Polkupyörällä Intiassa : lehmiä, jumalia ja maantiepölyä
JÄRJETÖNTÄ MENOA!
Tämä alkaa olla jo äärimmilleen vietyä matkan tekoa, kirjoittajan täytyy olla harvinaisen sitkeä otus, kun selvisi ollenkaan hengissä moisesta ruljanssista. Hän pyöräili polkupyörällä 2600 km kuukaudessa Intiassa. Miksi ihmeessä? Kaveri on pyöräillyt Euroopassa ja Afrikassakin (edellinen kirja), joten miksei kai sitten kauko-idässäkin. Intia on hänelle ennestään tuttu maa, hän tuntee sen historian, kulttuuriin ja uskonnolliset menot erittäin hyvin. Niitä hän kuvaa yksityiskohtaisesti. Osallistuu itsekin, äitivainaan tuhkan vieminen Gangesiin oli yksi hänen motiivinsa matkalle. Toinen oli tapaaminen tyttären kanssa.
Intia on vihonviimeinen maa pyöräilijälle: liikenne on täysin mielipuolista, ei mitään virallisia sääntöjä eikä tolkkua, ihmisiä on joka paikka täynnä liikkumassa mitä kummallisimmilla härveleillä, teiden kunto on mitä sattuu, ilmasto-olot kauheat, kuumaa ja kosteaa. Tiellä on ihmisten lisäksi jos millaista elukkaa, niin eläviä kuin mätäneviäkin. Aina kun Rämö pysähtyy jonnekin pyörineen, kertyy ympärille kymmeniä, joskus toistasataa töllistelijää, jotka koskettelevat, nyppivät, tyrkyttävät palveluksiaan. Kommunikaatio on lähes aina elekielen varassa, tosin Rämö hallitsee hyvin Intian elekielen, oikeatakin kieltä vähän.
Toki matkalla löytyi myös kauneutta niin luonnosta kuin kulttuurista, ystävällisyyttä ja auttavia käsiä tarvittaessa.
Jotenkin hassua, että joku tekee tällaisen matkan, kirjoittaa siitä kirjan, ja sitten joku vielä lukee sen mielenkiinnolla!
Kyllä en lähde tähän maahan, en ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti