Luin viime viikolla Albert Camus´n Sivullinen – romaanin. Pienikokoinen romaani ei tunnu jättävän lukijaa ihan helposti kuitenkaan rauhaan. Aurinko porottaa Ähtärin taivaalla lähes yhtä kuumana kuin Algeriassa. Virkamies ui, juo viiniä, tapailee naisia ja käy saattamassa äitinsä haudan lepoon. Tavallisia asioita. Ja kuitenkin kirja on mitä epätavallisin.
Onnistuin luikertelemaan lukiovuoteni läpi ilman, että olisin tutustunut tähän kummalliseen Sivulliseen. Nyt on sitten tämäkin häpeä ja puute korjattu. No, minä sentään olen tuntenut asiasta häpeää, toisin kuin kirjan päähenkilö, joka eksistentiaalisesti katsoi asioiden sujuvan parhaiten niin kuin ne sujuvat.
Jos olisin lukenut tämän nuoruudessani, olisin kukaties ymmärtänyt joistakin asioita enemmän. Nyt näyttää siltä, että vanhuudessa luettu Sivullisen on ahdistava ja kauhistuttavakin, sillä enää ei ole oikein aikaa ymmärtää mitään tai ketään. Nyt törmää siihen kauhistuttavaan tosiasiaan, että minulla on vahvoja tunteita, ja että olen niiden kanssa operoidessani paljon huonommassa asemassa kuin Sivullinen, joka osasi kaikessa toimia oman järkensä mukaisesti loppuun asti.
Minusta Sivullisen eksistentialismissa on paljon nyky- islamia. Törmäsin eilen Tukholmassa burgha -asuiseen naiseen. Vastaani käveli 27 asteen helteessä kokomustaan pukeutunut nainen lastenvaunuja työntäen. Häneltä puuttuivat kasvot, ilmeet, eleet ja sen kautta ne tunteet, joita olisin pystynyt tulkitsemaan. Lapsi oli vaunuissa kaunis. Mies kulki shortseissa ja amerikkalaisen yliopiston T-paidassa.
Murha tulee tuomituksi, koska päähenkilö ei pystynyt kokemaan äitinsä kuoleman johdosta surua ja suvaitsi juoda maitokahvia. Päähenkilö saattoi ehkä kulkea valitsemaansa tietä rehellisenä omille periaatteilleen, mutta yhteiskunnalla ei vastaavia velvoitteita ollut. Tuomio tulee, kuolema tulee, perusteet kyllä oikeudessa löytyvät ja lopulta lukijasta ne perusteet tuntuvat hyvin sivullisilta.
Kun lukija lähestyy eläkeikää, sivullisuus ja eksistentialismi alkavat taas kiehtoa. On mukava pitää valkoisia tennissukkia sandaalien kanssa. Mitä se kenellekään kuuluu ? Ne ovat mukavat jalkaan, auttavat verenkiertoa ja estävät rakkoja. Sivullisen estetiikka on muuttumassa länsimaisen ihmisen piittaamattomuudeksi. Niin kauan kunnes seurauksena ei ole kuolemaan, leikkiä on mukava leikkiä. Niin kauan kun on aikaa, sivullisuus on kiehtovaa.
Kun aika loppuu teloitussellissä, taikka saattohoidossa, sivullisuudesta tulee draamaa. Kun aika loppuu, aate punnitaan.
Onnistuin luikertelemaan lukiovuoteni läpi ilman, että olisin tutustunut tähän kummalliseen Sivulliseen. Nyt on sitten tämäkin häpeä ja puute korjattu. No, minä sentään olen tuntenut asiasta häpeää, toisin kuin kirjan päähenkilö, joka eksistentiaalisesti katsoi asioiden sujuvan parhaiten niin kuin ne sujuvat.
Jos olisin lukenut tämän nuoruudessani, olisin kukaties ymmärtänyt joistakin asioita enemmän. Nyt näyttää siltä, että vanhuudessa luettu Sivullisen on ahdistava ja kauhistuttavakin, sillä enää ei ole oikein aikaa ymmärtää mitään tai ketään. Nyt törmää siihen kauhistuttavaan tosiasiaan, että minulla on vahvoja tunteita, ja että olen niiden kanssa operoidessani paljon huonommassa asemassa kuin Sivullinen, joka osasi kaikessa toimia oman järkensä mukaisesti loppuun asti.
Minusta Sivullisen eksistentialismissa on paljon nyky- islamia. Törmäsin eilen Tukholmassa burgha -asuiseen naiseen. Vastaani käveli 27 asteen helteessä kokomustaan pukeutunut nainen lastenvaunuja työntäen. Häneltä puuttuivat kasvot, ilmeet, eleet ja sen kautta ne tunteet, joita olisin pystynyt tulkitsemaan. Lapsi oli vaunuissa kaunis. Mies kulki shortseissa ja amerikkalaisen yliopiston T-paidassa.
Murha tulee tuomituksi, koska päähenkilö ei pystynyt kokemaan äitinsä kuoleman johdosta surua ja suvaitsi juoda maitokahvia. Päähenkilö saattoi ehkä kulkea valitsemaansa tietä rehellisenä omille periaatteilleen, mutta yhteiskunnalla ei vastaavia velvoitteita ollut. Tuomio tulee, kuolema tulee, perusteet kyllä oikeudessa löytyvät ja lopulta lukijasta ne perusteet tuntuvat hyvin sivullisilta.
Kun lukija lähestyy eläkeikää, sivullisuus ja eksistentialismi alkavat taas kiehtoa. On mukava pitää valkoisia tennissukkia sandaalien kanssa. Mitä se kenellekään kuuluu ? Ne ovat mukavat jalkaan, auttavat verenkiertoa ja estävät rakkoja. Sivullisen estetiikka on muuttumassa länsimaisen ihmisen piittaamattomuudeksi. Niin kauan kunnes seurauksena ei ole kuolemaan, leikkiä on mukava leikkiä. Niin kauan kun on aikaa, sivullisuus on kiehtovaa.
Kun aika loppuu teloitussellissä, taikka saattohoidossa, sivullisuudesta tulee draamaa. Kun aika loppuu, aate punnitaan.
Luin Sivullisen nuorena ja vereni hyytyi.Jo silloin koin sen ahdistuttavana ja kauhistuttavana. Liippasi turhan läheltä. Mutta lukea piti. Irja
VastaaPoista