Kimpassa Gavaldan tapaan

Anna Gavaldan Kimpassa on vahvistanut hänen asemaansa ranskan nykykirjallisuuden kärkinimenä, jonka teosten julkaisuoikeudet on myyty jo kolmeenkymmeneen maahan. Puhutaan jopa gavaldamaniasta, eikä määre aivan ilman katetta ole, sen kertovat jo Ähtärinkin kirjaston varausjonot. Oma apu oli paras, eli lähimmästä kirjahyllystä napattu Kimpassa oli juuri sellainen kuin pelkäsinkin, unta korville ja sitten mukaan erittäin epätavallisen, mutta silti ihan uskottavan kommuunin elämäään. Ei Paulette hullu ole, hänen aikansa vain on kulumassa umpeen. -Kyllähän sitä nyt elää pitää, kannustaa hänen ystävänsä Yvonne. Uskalluksesta on kysymys Pauletten lisäksi muidenkin kommuunin jäsenten eli Frankin, joka tuntuu olevan kiroilevan siilin inkarnaatio samoin kuin Camillen, joka on aivan totaalisesti eksyksissä itsensä kanssa puhumattakaan honkkelista, mutta ah, niin aatelisesta ja estoisesta Phibertistä. Siinäpä soma seurakunta, joka aikansa yrittää selvitä edes joten kuten, mutta lopulta huomaa, että hei, voisihan tämän toisinkin hoitaa. Ja kuten Frank toteaa, ei heillä ole mitään menetettävää, koska heillä ei ole mitään. Silti lukija ahmii jokaisen repliikin naurun ja itkun kupliessa kurkussa ja miettii, että tuon sakin kanssa olisi mukava hengailla. Sitä paitsi Frank vähättelee. Heillä on toisensa, ja se on paljon, paljon enemmän kuin monella muulla. Pliisuako? Ei. Sen oivaltaminen on lopulta tärkeintä koko hommassa. Gavaldan teksti soljuu kepeästi, kipeästi ja kirpeästi, sitä täytyy saada lisää.