Liksom Rosa : Hytti nro 6

Juna kiitää kohti itää ja kaikki odottavat aamua...
Junamatka Moskovasta Ulan Batoriin, Mongoliaan, joka kirjan oppaana toimivan henkilön mukaan on rakentanut Venäjälle kaikki instituutiot, katkaissut venäläisten moraalisen selkärangan ja iskostanut venäläisiin epäluulon ilmapiirin. Eletään 1980-lukua Neuvostoliitossa ja suomalainen tyttö toteuttaa haavettaan suuresta junamatkasta. Matkatoverikseen hän saa nelikymppisen venäläismiehen, joka tarvitsee naisia ja votkaa. Kirjan päähenkilöitä, samassa hytissä matkaavia ei nimetä, mutta Moskovaan ja menneisyyteen jäävät sivuhenkilöt kantavat nimeä. Virkistävää, ettei Liksom kirjoita kuten opetetaan: nimi antaa painoarvon henkilölle. Vai onko kyse samasta ilmiöstä kuin junan lähtiessä, jolloin junassa olijasta tuntuu, että maisema liikkuu?
Luonnonkuvaus on upeaa, vaikka maisema kevättalven Siperiassa ei olekaan. Viima tunkee lukijan puseroon samoin kuin lukija voi tuntea lakanoiden tärkit ja maistaa suolakurkun maun. Liksom osaa kuvata myös ihmisiä - nimenomaan kuvata eikä selittää. Toisiaan vaivoin sietävä matkapari keskustelee (tai mies puhuu), nukkuu, syö ja kulkee välillä radan varren kaupungeissa. Mitään ei alleviivata, mutta kaikki paljastuu, myös tytön matkan tarkoitus viimein.
Kuinka ihmeessä kirja herättää halun kokea viikkoja kestävä junamatka Siperian halki??