Antti Puuhaarasta se alkoi

Kouluun mennessäni tunsin hätinä kirjaimet. Äiti skarppasi ensimmäisinä viikkoina tehokkaasti: ei edes puuroa, ennen kuin läksyt on tehty. Antti Puuhaara jättiläisten maassa oli ostettu porkkanaksi, jonka oli määrä motivoida osaltaan lukuharrastusta. Puoliväliin pääsin liftillä eli luetutin sitä äidiltä salaa apulaisella. Vaan kuinkas kävikään. Luki mokoma niin hitaasti, että ajattelin vähän vilkaista jo etukäteen seuraavaa sivua. Loppu onkin sitten historiaa ja kirjaston korkeaveisua. Oma A.P:ni on hukkunut elämän myrskyissä, mutta kovia kokenut oli sekin nide, joka löytyi Vaasan kirjastosta, haalistunut ja moneen kertaan teipattu. Näki, että sitä oli luettu, rakastettu ja vähän rutistettukin. Ja sitä jälleennäkemisen riemua! Vain samalla tavalla kajahtaneet ymmärtävät tunteeni. En yhtään ihmettele, että juttu vetosi 7-vuotiaaseen. Homma toimii yhä Raul Roineen kertomana ja Risto Mäkisen kuvittamana. Ja se aikamatka lapsuuteen! Se ei olisi voinut toteutua ilman kirjastoetsivien apua!