Hotkin Riikka Pulkkisen toisen romaanin, Totta-teoksen, tuntien niskassani varausjonon painon. Siksi analyysi jääköön. Riittäköön toteamus, että johan on tyttö 30-vuotiaaksi kypsän oloinen. Ja sanantaitajana aivan omannäköinen.
Totta vieköön, että oli hyvä kirja. Kieli oli tuoretta ja ilmeikästä, tavanomaisen oloinen juonikuvio kantoi ja aina tuli uusia asioita, jotka heittivät lisää ja uutta valoa aiempiin tapahtumiin. Lukijan tunteetkin heräteltiin mukaan. Jos jotakin kielteistä etsii, niin nimillä ja nimettömyydellä kikkailu olisi ehkä saanut jäädä. Hotkaisten luin tämän minäkin, mutta nautinnolla hotkien, kuten kirjassa jäätelöt.
Juonesta ja henkilöistä vielä: Elsa, joka on vuosikymmeniä ollut onnellisesti naimisissa Martin kanssa, on kuolemassa syöpään. Häntä hoitavat ja surevat mies ja tytär Ella sekä tyttärentyttäret Anna ja Maria. Annalle ja lukijalle paljastuu vähitellen Martin toinen rakastuminen Eevaan, joka oli perheessä lastenhoitajana 1960-luvulla. Samalla paljastuu paljon muutakin, monesta henkilöstä. Suru, onni ja rakkaus ovat romaanin teemoja - niin kiehtovassa muodossa.
Minäkin hotkaisin kirjan, olosuhteiden pakosta. Olisin toki viipynyt mielelläni tekstin parissa sen kauneuden ja rikkauden takia. Kaikki mitä olette edellä sanoneet kirjasta on - totta! Hienosti kirjoitettu, kaunista kieltä. Kirja on hyvin rakennettu vaihtaen näkökulmaa henkilöstä toiseen, ajasta toiseen.
Kun ajattelin, että tämä saattaa voittaa Finlandia-palkinnon, en voinut olla vertaamatta sitä Oksasen Puhdistukseen. Totta käsittelee ikuisia aiheita kuten rakkaus, anteeksianto, kuolema. Oksanen (lisäksi) ajankohtaisempia, kipeitä aiheita kuten ihmiskauppa ja Neuvosto-Viron aikainen naisen asema. Kumpikin ovat hyviä, Puhdistus lisäksi tärkeä kirja.
Pulkkisen Totta-kirja ei ole hyvä, vaan loistava. Sitä ei voi jättää käsistään ennenkuin se oli luettu ja sen jälkeen jää taas nälkä hyviin kirjoihin. Kirjassa kiehtoi se kerroksellisuus, joka kunnon kirjassa pitääkin olla. Mielenkiinto säilyy, kun luku luvulta paljastuu yllättäviä asioita. Minua kiehtoo takautumien käyttö niin kirjoissa kuin teatterissakin. Marian tekstiin viitaten Oksasen Puhdistus sai minussa samanlaiset lukufiilikset. Se on yksi parhaimpia lukemiani kirjoja ja Pulkkisen Totta iski samalla tavoin. Nenäpäivä on tuossa yöpöydällä avoimena, mutta tähän asti lukemani perusteella kyllä Totta vaikuttaa minuun enemmän. Hienoa että Totta on myös löytänyt tiensä maailmalle Puhdistuksen perässä. Suomalaisesta kirjallisuudesta voi vaan olla ylpeä.
Totta vieköön, että oli hyvä kirja. Kieli oli tuoretta ja ilmeikästä, tavanomaisen oloinen juonikuvio kantoi ja aina tuli uusia asioita, jotka heittivät lisää ja uutta valoa aiempiin tapahtumiin. Lukijan tunteetkin heräteltiin mukaan. Jos jotakin kielteistä etsii, niin nimillä ja nimettömyydellä kikkailu olisi ehkä saanut jäädä. Hotkaisten luin tämän minäkin, mutta nautinnolla hotkien, kuten kirjassa jäätelöt.
VastaaPoistaJuonesta ja henkilöistä vielä: Elsa, joka on vuosikymmeniä ollut onnellisesti naimisissa Martin kanssa, on kuolemassa syöpään. Häntä hoitavat ja surevat mies ja tytär Ella sekä tyttärentyttäret Anna ja Maria. Annalle ja lukijalle paljastuu vähitellen Martin toinen rakastuminen Eevaan, joka oli perheessä lastenhoitajana 1960-luvulla. Samalla paljastuu paljon muutakin, monesta henkilöstä. Suru, onni ja rakkaus ovat romaanin teemoja - niin kiehtovassa muodossa.
VastaaPoistaMinäkin hotkaisin kirjan, olosuhteiden pakosta. Olisin toki viipynyt mielelläni tekstin parissa sen kauneuden ja rikkauden takia. Kaikki mitä olette edellä sanoneet kirjasta on - totta! Hienosti kirjoitettu, kaunista kieltä. Kirja on hyvin rakennettu vaihtaen näkökulmaa henkilöstä toiseen, ajasta toiseen.
VastaaPoistaKun ajattelin, että tämä saattaa voittaa Finlandia-palkinnon, en voinut olla vertaamatta sitä Oksasen Puhdistukseen. Totta käsittelee ikuisia aiheita kuten rakkaus, anteeksianto, kuolema. Oksanen (lisäksi) ajankohtaisempia, kipeitä aiheita kuten ihmiskauppa ja Neuvosto-Viron aikainen naisen asema. Kumpikin ovat hyviä, Puhdistus lisäksi tärkeä kirja.
Pulkkisen Totta-kirja ei ole hyvä, vaan loistava. Sitä ei voi jättää käsistään ennenkuin se oli luettu ja sen jälkeen jää taas nälkä hyviin kirjoihin. Kirjassa kiehtoi se kerroksellisuus, joka kunnon kirjassa pitääkin olla. Mielenkiinto säilyy, kun luku luvulta paljastuu yllättäviä asioita. Minua kiehtoo takautumien käyttö niin kirjoissa kuin teatterissakin. Marian tekstiin viitaten Oksasen Puhdistus sai minussa samanlaiset lukufiilikset. Se on yksi parhaimpia lukemiani kirjoja ja Pulkkisen Totta iski samalla tavoin. Nenäpäivä on tuossa yöpöydällä avoimena, mutta tähän asti lukemani perusteella kyllä Totta vaikuttaa minuun enemmän. Hienoa että Totta on myös löytänyt tiensä maailmalle Puhdistuksen perässä. Suomalaisesta kirjallisuudesta voi vaan olla ylpeä.
VastaaPoista