Amin Maalouf: Leo Afrikkalainen

Musiikin harrastajat tuntevat libanonilais-ranskalaisen Amin Maaloufin säveltäjä Kaija Saariahon oopperoiden libristinä, hänhän on kirjoittanut libretot Saariahon oopperoihin Kaukainen rakkaus, Adriana Mater ja Émilie.
Kirjailijana Maalouf on jäänyt meille suomalaisille vieraammaksi, mutta nyt viime vuosina on saatu hyviä käännöksiä Maaloufin teoksista myös suomeksi. Pari vuotta sitten ilmestyi värikylläinen Lähi-idän ja Persian historiaa valottava romaani Samarkand ja tänä vuonna mielenkiintoinen 1400- ja 1500-lukujen taitteeseen sijoittuva Leo Afrikkalainen. Molemmilla teoksilla on vankka todellisuuspohja, ja Maaloufin säihkyvä mielikuvitus saa historian elämään jännittävästi ja mukaansa tempaavasti. Leo Afrikkalaisen esikuva on renessanssiajan arabioppinut Al Hassan Ibn Muhammad Ibn Ahmad Al Wazzan.
Leo Afrikkalainen lähtee liikkeelle 1400-lopun Espanjasta, Granadasta, joka vuosisatoja on ollut arabien, "maurien", asuttama. Kun kristityt v. 1492 valloittavat Granadan, joutuvat arabit pakenemaan Marokkoon. Tässä vaiheessa päähenkilö, lahjakas arabipoika, on vielä nimeltään Hasan. Mutta pojan kasvaessa mieheksi nimi muuttuu moneen kertaan, kuten jo kirjan alku kertoo:
"Minä Hasan, Muhammad vaakamestarin poika, minä Johannes Leo de´ Medici, jonka parturin käsi ympärileikkasi ja paavin käsi kastoi, kuljen nykyisin nimellä Afrikkalainen, mutta en ole sen paremmin Afrikasta, Euroopasta kuin Arabiastakaan. Minua nimitetään myös Granadalaiseksi, Fasiksi ja Zayyatiksi, mutta minulla ei ole kotimaata, ei kotikaupunkia, ei omaa heimoa."
Leo Afrikkalaisen ihmeellinen tarina Fasin sulttaanin lähettiläästä paavi Leo X:n kirjastonhoitajaksi ja neuvonantajaksi on kiinnostanut ja kiehtonut monia tutkijoita ja kirjailijoita. Maalouf on valinnut teoksensa lajiksi lähes veijariseikkailun, mutta tämä lajivalinta ei estä syvällisiä filosofisia ja uskonnollisia pohdintoja, varsinkin kun kuvataan Hasanin ja paavin keskusteluja. Lukija saa paljon mietittävää ja pohdittavaa. Teos on ilmestynyt jo melkein kolmekymmentä vuotta sitten, mutta islamin ja kristityn maailman vuoropuhelu on edelleenkin ajankohtainen.
Leo Afrikkalaista tulee etsimättä mieleen Mika Waltarin samoihin aikoihin, samoille seuduille sijoittuva teos Mikael Hakim. Molempien teosten teemat ovat samoja, uskontojen vuoropuhelu on tärkeässä asemassa, ja molemmat kirjailijat kertovat tarinaa värikkäästi, mukaansa tempaavasti. Molemmat teokset antavat lukijalle seikkailun lisäksi paljon ajateltavaa.
Leo Afrikkalaiselle antaisin viisi tähteä, sillä myös suomennos on erittäin onnistunut.
Eliina