Pancol Katherine : Krokotiilin keltaiset silmät

Nyt olen lukenut 697 sivua aikuisten satua ja saippuaa. Olen siis tuhlannut aikaani, jos pitää lukea vain merkityksellisä kirjoja. Olisin voinut jättää kirjan kesken ensimmäiset 50 sivua luettuani tai monta kertaa sen jälkeenkin. Minä vaan jatkoin. Miksi?
Aavistin kyllä, että satu päättyy hyvin: hyvät ja pahat palkitaan. Käänteissä oli yllätyksiä, joihin nimikin jo viittaa, loppuratkaisussa ei. Josephine heittää työttömän ja uskottoman miehensä pihalle ja ottaa vastuun kahden tyttären (hyvä tytär, paha tytär) elatuksesta ja kasvatuksesta. Josephinella on rikas (ja paha) sisko Iris, joka haluaa kirjailijan statuksen ja sen mukanaan tuomaa kuuluisuutta. Hän houkuttelee Josephinen kirjoittamaan historiallisen romaanin 1100-luvulta, joka on ollut Josephinen tutkimuskohde. Iris esiintyy kirjailijana ja Josephine saa kipeästi tarvitsemaansa rahaa.

Tällä välin toisaalla ja monessa kohtaa tapahtuu. Sisarusten isäpuoli rakastaa sihteeriään, Josephinen ex-mies kasvattaa krokotiilejä Afrikassa ja tyttäretkin seikkailevat. Monta juonenpäätä solmitaan yhteen ja rakkaus pilkahtelee siellä täällä ennen ennalta aavistettavaa loppua. Ehkä tapahtumien hulvattomuus sai minut jatkamaan lukemista: halusin tietää, miten krokotiilit kasvatetaan. Olihan kerrontakin ihan sujuvaa. Kansikuvakin miellytti;)

Tällä kirjalla on yhtä paksuja jatko-osia: Kilpikonnien hidas valssi ja Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin. Kirjojen nimet ovat mielestäni houkuttavia. Kaikki sarjan kirjat ovat kovin suosittuja ja niitä on käännetty useille kielille Kirjailija kertoi haastattelussaan, että hän haluaa saada ihmiset hyvälle mielelle.

Tuleeko kirjasta hyvälle mielelle vai pahalle tuulelle? Pitääkö kirjalla olla onnellinen loppu? Testatkaa!