Tein joitain kotihommia ja kuuntelin toisella korvalla, kun radiossa joku luki jotain kirjaa. Terhennyin kuuntelemaan tarkemmin ja päättelin, että tuon on pakko olla Elina Hirvosta. Niinhän se oli. Luin jo aiemmin hänen esikoiskirjansa Että hän muistaisi saman ja tarttuessani tähän toiseen, voin vain todeta hänen kertojanäänensä voiman ja herkkyyden. Kirja kertoo Estheristä ja Paulista, mustasta naisesta ja valkoisesta miehestä, heidän peloistaan, toiveistaan ja pettymyksistään. Mutta se kertoo myös Afrikasta tavalla, joka tuo sen tuoksut ja värit lukijankin iholle saaden sen kihelmöimään. Se on rakkaustarina ilman happy endiä, mutta saa silti uskomaan, että niin kauan kuin on Esthereitä ja Pauleja, meillä on vielä toivoa. Vaikka kehitysmaille syydetty raha ei aina mene katulasten elämän kohentamiseen, vaan virkailijoiden virkistysrahastoon, vaikka kansan johtajat vedättävät suruttomasti äänestäjiään, niin silti heillä on vielä toivoa. Vain sen turvin Esther ja Paulkin jaksavat. He tekevät sen, minkä voivat paremman huomisen eteen. Hirvosen esikoiskirja on julkaistu Suomen lisäksi jo kahdeksassa maassa ja hänen Afrikka-aiheinen dokumenttielokuvansa palkittu useilla festivaaleilla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti