokemuksiin.
Seija
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Huolimatta siitä, että kirjan tunnelmat ovat synkkiä, jäi lukukokemuksen jälkeen valoisan luottavainen olo. Rebecca katsoo koko ajan eteenpäin eikä anna periksi. Poikansa tulevaisuuden vuoksi hän tekee kaikkensa. Isänsä ja ensimmäisen miehensä jälkeen hän ei enää saa takaisin luottamusta miehiin. Elääkö hän siis muiden kautta, muiden elämää?
VastaaPoistaLoppu oli seesteinen.
Tämä on paras lukemani Oatesin kirja!