Jo kirjan alussa lukija ymmärtää, että jotain peruuttamatonta on tapahtunut. Lenz kertoo, miten tähän päädyttiin. Samalla hän kertoo tarinan siitä, miltä tuntuu, kun ei kuulu joukkoon ja mitä nuori on valmis tekemään, jotta muut hyväksyisivät.
Vanhempiensa kuoleman jälkeen Arne-poika otetaan kasvatiksi isänsä ystävän kolmilapsiseen perheeseen. Vanhempien hyvästä tahdosta ja yrityksistä huolimatta, Arne ei löydä toveripiiristä ystäviä, vaan muut lapset kääntyvät häntä vastaan.
Vaikuttava kirja, tunteita nostattava kirja. Merellisen elämän ja satamakaupungin aistii lukiessaan. Lenz sai kirjasta Goethe-palkinnon vuosituhannen alussa ja varmasti on sen ansainnut.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ja tarina myös niin tätä päivää, Arnen kaltaisia on kovin paljon. Tosiaan tunteita nostattava, omalla tavallaan kauniiseen loppuun asti.
VastaaPoista